Haulla löytyi 84 tulosta


Suomen nopea Nato-jäsenyysprosessi oli myös Suomen Nato-edustuston päällikkö Piritta Asunmaalle yllätys. (Kuva: Joona Suni)

Suomi sujahti viime keväänä Naton jäseneksi ennätysvauhtia. Piritta Asunmaan mukaan edessä on entistä yhteisvastuullisempi arki ja oppimisprosessi, mikäli haluamme äänemme kuuluviin myös Nato-pöydissä.

Lue lisää

Raute Oyj:n toimitusjohtaja Mika Saariaho

Pörssiyhtiön puikoissa

Lahtelaisen Rauten toimitusjohtaja Mika Saariaholla on pitkä kokemus kansainvälisten suomalaisyritysten erilaisista johtamis- ja asiantuntijatehtävistä. Tekniikan tohtori on opiskellut nuorena myös trumpetin soittoa, mutta soittaminen on jäänyt ja tilalle on tullut jazzmuusikko Miles Davisin vanhojen levytyksien kuunteleminen.

Lue lisää

Kauppakamarien valtakunnallinen koulutuspooli on valinnut Sami Etulan Vuoden kouluttajaksi 2023.

Sami Etula on valittu Vuoden kouluttajaksi

Kauppakamarien valtakunnallinen koulutuspooli on valinnut diplomi-insinööri, kauppatieteiden maisteri Sami Etulan Vuoden kouluttajaksi 2023. Valintapäätös perustuu hänen käytännölliseen ja kuulijoita inspiroivaan tyyliin toimia kouluttajana. ”Etula on luennoinut strategisesta ajattelusta, suunnittelusta ja hallituksen roolista strategian rakentamisessa meidän HHJ-kursseillamme sekä Hämeenlinnassa että Lahdessa. Osallistujilta hän on saanut erinomaiset palautteet”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Lue lisää

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen ​​​​​​​(Kuva: Pipsa Stenlund, Oakhill Oy)

Supervaalivuosi 2024

Alkanut vuosi tulee olemaan lähihistoriamme merkittävin vaalivuosi. Äänestystuloksilla voi olla dramaattisiakin vaikutuksia koko maapallomme tulevaisuuteen. Vuosi käynnistyy tammikuussa pidettävillä Taiwanin presidentinvaaleilla, Suomen presidentinvaalit järjestetään tammi-helmikuussa, maaliskuussa Venäjällä valitaan Putin uudelleen, kesäkuussa äänestetään Euroopan unionille uusi parlamentti ja marraskuun alussa vaalivuoden päättävät USA:n presidentinvaalit.

Lue lisää

Ulkoministeriö julkaisi kaikille avoimen verkkokurssin pakotteista

Pakotteiden tehokas toimeenpano edellyttää ymmärrystä pakotteista ja niiden soveltamisesta. Suomalaisten pakoteosaamisen laajentamiseksi ulkoministeriö julkaisi kaikille avoimen verkkokurssin pakotteista. Kurssilla käydään läpi kaikissa pakotejärjestelmissä toistuvia pakotteiden perusasioita, mutta myös Venäjä-pakotteiden erityispiirteitä.

Lue lisää

Hämeen kauppakamari hakee uutta toimitusjohtajaa

Hämeen kauppakamari on maan suurimpiin kuuluva, yli 1160 jäsenen taloudellisesti terve, alueellinen elinkeinoelämän edunvalvoja – moderni pohjoismainen kauppakamari. Sen toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kuhmoinen sekä Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat. Hämeen kauppakamarilla on toimistot Lahdessa ja Hämeenlinnassa. Lue lisää: www.hamechamber.fi

Lue lisää

Kuva Albert Einsteinin muistomerkistä Washington D.C:ssä. Einstein oli teoreettinen fyysikko, joka loi suhteellisuusteorian. Hän vaikutti myös merkittävästi kvanttimekaniikan ja kosmologian kehitykseen, ja häntä pidetään yleisesti 1900-luvun tärkeimpänä fyysikkona.

Hämeen kauppakamarin USA:n kirjeenvaihtaja:
​​​​​​​Taloutta ja oppimista USA:ssa

USA:n kolmannen vuosineljänneksen BKT:n kasvu oli vuositasolla Bureau of Economic Analysis BEA:n mukaan muhkeat 4,9 prosenttia, kun edellinen neljännes oli vielä tasolla 2,1 prosenttia. Kasvu johtui vahvasta kulutuskysynnästä (syyskuussa 0,7 prosenttia) ja ostoista varastoon ilmeisesti loppuvuoden sesonki mielessä. Samaan aikaan kuluttajien käytettävissä olevat tulot nousivat 0,3 prosenttia. Tuonti ulkomailta oli kasvussa, mikä osaltaan alensi bruttokansantuotetta.

Lue lisää

Sitran yliasiamies Atte Jääskeläinen (Kuva: Topias Dean)

Kehityskatse kauemmas horisonttiin

Suomi kärsii tunnetusti väestön ikääntymisestä ja osaajapulasta. Sitran yliasiamiehen Atte Jääskeläisen mukaan yhtälö ratkeaa vain maahanmuuton, koulutuksen ja perhepolitiikan pitkäjänteisellä kehitysotteella. Nykymenolla Suomen keskeisenä kasvumoottorina ollut osaamistaso kääntyy kohtalokkaaseen laskuun.

Lue lisää

Kokenut hallitusammattilainen ja Finnairin hallituksen puheenjohtaja Sanna Suvanto-Harsaae (Kuva: Meeri Utti)

Nyt alkaa naisten etsikkoaika

Naiset ovat suomalaisyritysten hallituksissa usein sivurooleissa, mutta kokeneen hallitusammattilaisen mukaan muutos on jo käsillä. Pätevistä naisista käydään lähivuosina alati kovenevaa kisaa. Siksi sopivia kandidaatteja kannattaa hakea jo nyt.

Lue lisää

Teknologiateollisuuden Päijät-Hämeen ja Kaakkois-Suomen aluepäällikkö Juha-Pekka Kärkkäinen

Uusia tuulia teknologiateollisuuteen

Yrittäjän elämä on tuttua Teknologiateollisuuden Päijät-Hämeen ja Kaakkois-Suomen aluepäällikkö Juha-Pekka Kärkkäiselle, sillä hän on myös Iittalassa toimivan Kultasuklaan osakas ja yrittäjä. Hänen toimialueensa aluepäällikkönä on niin laaja, että aikaa kuluu paljon auton ratin takana. Kärkkäinen tituleeraakin itseään leikkisästi ”asfalttiprinssiksi”.

Lue lisää

Työministeri Arto Satonen (Kuva: Kokoomus)

Tukiviidakosta tuottavaan työhön

Kestävää kasvua, velkaantumisen kääntämistä laskuun ja työnteon kannattavuuden parantamista. Tätä hallitusohjelmassa luvataan. Tuore työministeri Arto Satonen (kok.) kertoo, millä eväillä Suomen suuntaa ollaan muuttamassa.

Lue lisää

Patrian Landin yksikönjohtaja Petri Jokinen

Matka jatkuu

Lähi-idällä on ollut aina iso rooli Patrian Landin yksikönjohtaja Petri Jokisen kansainvälisissä tehtävissä. Työ puolustusteollisuudessa on melko kokonaisvaltaista, joten arkielämästä joutuu välillä joustamaan.

Lue lisää

It-yhtiö Futuricen perustaja Tuomas Syrjänen (Kuva: Henri Vogt)

Tekoäly tarjoaa tuottavuusloikan

Tekoälyn kehitysvauhti on saanut monet innostumaan sen mahdollisuuksista, mutta joidenkin mielissä ovat myös synkät orwellilaiset uhkakuvat. It-yhtiö Futuricen perustajan Tuomas Syrjäsen mukaan tekoälyyn liittyvät riskit on hyvä tiedostaa.

Lue lisää

HHJ-tutkinnon hyväksytysti suorittanut on oikeutettu käyttämään HHJ-nimikettä.

​​​​​​​Uusia hallitusammattilaisia Hämeen alueelle

Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin maaliskuun lopussa. Tutkinnon suoritti hyväksytysti lähes 40 Hämeen kauppakamarin HHJ-kurssin käyneistä. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”Hyvistä hallitusammattilaisista on pulaa ja on hienoa, että saimme alueellemme uusia tutkinnon suorittaneita. Hallitusammattilainen voi auttaa yritystä esimerkiksi havaitsemaan vastuullisen toiminnan tarjoamat mahdollisuudet uudistumiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Lue lisää

Konsulttitoimisto ja ajatuspaja Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä (Kuva: Nordic West Office)

Teollisuuspolitiikan uusi aikakausi

Nato-ratkaisun nopea sinetöinti, teollisuuden osuus BKT:stä uuteen nousuun, lisäpanoksia T&K-investointeihin sekä vihreän energian varaan rakentuva teollistamisohjelma. Siinä Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilän työlistaa seuraavalle hallitukselle, jonka olisi jatkettava myös työuria, kevennettävä verotusta ja hoidettava liikenneväylien korjausvelka.

Lue lisää

Urheiluseurojen hallitusosaamista vauhditetaan

Suomen Urheiluopisto ja Hämeen kauppakamari ovat kehittäneet koulutusohjelman, jonka avulla vahvistetaan urheiluseurojen puheenjohtajien ja hallitusten jäsenten osaamista. ”Vierumäellä maaliskuun lopulla alkavan urheiluseurojen hallitusosaamista kehittävän pilottikoulutuksen jälkeen koulutusohjelmaa on tarkoitus laajentaa koko Suomeen ja jatkossa urheiluopistot voivat toteuttaa koulutusohjelmaa oman paikallisen kauppakamarin kanssa”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Lue lisää

Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n toimitusjohtaja Tomi Tura (Kuva: Pictuner Oy)

Keihään kärkenä yritystoiminnan kehittäminen

Tomi Tura on Hämeen kauppakamarin uusi hallituksen jäsen ja Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n toimitusjohtaja. Molemmissa tehtävissään hän pystyy näköalapaikalta vaikuttamaan Lahden seudun ja koko Hämeen alueen yritystoiminnan kehittämiseen.

Lue lisää

​Kybervaikuttaminen


Hyvä Hämeen kauppakamarin jäsen,

Kybervaikuttaminen on tätä päivää. Valtiot pyrkivät vaikuttamaan toisten valtioiden päättäjien ja kansalaisten mielipiteisiin. Toiminta on järjestelmällistä ja ammattimaista. Faktojen ja fiktioiden tunnistaminen on vaikeaa. Kybervaikuttamisen metodit on hyvä tuntea, jotta niihin voi reagoida.

Hämeen kauppakamari haluaa tarjota veloituksetta kahdellekymmenelle ensimmäiselle ilmoittautuneelle kansainvälisen huippuasiantuntijan Samuli Järvisen puolen päivän koulutuksen Lahden Seurahuoneella maanantaina 27.3.2023 klo 12.00–17.00. Tilaisuus alkaa lounaalla. Koulutus on osa Huoltovarmuuskeskuksen ja kauppakamarien LUJAT-hanketta.

Ilmoittaudu heti!

Terveisin

Jussi Eerikäinen

Lue lisää

Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Anne Vanhala (Kuva: Elmo Eklund)

Mitä on vastuullisuus ja miksi se kannattaa?

Vastuullisuudesta on puhuttu suurella tunteen palolla ja paatoksella viimeiset vuodet. Jopa niin, että vastuullisuuden sisältö on meinannut välillä keskustelusta unohtua. Mistä me puhumme, kun puhumme vastuullisuudesta?

Lue lisää

HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Antti Toivanen (Toivasen kuva: Jukka Rautio)

Aktiivinen liigamies HPK:n johdossa

HPK Liiga Oy:n toimitusjohtaja Antti Toivasen elämässä riittää tapahtumia ja toimintaa. Hänen mielestään asenne kuitenkin ratkaisee, miten aktiivisen elämänvaiheen saa sujumaan. Toivasella ei myöskään ole pienintäkään epäselvyyttä kumpi joukkue, HPK vai Pelicans, voittaa sarjakauden Hämeen Herruuden.

Lue lisää

Pelicansin toimitusjohtaja Lauri Pöyhönen

Reagointikyky on valttia

Jääkiekon SM-liigajoukkue Pelicansin toimitusjohtaja Lauri Pöyhösen mielestä Pelicansin ja HPK:n kamppailu Hämeen Herruudesta tuo peleihin mukaan vielä ylimääräisen latauksen. Sarjakauden aikana hän voi ennakkosuunnitelmista poiketen joutua reagoimaan myös peli- ja joukkuemuutoksiin hyvinkin nopeasti.

Lue lisää

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen ​​​​​​​(Kuva: Pipsa Stenlund, Oakhill Oy)

Kaatuuko Pisan torni Suomessa?

Suomi on vuosikymmeniä ollut koulutuksen mallimaa ja tulokselliseen koulutusjärjestelmäämme on käyty tutustumassa ympäri maailmaa. Tilanne on valitettavasti muuttunut ja Suomen sijoitus kansainvälisessä PISA-mittauksessa on ollut selvässä laskussa jo vuodesta 2006 lähtien.

Lue lisää

Henkilöstön pitovoimasta kasvun menestystekijä

Monet toimialat ja organisaatiot kamppailevat henkilöstön saatavuudesta ja pysyvyydestä. Osalle tilanne on arjesta selviytymisen kamppailua, puhumattakaan edellytyksistä tavoitella kasvua, vaikka kasvun potentiaalia muutoin saattaisikin löytyä.

Lue lisää

Hyvishakkeri Laura Kankaala (Kuva: Meeri Utti)

Hyvishakkeri tulppaa tietoturva-aukkoja

Laura Kankaala suuntasi aikanaan lukion jälkeen hoiva-alalle, mutta päätyi lopulta opiskelemaan tietojenkäsittelyä. Nyt työpäivät täyttyvät asiakasyritysten tietoturvapulmista, seminaariesitelmistä ja omista podcasteista. ”Larpan” missiona on tehdä internetistä parempi ja turvallisempi paikka sekä kannustaa nuoria naisia tietotekniikan tarjoamille urapoluille.

Lue lisää

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen ​​​​​​​(Kuva: Pipsa Stenlund, Oakhill Oy)

Yritysten ja oppilaitosten yhteistyötä on tiivistettävä

Hämeessä toimivista yrityksistä 74 prosenttia arvioi yritysten ja oppilaitosten yhteistyön tiivistämisen erittäin tärkeänä tai tärkeänä keinona osaavan työvoiman turvaamiseksi. Tieto selviää Hämeen kauppakamarin syyskuussa toteuttamasta osaajakyselystä. ”Alueellamme vastanneet yritykset arvioivat yritysten ja oppilaitosten yhteistyön tiivistämisen ja koulutuksen sisältöjen kehittämisen vastaamaan paremmin työelämän tarpeita tärkeiksi keinoiksi turvata osaava työvoima”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Lue lisää

Kuvassa keskellä Ajan Arkkitehdit Oy:n toimitusjohtaja Taina Anttila yhdessä Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäisen ja koulutuspäällikkö Paula Ahokannon kanssa.

Taina Anttila on tuhannes Hämeen kauppakamarin HHJ-kurssin suorittaneista

Hämeen kauppakamarin Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ) -kurssin käyneiden määrä rikkoi lokakuun alussa tuhannen osallistujan rajan, kun hämeenlinnalainen Ajan Arkkitehdit Oy:n toimitusjohtaja Taina Anttila suoritti kurssin. Hän on toiminut toimitusjohtajana ja yrittäjänä yli kymmenen vuoden ajan.

Lue lisää

Raute Oyj:n toimitusjohtaja Tapani Kiiski jätti tehtävänsä 30.4.2022 lukien. Kiiski toimi yhtiön toimitusjohtajana 16.3.2004 alkaen. (Tämä haastattelu on tehty ennen Raute Oyj:n pörssitiedotetta 19.4.2022. Kuva: Raute)

Julmat jäähyväiset idänkaupalle

Lahtelainen Raute keräsi vielä tammikuussa yli kolmanneksen uusista tilauksistaan Venäjältä ja horisontissa kajasti lupaava kasvu. Venäjän hyökkäys Ukrainaan kuitenkin romutti markkinat yhdessä yössä. Nyt katse on jo muilla mantereilla, joilla ovat kuitenkin lisätaakkana rajusti nousseet kuljetuskustannukset.

Lue lisää

Radioäänestä johtajaksi

Hämeen kauppakamarin Kaupan ja palvelualan valiokunnan jäsen Päivi Karttunen on melko tuore Päijät-Hämeen Ateriapalvelut Oy:n toimitusjohtaja. Harva tietänee, että hänen ensimmäinen pitkä työsuhteensa oli Kuopion Seudun Paikallisradiossa, jossa hän aluksi työskenteli myös toimituksen puolella.

Lue lisää

TopLine Media tekee tarinallisia verkkosisältöjä laitteelle kuin laitteelle. Erja Hakkarainen esittelee ja Juha Pihanen testaa "Tarinankerronnan aarrekartta" -verkkokurssia.

TopLine Media mukaan Kasvu Open -sparraukseen

Lahtelainen tarinallisiin verkkokoulutus- ja viestintäratkaisuihin erikoistunut TopLine Media Oy on valittu mukaan valtakunnalliseen Kasvu Open -sparrausohjelmaan. Yritys valittiin mukaan koulutusteknologian EDTECH-kasvupolkuun, yhtenä 16 alan kasvuyrityksestä.

Lue lisää

Teknologia mahdollistaa toimintatapojen muutoksen

Hämeen kauppakamarin Digivaliokunnan uusi puheenjohtaja Manu Mesimäki hyödyntää teknologiaa yritysten toimintatapojen muutoksissa. Hänen työuraansa mahtuu niin yhteistyö maailman tunnetuimpien brändien kanssa kuin aktiivinen sparraus startup-yrityksissä.

Lue lisää

Suomalaisen yrityksen kyberturvallisuus Ukrainan sodan varjossa ja varautumisen perusasioita

Maailmantilanteesta riippumatta yritysten kyberturvallisuus on paikallista. Tämä tarkoittaa, että Venäjän hyökkäys Ukrainaa vastaan voi johtaa taistelukenttien kyberhyökkäysten leviämiseen tietoverkkoihin ja verkkopalveluihin ympäri maailmaa, myös Suomessa.

Lue lisää

Kaupunginjohtajuus on palveluammatti

Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviainen on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt toimia monissa eri tehtävissä. Lisäksi yrittäjyys on hänelle tuttua julkisen sektorin tehtävien ohella.

Lue lisää

Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Lenita Toivakka (Kuva: Meeri Utti)

Vastuullisuus on suomalaisyrityksille vahva vientivaltti

Vastuullisuus on noussut nopeasti kärkiteemaksi yrityskentässä. Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtajan Lenita Toivakan mukaan suomalaisyritykset ovat hoitaneet tämän leiviskänsä monia kilpailijoita paremmin. Se pitäisi vain kertoa entistä selkeämmin myös potentiaalisille asiakkaille.

Lue lisää

Yrittäjä Peter Vesterbacka (Kuva: Meeri Utti)

Tallinnan tunneli on tahdon asia

Kova tahto vie vaikka läpi harmaan kiven, muistuttaa vanha kansanviisaus. Se on myös yrittäjä Peter Vesterbackan ohjenuorana jättimäisessä Helsinki–Tallinna -tunnelihankkeessa. Jos yhteistä tahtoa löytyy ja töihin päästään ensi vuonna, voisi koko Suomea hyödyttävä ratayhteys avautua 2024–2025.

Lue lisää

Maailmalta takaisin maakuntaan

Päijät-Hämeen uusi maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol aloitti tehtävässään elokuun lopulla. Kansainvälisten verkostojen lisäksi hän tuntee hyvin EU:n rahoitusmekanismit ja niiden valmistelun.

Lue lisää

Katja Reina suunnitteli Tekijä-tapahtumalle uuden logon.

TEKIJÄ-tapahtuman logokilpailun voitti Katja Reina

Hämeenlinnassa ja Forssassa vuosittain toteutettavan TEKIJÄ-tapahtuman järjestäjät käynnistivät toukokuussa opiskelijoille suunnatun avoimen suunnittelukilpailun, jonka tavoitteena oli löytää tapahtumalle uusi ilme ja logo. Kilpailun tuomaristo valitsi voittajaksi Katja Reinan Laurea-ammattikorkeakoulusta. Kilpailu oli avoin kaikille opiskelijoille ja se herätti hyvin kiinnostusta keräämällä osallistujia eri opiskeluasteilta.

Lue lisää

Hämeen kansainvälistymisloikka sai uuden vahvistuksen

Hämeen liiton Häme Goes Global -hankkeen vetäjä Krista Taipale edistää päätyökseen Hämeen sekä alueen yritysten kansainvälistymistä ja odottaa siinä sivussa uistelukauden alkamista Suomessa.

Lue lisää

Wipakin toimitusjohtaja Tuija Suur-Hamari (Kuva: Wipak Oy)

Vientitaivas kirkastuu koronan jälkeen

Koronapandemia hyydytti ja siirsi monen yrityksen vientivirityksiä eteenpäin. Nastolalaisen Wipakin toimitusjohtajan Tuija Suur-Hamarin mielestä suunnitelmat kannattaa kuitenkin kaivaa nyt pöytälaatikosta. Suomalaisosaamiselle on koronakurimuksen loppusuoralla – ja varsinkin sen jälkeen – entistä enemmän kysyntää.

Lue lisää

Logokilpailu opiskelijoille - osallistu 28.5. mennessä

TEKIJÄ-tapahtuman järjestäjät käynnistävät avoimen suunnittelukilpailun, jonka tavoitteena on löytää tapahtumalle uusi ilme ja logo. Kilpailu on avoin kaikille opiskelijoille, opiskeluasteesta riippumatta.

Lue lisää

Nuori, pitkänlinjan lehtimaailman konkari

Hämeen Sanomien päätoimittaja ja toimitusjohtaja Mikko Soini on työskennellyt lehtimaailmassa yli puolet elämästään. Hämeen Sanomien lisäksi hän toimii Forssan Lehden ja Seutu-Sanomien päätoimittajana.

Lue lisää

Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen (Kuva: Liisa Takala)

Kovien valintojen vaalikausi

Tuleva nelivuotiskausi tulee olemaan monessa kunnassa jotain aivan muuta, mitä vielä alkusyk­syllä uumoiltiin. Koronakriisin jälkilasku, sote-uudistus, oppivelvollisuuden laajennus ja kutistuvat verotulot ovat kuntaliiton toimitus­johtaja Minna Karhusen mukaan yhdistelmä, joka pakottaa kuntapäättäjät linjaamaan, mihin rahat oikeasti riittävät.

Lue lisää

Suomi tarvitsee mestareita

Suomalaista ammatillista koulutusjärjestelmää on viimeisen vuosikymmenen ajan uudistettu voimakkaasti. Tavoitteena on ollut koulutuksen vieminen entistä enemmän työpaikoille. Koulumaisista tutkintomalleista on asteittain luovuttu ja tilalle ovat tulleet käytännössä tehtävät näyttökokeet.

Lue lisää

15.12.2020 webinaari: Power BI raporttien julkaisu, jakaminen ja hallinta

Koulutus on tarkoitettu Power BI työkalua jo jonkin verran tunteville henkilöille. Koulutuksessa ei käydä läpi varsinaista raporttien koostamista, vaan keskitytään valmiiden raporttien julkaisuun, jakoon ja hallinnointiin.

Lue lisää

14.12.2020 Hämeenlinna/online:
Ennakkoperintä 2021

Tule valmistautumaan ennakkoperinnän vuoteen 2021! Kauppakamarin perinteinen Ennakkoperintäpäivä tarjoaa jälleen tuhdin paketin tärkeää asiaa. ​​​​​​​

Lue lisää

10.12.2020 Lahti/online: Ennakkoperintä 2021

Tule valmistautumaan ennakkoperinnän vuoteen 2021! Kauppakamarin perinteinen Ennakkoperintäpäivä tarjoaa jälleen tuhdin paketin tärkeää asiaa.

Lue lisää

8.12.2020 webinaari: Sujuvampaa Excelin käyttöä

Tässä webinaarissa käydään läpi Excelin yleisimpiä kaavoja ja funktoita, luodaan työkirjan listasta taulukko ja suodatetaan ja lajitellaan tietoa.

Lue lisää

24.11.2020 webinaari: Power BI - datan visualisointi

Koulutus sopii kaikille, jotka ovat kiinnostunee datan visualisoinnista. Erityisesti koulutus sopii Power BI:n alkeet osaaville henkilöille, jotka haluavat oppia tekemään visuaalisesti näyttäviä ja helppokäyttöisiä raportteja.

Lue lisää

17.11.2020 webinaari: Excel BI

Tässä webinaarikoulutuksessa kuulet, mitä mahdollisuuksia Microsoft Excel-raportointityökalut PowerPivot ja PowerQuery tarjoavat isojen datamäärien yhdistämiseen, muokkaamiseen ja rutiinien automatisointiin.

Lue lisää

Oppimistakuu peruskouluihin

On tosiasia, että suomalaisten luku- ja kirjoitustaidot rapistuvat. Tuoreimpien PISA -tutkimusten perusteella yli kymmenellä prosentilla peruskoulunsa päättäneistä ei ole riittäviä edellytyksiä jatko-opintoihin. Tämä hälyttävä trendi on ollut kasvussa koko 2000-luvun ajan ja vaikutukset näkyvät. Ilman toisen asteen tutkintoa olevien nuorten työttömyys kasvaa ja syrjäytyminen lisääntyy. Tilastojen mukaan 16 prosentilla alle 25-vuotiaista ei ole peruskoulun jälkeistä koulutusta ja tästä luvusta 40 prosenttia jää kokonaan koulutuksen tai työelämän ulkopuolella.

Lue lisää

Tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia

Alkuvuodesta Fazer Myllyn toimitusjohtajana aloittanut Jarkko Arrajoki panostaa kotimaisten ja kansainvälisten asiakkaiden palvelemiseen, työntekijöiden turvallisuuteen, suomalaisen ruokahuollon turvaamiseen ja uuden kauramyllyn investoinnin käynnistämiseen.

Lue lisää

24.11.2020 webinaari: Näin saat talousjohtajasi rakastamaan markkinointia

Avartava koulutus, jossa markkinointi kytketään suoraan toimintaan ja sen vaikutukset todennetaan kassavirtatuloksena. Tämä jos mikä puhuttelee sekä talousihmisiä että modernia markkinoivaa yritysjohtoa. Voiko brändisi elää ilman tätä?

Lue lisää

Näin saat talousjohtajasi rakastamaan markkinointia 24.11.2020

Päivämäärä: 24.11.2020 13:00 - 16:00
Sijainti: Verkkokoulutus omalta koneelta, Webinaari

Hansdotter ja Strategic Accounting ovat rakentaneet yhdessä mielet seisauttavat ja tajunnan avartavan koulutuksen, jossa markkinointi kytketään suoraan toimintaan ja sen vaikutukset todennetaan kassavirtatuloksena. Tämä jos mikä puhuttelee sekä talousihmisiä että modernia markkinoivaa yritysjohtoa. Voiko brändisi elää ilman tätä?

Jotta markkinoinnin tehoa edes kannattaa yrittää mitata, se tulee ensin siivota ja järjestää.Toimenpidevalikoimasta poistetaan kaikki, mikä ei tuota lisäarvoa.

Koulutuksessa:
• Käydään läpi esimerkkejä yrityksen mahdollisuuksista karsia markkinointiviestinnästä aikasyöpöt ja fokusta häiritsevät rönsyt
• Kerrotaan metodeja viestien selkeyttämiseen ja muutoksen jalkauttamiseen
• Tehdään harjoitteita asiakaskeskeisyydestä ja kerrotaan, miten kurinalaisuus on kaupallisuutta
• Kerrotaan, kuinka työn saavutuksia ja tulosta mitataan rahassa – kalibroidaan mittari, kassavirtatulos

Miksi osallistua koulutukseen?
• Haluat tietää mikä markkinoinnissa toimii
• Haluat, että pystyt todentamaan sen rahassa, ei mutuna
• Huomaat kuinka markkinoinnissa päästään turhasta ytimeen
• Näet esimerkein, että se toimii ja on mitattavaa
• Innostut työkaluista ja toimintatavasta

Osallistumismaksu: jäsenetuhinta 280 euroa/henkilö + alv 24% ja hinta 405 euroa/henkilö + alv 24%. Ilmoittautuminen ma 23.11. klo 12 mennessä.

Lue lisää


18.-19.11.2020 Lahti:
HHJ-puheenjohtajakurssi

Pk-yrityksen hallituksen puheenjohtajakoulutuksessa käsitellään hallituksen johtamista ja ryhmädynamiikkaa. Puheenjohtajan tulisi toimia vastaavasti kuten orkesterinjohtaja tai luotsi. Hänellä tulee olla kyky kehittää hallitusosaamista, niin omaansa kuin hallituksen jäsenten. Toimiva hallitus toimii osakeyhtiön voimavarana ja suunnan näyttäjänä.

Lue lisää


HHJ-puheenjohtajakurssi 18.-19.11.2020

Päivämäärä: 18.11.2020 12:30-16:30 - 19.11.2020 8:30 - 14:30
Sijainti: LAHTI, Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone

Pk-yrityksen hallituksen rooli on kasvanut yhteiskunnassa ja siten myös yhteiskunnan kehittämisessä. Valtionhallinnon ja yksityisen sektorin yksi ajankohtaisista painopistealueista on yrittäjyyden edistäminen sekä pk-yritysten toiminnan kehittäminen ja kasvun tukeminen. Näin luodaan mahdollisuuksia uusien työpaikkojen syntymiselle ja vanhojen säilymiselle. Tässä työssä pk-yrityksen hallituksella ja erityisesti sen puheenjohtajalla on suuri strateginen rooli.

Pk-yrityksen hallituksen puheenjohtajakoulutuksessa käsitellään hallituksen johtamista ja ryhmädynamiikkaa. Puheenjohtajan tulisi toimia vastaavasti kuten orkesterinjohtaja tai luotsi. Hänellä tulee olla kyky kehittää hallitusosaamista, niin omaansa kuin hallituksen jäsenten. Toimiva hallitus toimii osakeyhtiön voimavarana ja suunnan näyttäjänä.

Koulutus sopii sekä hallitusten puheenjohtajille että puheenjohtajaksi aikoville. Koulutukseen osallistujilta edellytetään HHJ -kurssin käymistä tai vastaavien tietojen hallitsemista.

Osallistumismaksu: Hämeen kauppakamarin jäsenetuhinta 1650 eur (+alv 24 %), normaalihinta 2300 eur (+alv 24 %). Kurssin hintaan sisältyy kirjallinen aineisto ja ohjelman mukaiset tarjoilut.

Ilmoittautuminen: Keskiviikkoon 4.11. mennessä.

Lue lisää

22.10. webinaari:
Visioiden ja strategioiden talousmallintaminen niin, että kassa kestää myös tulevaisuudessa

Visioiden ja strategioiden talousmallintaminen niin, että kassa kestää myös tulevaisuudessa -koulutuksessa käydään läpi niitä tekijöitä, jotka ovat taustalla vaikuttamassa strategian, investoinnin tai muun hankkeen taloudelliseen onnistumiseen. Koulutuksen ytimenä on talousmallinnusmenetelmä, jolla voidaan estimoida kohti tulevaisuutta.

Lue lisää

Visioiden ja strategioiden talousmallintaminen niin, että kassa kestää myös tulevaisuudessa 22.10.2020

Päivämäärä: 22.10.2020 9:00 - 12:00
Sijainti: Omalta koneelta, Webinaari

Visioiden ja strategioiden talousmallintaminen niin, että kassa kestää myös tulevaisuudessa -koulutuksessa käydään läpi niitä tekijöitä, jotka ovat taustalla vaikuttamassa strategian, investoinnin tai muun hankkeen taloudelliseen onnistumiseen. Koulutuksen ytimenä on talousmallinnusmenetelmä, jolla voidaan estimoida kohti tulevaisuutta niin pitkälle kuin vain halutaan. Koulutuksessa kuulet myös, miksi vain kassavirtanäkökulman avulla voidaan muodostaa ehyt aikajanakuva menneisyydestä nykyhetken kautta tulevaan.

Miksi osallistua koulutukseen?

1. Pääset eturivin paikalta oppimaan metodiikkaa, jolla strategiat ja visiot voidaan talousmallintaa niin, että myös yrityksen kassa kestää ne tulevaisuudessa!

2. Opit niitä tekijöitä, joita on kriittisen tärkeä huomioida investointi- ja strategiatavoitteiden (visioiden) talousmallintamisessa!

3. Opit kahdenkertaisen kirjanpitomatematiikan luonnonlain aukottomuuden investointi- ja strategiatavoitteiden (visioiden) talousmallintamisessa!

4. Yrityselämän case-esimerkkien avulla saat apuvälineitä siihen, miten soveltaa koulutuksessa esille tulleita asioita omassa organisaatiossasi eteenpäin katsottaessa!

Koulutus on tarkoitettu ensisijaisesti omistajille, toimitusjohtajille ja johtoryhmille.

Osallistumismaksu: jäsenetuhinta 280 € + alv 24 %, hinta 405 € + alv 24 %.

Ilmoittautuminen: ke 21.10. klo 12 mennessä

Lue lisää

1.10.2020 Lahti:
​​​​​​​Osakeyhtiön tilinpäätös

Tervetuloa mukaan käytännönläheiseen osakeyhtiön tilinpäätös -koulutukseen, jossa käsitellään merkittävimmät kirjanpitolain säännökset ja niiden vaikutukset laadittaviin tilinpäätöksiin.



Lue lisää

Osakeyhtiön tilinpäätös 1.10.2020

Päivämäärä: 1.10.2020 08:45:00 - 1.10.2020 15:00:00
Sijainti: LAHTI

Kuluva vuosi 2020 on ollut ja toivottavasti jääkin varsin poikkeukselliseksi eritoten pienten, mutta myös suurten ja keskisuurten yritysten taloudessa. Yritysten tilinpäätökset tulevat osoittamaan varsin poikkeuksellisia tulos- ja vakavaraisuustasoja tilikauden 2020 päättyessä ja asianmukaisen tilinpäätösinformaation merkitys tulee olemaan erityisen arvokasta niin yrittäjille kuin muillekin yrityksen sidosryhmille. Tervetuloa mukaan käytännönläheiseen osakeyhtiön tilinpäätös -koulutukseen, jossa käsitellään merkittävimmät kirjanpitolain säännökset ja niiden vaikutukset laadittaviin tilinpäätöksiin.

OHJELMA

-Kirjanpitolain merkittävimmät säännökset ja niiden vaikutus tilinpäätöksen laatijalle
-Tuloslaskelman ja taseen sisältö ja niihin liittyvät arvostus- ja esittämistavat tilinpäätöksessä
-Rahoituslaskelman laadintavelvollisuus ja sen tuottaman informaation merkitys yritykselle
-Osakeyhtiön verotus ja vähennysoikeudet verotuksessa
-Toimintakertomuksen laadinta ja sen sisältö
-Yrityksen liitetiedot ja niiden merkitys tilinpäätöksen antaman oikeiden ja riittävien tietojen kannalta
-Kirjanpitolautakunnan tuoreimmat yleisohjeet ja lausunnot

Ilmoittautuminen viimeistään torstaina 24.9.2020

​​​​​​​Osallistumismaksu: Jäsenetuhinta 369 euroa/henkilö + alv 24% ja hinta 489 euroa/henkilö + alv 24%. Osallistumismaksu laskutetaan tilaisuuden jälkeen. Maksu sisältää kirjallisen materiaalin ja ohjelman mukaiset tarjoilut.

Lue lisää

Käymme läpi myös tärkeimpiä asioita viennin ja tuonnin tulli-ilmoittamiseen liittyen, esim. tullausarvo ja maahantuonnin arvonlisäverotus.

Lue lisää

Ratkaisuja Hämeeseen

Hämeen kauppakamarin työssä korostuu vahva alueellinen rooli. Yhteiset toimenpiteet alueemme vetovoimaisuuden lisäämisessä on tärkeimpiä tehtäviämme.

Lue lisää

Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ) -kokonaisuus

Hyvällä hallitustyöllä edistetään yritystoimintaa ja tuetaan pk-yritysten kasvua sekä luodaan uusia työpaikkoja ja säilytetään jo olemassa olevia.

Lue lisää

ELY-keskusten rahoitus yrityksille koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa

ELY-keskukset ovat saaneet lisärahoitusta myönnettäväksi yrityksen kehittämisavustuksiin koronavirusepidemian aiheuttamista markkina- ja tuotantohäiriöistä kärsiville yrityksille koko maassa. Haku avautuu 31.3.2020 ELY-keskusten verkkosivuilla.

Lue lisää

Hämeen kauppakamari varautuu koronavirusepidemiaan

Hämeen kauppakamarissa on varauduttu toimenpiteisiin globaalin koronatilanteen takia. ”Kaikki vientiyritysten tarvitsemat ulkomaankaupan asiakirjat pyritään hoitamaan keskeytyksettä. Siirrämme kevään koulutustilaisuuksia ja valiokuntakokouksia sekä hyödynnämme etäyhteyksiä”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Lue lisää

KOULUTUSHTM, oikeustieteiden laitokselta, pääaineena hallinto-oikeus. Verhoilijamestari, ammatillinen opettaja ja rehtorin kelpoisuus. JET-johtamistaidon erikoisammattitutkinto. Lisäksi muita tutkintoja, joiden kautta olen itseäni kehittänyt menneiden vuosien varrella.ENSIMMÄINEN TYÖPAIKKAKesätöiden jälkeen Verhoomo Wiik Forssan Matkussa.MERKITTÄVIN ASKEL URALLAUraani on mahtunut monta hienoa askelta, joista jokainen on vienyt minua kohti uusia hienoja mahdollisuuksia. Olen kiitollinen kaikesta saamastani luottamuksesta aina aloittaessani uutta työtehtävää. Nyt koen erittäin suurta onnea saadessani tehdä työtäni yhdessä yrittäjien kanssa, työelämän eteen.MOTTOSITee työtä järjellä ja sydämellä, kumpikaan ei yksin riitä.

Työtä elinvoiman ja yrityselämän eteen

Forssan Yrityskehityksen toimitusjohtaja Riikka Riihimäki palasi juurilleen motivaattorina Forssan seudun vahva brändi järkivihreänä toimijana.

Lue lisää

Hämeessä kiinteistöalalle viisi uutta laillistettua välittäjää

Keskuskauppakamarin välittäjäkokeista saatiin tämän syksyn koekierroksella 156 uutta laillistettua kiinteistönvälittäjää (LKV) ja 36 laillistettua vuokrahuoneistonvälittäjää (LVV). ”Hämeen kauppakamari onnittelee vaativan kokeen suorittaneita. Alueeltamme LKV-kokeen läpäisi Hämeenlinnasta sekä Lahdesta kaksi henkilöä ja Forssasta yksi henkilö”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Lue lisää

Hämeessä kiinteistöalalle viisi uutta laillistettua välittäjää

Keskuskauppakamarin välittäjäkokeista saatiin tämän syksyn koekierroksella 156 uutta laillistettua kiinteistönvälittäjää (LKV) ja 36 laillistettua vuokrahuoneistonvälittäjää (LVV). ”Hämeen kauppakamari onnittelee vaativan kokeen suorittaneita. Alueeltamme LKV-kokeen läpäisi Hämeenlinnasta sekä Lahdesta kaksi henkilöä ja Forssasta yksi henkilö”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Lue lisää

Hämeessä kiinteistöalalle valmistui 11 uutta laillistettua välittäjää

Keskuskauppakamarin välittäjäkokeista saatiin kevään koekierroksella 236 uutta laillistettua kiinteistönvälittäjää (LKV) ja 21 laillistettua vuokrahuoneistonvälittäjää (LVV). ”Hämeen kauppakamari onnittelee vaativan kokeen suorittaneita. Alueeltamme LKV-kokeen läpäisi Lahdesta kuusi, Forssasta kaksi ja Hämeenlinnasta, Turengista sekä Vääksystä yksi henkilö”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. ​​​​​​​

Lue lisää

Vieraskielisen ammatillisen koulutuksen järjestäminen on vapautettava

Kauppakamarit ja ammatillisen koulutuksen järjestäjät vaativat vieraskielisen ammatillisen koulutuksen järjestämisen vapauttamista lupamenettelystä. ”Hämeeseen ei ole saatu lupaa vieraskieliseen koulutukseen, vaikka olemme aktiivisesti olleet vaikuttamassa asiaan ja pyrkineet saamaan muutosta tilanteeseen. Opetus- ja kulttuuriministeriön perusteet vieraskielisen koulutuksen järjestämisluvalle alueellemme ovat olleet vähintäänkin erikoiset”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. ​​​​​​​

Lue lisää

”Kuluttajansuojan osaaminen on yrityksen kilpailuvaltti”

Yritysten on tärkeä tuntea kuluttajansuojasäännösten perusasioita, jotta säännösten noudattamatta jättäminen ei aiheuttaisi ikäviä yllätyksiä. ”Kuluttajansuojan osaaminen säästää yritykseltä aikaa ja rahaa, kun mahdolliset ongelmatilanteet pystytään ratkomaan nopeasti ja ilman tarpeetonta epäselvyyttä osapuolten oikeuksien sisällöstä”, toteaa Keskuskauppakamarin lakimies Raisa Harju. ​​​​​​​

Lue lisää

Hämeen kauppakamarin yritysbarometri: Ilmassa optimismia, mutta ammattitaitoisesta työvoimasta pulaa

Hämeen kauppakamarin alueen yrityksistä 60 % ilmoittaa liikevaihtonsa olleen vuonna 2017 suurempi kuin vuonna 2016, selviää kauppakamarin joulukuussa tekemästä barometrikyselystä. ”Yritysten arviot liikevaihdon paranemisesta ovat pysyneet edelleen positiivisina. Saldoluku oli kesällä +49 ja nyt se on +50 (*). Lähes joka toinen vastanneista uskoo myös tilauskannan kasvavan seuraavan kuuden kuukauden aikana”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. ​​​​​​​

Lue lisää

Hämeessä kiinteistöalalle kuusi uutta laillistettua välittäjää

Keskuskauppakamarin järjestämään LKV eli laillistettu kiinteistövälittäjä -kokeeseen osallistui marraskuussa 545 kokelasta, joista 159 läpäisi kokeen hyväksytysti. ”Alueeltamme LKV-kokeen läpäisi tällä kertaa kuusi henkilöä”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. ”Hämeen kauppakamari onnittelee vaativan kokeen suorittaneita.” ​​​​​​​

Lue lisää

Kiinteistöalalle 11 uutta laillistettua välittäjää Hämeeseen

Keskuskauppakamarin järjestämään LKV eli laillistettu kiinteistönvälittäjä -kokeeseen osallistui huhtikuussa 563 kokelasta, joista 252 läpäisi kokeen hyväksytysti. ”Hämeen kauppakamari onnittelee vaativan kokeen suorittaneita. Alueeltamme LKV-kokeen läpäisi 11 henkilöä; Lahdesta neljä, Hämeenlinnasta ja Forssasta kaksi sekä Hattulasta, Hollolasta ja Kuhmoisista yksi henkilö”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. ​​​​​​​

Lue lisää

Kauppakamarien kuntavaaliohjelma - Keskuskauppakamari vaatii verokattoa kunnallisverolle

Kunnallisverolle tarvitaan verokatto, joka rajoittaa kuntien mahdollisuutta nostaa kunnallisveroa sote- ja maakuntauudistuksen yhteydessä, vaatii Keskuskauppakamari. Verokatolla kuntien veronkorotusten enimmäismääräksi asetettaisiin 0,25 prosenttiyksikköä vuosina 2020 ja 2021.

Lue lisää

Hämeeseen kiinteistöalalle 21 uutta laillistettua välittäjää

Keskuskauppakamarin järjestämään LKV eli laillistettu kiinteistönvälittäjä -kokeeseen osallistui marraskuussa 543 kokelasta, joista 312 läpäisi kokeen hyväksytysti. ”Hämeen kauppakamari onnittelee vaativan kokeen suorittaneita. Alueeltamme LKV-kokeen läpäisi 20 henkilöä; Hämeenlinnasta 10, Lahdesta seitsemän sekä Asikkalasta, Janakkalasta ja Sysmästä yksi henkilö”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. ​​​​​​​

Lue lisää

Katso video: HHJ-kurssilta opit hyvään hallitustyöskentelyyn

Hallitusjäsenten koulutus edistää yksityistä ja julkista yritystoimintaa

Yritykset, yritysjohto, omistajat ja rahoittajat tarvitsevat tuekseen eri alojen kokeneita asiantuntijoita ja liiketoimintaosaajia. ”Kauppakamarin Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ) -kurssi antaa valmiudet hallitustehtävien menestykselliseen hoitamiseen niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. Koulutus soveltuu myös hallitustyöskentelyn aktivoimiseen ja kehittämiseen”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. ​​​​​​​

Lue lisää

Hämeeseen ennätysmäärä uusia laillistettuja kiinteistönvälittäjiä

Keskuskauppakamarin järjestämään LKV eli laillistettu kiinteistönvälittäjä –kokeeseen osallistui huhtikuussa 599 kokelasta, joista 368 läpäisi kokeen hyväksytysti. ”Hämeen kauppakamari onnittelee vaativan kokeen suorittaneita. Alueeltamme LKV-kokeen läpäisi 28 henkilöä; Lahdesta 14, Hämeenlinnasta kuusi, Hollolasta ja Hattulasta kaksi sekä Heinolasta, Asikkalasta, Sysmästä ja Tammelasta yksi henkilö”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Lue lisää

Hämeestä 16 läpäisi HHJ-tutkinnon


Hallitustyöskentelyn osaamista mittaavaan HHJ-tutkintoon osallistui huhtikuussa 225 henkilöä. Tutkinnon suoritti hyväksytysti 209 henkilöä. ”Hämeen kauppakamarin alueelta HHJ-tutkinnon läpäisi 16 henkilöä”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. Tutkinnon suoritti hyväksytysti Lahdesta yhdeksän, Hämeenlinnasta kolme, Hartolasta kaksi, Hollolasta ja Tammelasta yksi henkilö. ​​​​​​​

Lue lisää