Kaupunginjohtajuus on palveluammatti

Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviainen on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt toimia monissa eri tehtävissä. Lisäksi yrittäjyys on hänelle tuttua julkisen sektorin tehtävien ohella.

Kerro omasta työurastasi?

Työurani koostuu hyvin erilaisista osista ja olen saanut toimia monissa mielenkiintoisissa tehtävissä. Minulla on esimerkiksi yrittäjätaustaa sekä kokemusta erilaisista julkisen sektorin tehtävistä. Parikymppisenä toimin muun muassa tuottajana perustamassamme pelialan yrityksessä ja myöhemmin freelancerina. Lisäksi olen toiminut tietotekniikan tuntiopettajana.

Kolmekymppisenä minut valittiin Tampereen apulaispormestariksi tilanteessa, jossa kaupunki paitsi tasapainotti merkittävästi talouttaan niin teki samalla monia kauaskantoisia ja kasvuhakuisia ratkaisuja. Jatkoin Tampereen kaupungilta eduskuntaan kansanedustajaksi ja sieltä edelleen sisäministeriöön valtiosihteeriksi. 40-vuotiaana minut valittiin Hämeenlinnan kaupunginjohtajaksi. Töiden ohella minulla on ollut lisäksi useita erilaisia luottamustoimia esimerkiksi Tampereella, eduskunnan kautta sekä eri kokoisissa yhtiöissä.

Miten arjen elämä sujuu haastavassa työelämässä?

Hyvinhän se sujuu! On osattava tunnistaa ja määrittää omaa ajankäyttöään ja omia rajojaan. On osattava johtaa myös itseään. Ruuhkavuosien perhearki yhdistettynä vaativiin työtehtäviin on opettanut jatkuvan priorisoinnin merkitystä. Perheemme onkin hitsautunut tiiviiksi joukkueeksi. On tärkeää, että arjen kivijalka on kunnossa ja saavutukset ovat yhteisiä. Kun perusta on kunnossa, pystyy keskittymään työhön hyvällä fiiliksellä ja intensiteetillä. Lisäksi palautumisesta ja omasta terveydestä huolehtiminen on tärkeää.

Mistä saat vaikutteita ja motivaatiota työhösi?

Motivaationi perustana on jokapäiväinen mahdollisuus yhteisten asioiden hoitamiseen. Kaupunginjohtajuus on myös palveluammatti ja olen kunnassakin yhteiskunnalla töissä. Koen tämän itsessään äärimmäisen palkitsevana, etuoikeutettunakin. Motivaatiota tulee muun muassa mahdollisuudesta rakentaa ja kehittää yhteisöä, yhdessä. Olen luonteeltani tiedonjanoinen ja pyrinkin seuraamaan aikaani eri tavoin, koska se on mielenkiintoista ja voin löytää uusia näkökulmia työhöni. Olen luonteeltani joukkuepelaaja, ja hyvä työtiimi on arvokas lisä elämään.

KOULUTUS
Master of Science MSc (FM), Medianomi amk. Tohtoriopinnot kesken.

ENSIMMÄINEN TYÖPAIKKA
Rauman Akku Oy:ssä kesätyöt, möin turvakenkiä ja hitsauspuikkoja. Ensimmäinen työpaikka aikuisiällä oli vammaisen henkilön henkilökohtaisena avustajana.

MERKITTÄVIN ASKEL URALLA
Ehkäpä apulaispormestarin tehtävät, joihin minut mentoroitiin hienosti ja ennakkoluulottomasti sisään varsin nuorella iällä. Tämä askel toi mukanaan sukelluksen kuntajohtamisen syvään päähän ja mahdollisti osaltaan myös nykyisiä kaupunginjohtajan tehtäviäni. Lisäksi työt sisäministeriön johtotehtävissä koronapandemian aikana ja poikkeusoloissa opettivat paljon.

MOTTO
Ei ole, mutta töissä olisi varmaan kutakuinkin, että “hoidetaan tämäkin asia yhdessä”.

​​​​​​​