Tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia

Alkuvuodesta Fazer Myllyn toimitusjohtajana aloittanut Jarkko Arrajoki panostaa kotimaisten ja kansainvälisten asiakkaiden palvelemiseen, työntekijöiden turvallisuuteen, suomalaisen ruokahuollon turvaamiseen ja uuden kauramyllyn investoinnin käynnistämiseen.

Kerro omasta työurastasi?

Perheyrityksessä opin, että mikään ei tule itsestään ja omat unelmat voivat toteutua vain kovalla työllä. Opiskeluaikana ja valmistuttuani olin töissä Roal Oy:llä, maailman johtavalla teollisuusentsyymien valmistajalla. Opiskelun ohessa kansainvälistä kokemusta sain Unkarin Keskuselintarviketutkimuslaitoksen biotekniikan osastolla tutkijaharjoittelijana, jonka jälkeen hain Myllyn Parhaalle töihin tuotantojohtajaharjoittelijaksi ja sovin perheyrityksen omistajan Savelan Pekan kanssa, että opettelen vuoden kaikkia kauppamyllyn tehtäviä. Sovimme myös, että haen lisäoppia myllyteollisuuden prosesseista Sveitsistä maailman kuuluisimmasta myllyteollisuuden opinahjosta. Vuoden verran fokukseni oli Swiss School of Milling; St. Gallen ja myllyteollisuuden osaamisen kasvattaminen. Kurssini parhaana, Dr. René Bühler Award -lautanen repussa, muutin takaisin Suomeen ja pääsin osaksi huikeaa matkaa Myllyn Parhaalla. Opin, että yritys elää myynnistä ja vain myynnistä. Fazer Myllylle päädyin, kun Pekka ”Pelle” Mäki-Reinikka halusi kehittää omaa organisaatiotaan vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Myllyn tuotantovastuun lisäksi vastasin hankinnoista ja osin myynnistä. Mietimme, mihin suuntaan Fazer Myllyä tulisi kehittää ja kaurassa näkyi kasvumahdollisuuksia niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Pääsin suunnittelemaan ja johtamaan kauramyllyn rakentamista. Pellen johdolla Fazer Myllylle on tehty rautainen tiimi, jossa kaikilla ajatuksena on, että vain asiakkaalla on merkitystä.

Miten arjen elämä sujuu haastavassa työelämässä?

Teini-ikäisten lasten harrastukset antavat iloa ja ylpeyttä iltaisin. Telinevoimisteluareenat ja pesäpallokenttä ovat viime aikoina tulleet tutuiksi. Viikonloppuisin työn vastapainoa tuo toimet sukutilalla, jossa saan seurata kasvun ihmettä kesäisin ja metsän rauhaa talvisin. Toki kiire on elämässä usein läsnä ja nyt viime aikoina mieli on rauhoittunut myös lenkkipoluilla.

Mistä saat vaikutteita ja motivaatiota työhösi?

Toiset ihmiset ympärillä taitoineen, ajatuksineen ja mielipiteineen innostavat minua kehittämään asioita paremmiksi. Nyt korona-aikana työmatkustus on rajallisempaa, mutta kansainvälistä businesta ei voi kehittää tapaamatta asiakasta. Toisaalta oma rauha tuo uusia ajatuksia ja kauppareissut voi viedä useita tunteja, kun hyllynväleissä haluaa katsoa, mitä uutta markkinoilla on. Globaalin makrotalouden seuraaminen muokkaa omia ajatuksia tulevaisuudesta ja siitä, miten tuleviin asioihin tulee reagoida riittävän ajoissa. Fazer perheyrityksenä luo työlleni arvopohjan, jossa pidetään asiakkaista huolta, luodaan uutta ja tehdään turvallista ruokaa ihmisille. Innovaatioilla ja laadulla saadaan kansainvälistä kysyntää. Maku ja turvallisuus edellä suomalaisella elintarviketeollisuudella on hyvät mahdollisuudet hakea kasvua Suomen ulkopuolelta. Viemme myllytuotteita reiluun 30 maahan ja paraikaa kaksinkertaistamme kauramyllyn kapasiteettia Lahdessa.

KOULUTUS

Bio- ja elintarviketekniikan insinööri. Espoon-Vantaan teknillinen ammattikorkeakoulu, Vantaa
Myllyteknologi; Swiss School of Milling, St. Gallen, Sveitsi

ENSIMMÄINEN TYÖPAIKKA

Roal Oy, teollisuusentsyymivalmistaja. Kesäisistä prosessinohjaajan töistä etenin koetehtaan teknikoksi.

MERKITTÄVIN ASKEL URALLA

Kauramyllyn rakentaminen Lahteen v. 2013, tuotteiden kehittäminen ja myynnin aloittaminen Fazer Myllyn upean porukan kanssa. Tähtihetki oli Vuoden Suomalainen Elintarvike -palkinto v. 2015, joka oli osoitus koko konsernin laajuisen yhteistyön mahdollisuuksista.

MOTTOSI

Tulevaisuus tehdään yhdessä.