Uutinen | 23.05.2024 07:00
Hämäläisyritysten suhdannetunnelmat ovat edelleen odottavan harmaat, selviää Hämeen kauppakamarin tuoreimmasta talouskyselystä. ”Pohja on saavutettu, mutta vielä ei yrityksissä näy kasvua. Nyt on kuitenkin selkeästi laskusuhdanne päättynyt, eikä enää odoteta oleellista heikkenemistä”, korostaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.
Uutinen | 29.04.2024 08:00
Hämeen teollisuuden, rakentamisen ja palvelualojen yritysten suhdannetilanne on pessimistinen. Tieto selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä huhtikuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Hämeessä oltiin enemmän pessimistisempiä kuin muualla Suomessa. Alueellamme sekä vienti- että rakennusteollisuuden suhdanteet ovat heikot ja maaliskuun poliittiset lakot heijastuvat myös yritysten kannattavuuteen. Ainoa positiivinen signaali on, että heikosta suhdannetilanteesta huolimatta yritykset eivät ole merkittävästi vähentämässä työvoimaa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.
Uutinen | 24.01.2024 07:00
Hämäläisyritykset pitävät osaavaa henkilöstöään suurimpana kilpailuetunaan, selviää Hämeen kauppakamarin tuoreimmasta talouskyselystä. ”Yrityksillä on odottavat suhdannetunnelmat ja on hienoa nähdä, että alueemme yritykset pitävät kiinni osaavista työntekijöistään. Edelleen suurin osa yrityksistä arvioi työntekijöiden määrän pysyvän ennallaan”, korostaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.