Hallituskonkari HHJ-koulutuksista: Suosittelen vahvasti

Jos Pekka Pohjoismäki lupautuu yhtiön hallitukseen, pyytäjä voi olla varma, ettei tämä lähde mukaan puolivaloilla.

– Katson ensin, mätsäävätkö kolme asiaa keskenään: mahtuuko jäsenyys omaan aikatauluun, mitä voin yritykselle antaa ja mitä uutta itse opin. Kysyn myös, miksi minut halutaan mukaan, hän kertoo.

– Teen hallitustyötä päivätyöni ohessa, joten saan aika lailla pelata kalenterini kanssa. Olenkin joutunut monesti kieltäytymään tarjotuista hallituspaikoista.

Pekka Pohjoismäki työskentelee Lahdessa toimitusjohtajana globaalille kivi- ja kaivosteollisuudelle laitteita valmistavassa Rambooms Oy:ssä sekä kotimaan kaivos-, maarakennus- ja purkumarkkinoita palvelevassa Marakon Oy:ssä. Hän kuuluu nykyisin Tampereen Raitiotie Oy:n ja jyväskyläläisen hydraulimoottorivalmistajan Black Bruin Oy:n hallitukseen.

– Minulla on tarpeeksi vertailupohjaa sanoa, että ratikkayhtiössä noudatetaan hyvän hallinnon periaatteita poikkeuksellisen tarkasti. Monesti julkisissa infraprojekteissa paukkuvat sekä kustannukset että aikataulut, mutta Tampereen ratikan rakentamisessa ohjat ovat tiukasti käsissä ja hyvä hallintotapa on hyve.

Vertailupohjalla Pekka Pohjoismäki viittaa hallitusjäsenyyksiin, joita hänellä on ollut pitkälti toistakymmentä. Koneenrakennuksen diplomi-insinööri on ottanut ennakkoluulottomasti vastaan eri alojen hallituspaikkoja aikataulun salliessa ja toiminut niissä yleensä pitkään.

– Pisin yhtäjaksoinen hallitusjäsenyyteni oli Tampereen Messut Oy:ssä, yli kymmenen vuotta. Robitissa olin yhteensä seitsemän vuotta ennen yhtiön listautumista pörssiin. Kauppahuone Harjun hallitus edusti tukkukauppaa, Ravalik Oy oli IT-alaa. Ensimmäinen hallituspaikkani oli muuten mainosalalla 90-luvun alussa, hän luettelee.

Täyden kympin tutkintoja

Tampereen kauppakamari ja Hallituspartnerit ry perustivat vuonna 2005 ensimmäisen HHJ (Hyväksytty Hallituksen Jäsen) -koulutuksen, johon Pohjoismäki osallistui ensimmäisten joukossa.

– Työni sisälsi kuitenkin niin paljon matkustusta, että kasasin kokonaisuuden lopulta kahdesta eri kurssista.

Vaikka opiskelun intensiivisyys tästä vähän kärsi, koulutus antoi Pohjoismäen mukaan struktuuria hallitustyön ymmärrykseen. Samalla kasvoi ymmärrys hallituksen juridisesta vastuusta.

Täyden kympin HHJ-puheenjohtajakurssi Lahdessa.

Viime keväänä Pohjoismäki kävi sanojensa mukaan ”täyden kympin” HHJ-puheenjohtajakurssin Lahdessa yhdessä esimiehensä, MRB-Holdingin hallituksen puheenjohtajan kanssa. Kolmas Pohjoismäen käymä HHJ-koulutus käsitteli hallituksen ja yrityksen talouden suhdetta. Myös HHJ-alumnitoiminta vetäisi puoleensa, mutta aikataulusyistä osallistuminen on jäänyt vähemmälle.

– Uudessa hallituksessa yleensä kysyn, ovatko muut suorittaneet HHJ-koulutuksia ja suosittelen niitä mielelläni. Minulle HHJ-tutkinto viestii hallituksen roolin, vastuun ja tehtävien ymmärryksestä. Niinhän alun perin ajateltiinkin, että se on kreditoitu tutkinto hallitustyöskentelylle samalla tavalla kuin HTM ja KHT tilintarkastukselle.

Hallitus on operatiivisen johdon tuki

Pekka Pohjoismäki toivoo, että suomalaisissa pk-yrityksissä ymmärrettäisiin nykyistä paremmin hyvän hallitustyön merkitys. Ei riitä, että kokoonnutaan kerran vuodessa tilitoimistosta tulleen tuloslaskelman ja taseen ääreen juomaan viinerikahvit ja laittamaan nimet papereihin.

– Ulkopuolisten hallitusjäsenten määrä on edelleen kovin alhainen. Jokaisen pk-yrityksen omistajan pitäisi tarkastella yritystään ja miettiä, minkä tyyppistä osaamista tarvitaan lisää. Hallituksen roolittaminen monipuolisella asiantuntemuksella tukee myös operatiivista toimintaa.

Pohjoismäki on antanut hallituksille myynnin ja kansainvälistymisen sekä jakelun, tuotannon ja työturvallisuuden asiantuntemustaan.

– Työturvallisuuden kehittäminen on sydäntäni lähellä, olen tehnyt sen parissa paljon töitä.

Pohjoismäki alleviivaa kokouksiin valmistautumisen tärkeyttä. Esimerkiksi ratikkayhtiössä tämä merkitsee välillä satoja sivuja sisältävien materiaalien opiskelemista. Omaa hallitusosaamistaan hän kehittää lisäksi lukemalla.

– Viimeisin lukukokemus on Stora Enson hallituksen puheenjohtajan Jorma Elorannan tuore Hallitus johdon tukena -kirja. Vaikka se sijoittuu pörssimaailmaan, se sisältää pk-sektorillakin sovellettavia strategisia johtamiskysymyksiä, hän suosittelee.

Kirjoittaja: Pivi Eskelinen, Hybridiviestintä Effet Oy