Keihään kärkenä yritystoiminnan kehittäminen

Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n toimitusjohtaja Tomi Tura (Kuva: Pictuner Oy)

Tomi Tura on Hämeen kauppakamarin uusi hallituksen jäsen ja Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n toimitusjohtaja. Molemmissa tehtävissään hän pystyy näköalapaikalta vaikuttamaan Lahden seudun ja koko Hämeen alueen yritystoiminnan kehittämiseen.

Kerro omasta työurastasi?

Olen lähes alkuperäinen lahtelainen, Myllypohjan ja Kannaksen koulujen kasvatti. Kävin Jyväskylässä opiskelemassa yhteiskuntatieteiden maisteriksi ja (itsellenikin yllätykseksi) palasin vuosituhannen vaihteessa Lahteen Helsingin yliopistolle yritysyhteistyötä tekevään yksikköön. Olin tiivisti mukana, kun Lahden korkeakoulutoimintaa kehitettiin ja yliopistokeskus perustettiin. Vuonna 2006 siirryin silloiseen Lahden tiede- ja yrityspuistoon – nykyiseen LADECiin – vetämään innovaatiopalveluita. Vuosien varrella LADECissa on löytynyt uusia, mielenkiintoisia tehtäviä. Olen muun muassa vetänyt yhtiön markkinointia, ja viime vuodet ennen nykyistä tehtävää vastasin yritysympäristön kehittämisestä ja sijoittumispalvelusta. Ehdin toimia myös viitisen vuotta edellisen toimitusjohtajan varahenkilönä.

Miten arjen elämä sujuu haastavassa työelämässä?

Arjen elämä sujuu mukavasti, varsinkin kun työ on motivoivaa. Annan itselleni luvan myös rentoutua riittävästi ja puuhata aivan muuta muun muassa lenkkeilyn, leffojen ja koriksen vapaaehtoistyön parissa. Poikamme ovat jo nuoria aikuisia, joten lapsiperheen ruuhkavuodet ovat takana.

Mistä saat vaikutteita ja motivaatiota työhösi?

Minulle uuden oppiminen ja kokonaisuuksien ymmärtäminen ovat olleet asioita, joista saan motivaatiota. Siksi nautin tämänhetkisestä tilanteesta, jossa ympäriltä löytyy joka hetki uusia asioita ja ihmisiä, joilta voi oppia. Tämä on melkoinen näköalapaikka, jossa pystyy vaikuttamaan oman kaupungin ja seudun kehitykseen.

Mitä odotat Hämeen kauppakamarin toiminnalta ja mikä on sinun oma panoksesi?

Hämeen kauppakamari tarjoaa aivan valtavan hyvän paikan nähdä ja seurata yritysten ajankohtaista tilannetta sekä tarpeita. Keskustelut alueen yritysten edustajien kanssa ovat todella arvokkaita sekä omalle oppimiselle että LADECin toiminnan kehittämiselle. Pyrin myös itse olemaan aktiivinen ja tuomaan pöytään oman osaamiseni.

KOULUTUS

YTM

ENSIMMÄINEN TYÖPAIKKA

Valmistumisen jälkeen Helsingin yliopisto ja ensimmäinen kesätyö oli aikanaan Lahti-Huviloilla.

MERKITTÄVIN ASKEL URALLA

Nykyinen työni.

MOTTO

Näe kenttä ennen kuin syötät.