23.11.2023 15:13
Suomi kärsii tunnetusti väestön ikääntymisestä ja osaajapulasta. Sitran yliasiamiehen Atte Jääskeläisen mukaan yhtälö ratkeaa vain maahanmuuton, koulutuksen ja perhepolitiikan pitkäjänteisellä kehitysotteella. Nykymenolla Suomen keskeisenä kasvumoottorina ollut osaamistaso kääntyy kohtalokkaaseen laskuun.
Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Vanha kansanviisaus kuvaa varsin osuvasti myös suomalaista poliittista päätöksentekoa, jossa istuva hallitus yksi toisensa jälkeen vakuuttaa hakevansa työttömyyteen, väestön ikääntymiseen ja osaajapulaan kestäviä ratkaisuja. Niitä saatetaan toki löytääkin, mutta samalla joudutaan lähes saman tien tunnustamaan, että yksi nelivuotiskausi on liian lyhyt periodi kunnianhimoisten tavoitteiden konkretisointiin.
Myös Sitran yliasiamiehenä elokuussa aloittanut Atte Jääskeläinen joutuu uudessa pestissään pohtimaan ongelmakimppua, jota hän yritti purkaa jo taloustoimittajana 1990-luvulla. Tuolloin varoiteltiin monella suulla edessä olevasta eläkepommista ja koko eläkejärjestelmän rahoituksesta. Jääskeläinen vei kuitenkin ajatusta muutaman askeleen pidemmälle ja kartoitti, millaisia vaikutuksia väestön ikääntymisellä voisi olla koko Suomen talouskasvulle. ”Nyt on sitten saatu konkreettisesti nähdä ja kokea, että vaikutukset ovat olleet varsin negatiivisia”, hän toteaa.
Monta käännettä käsillä
Jo takavuosina paljon rummutettu väestön ikääntyminen ja syntyvyyden aleneminen ovatkin yliasiamiehen mielestä osuva esimerkki isosta yhteiskunnallisesta haasteesta, joka tiedostetaan monella tasolla, mutta siihen ei kyetä tarttumaan ajoissa eikä riittävän pitkäjänteisesti. ”Väestön ikääntymisen kaikkiin kerrannaisvaikutuksiin olisi pitänyt herätä paljon aikaisemmin. Keskityimme unelmoimaan vientimarkkinoiden menestystuotteista ja päätimme tavoitella alati parempaa kilpailukykyä. Kasvun luomiseen tarvitaan myös uusia käsipareja ja niitä meillä ei ole enää riittävästi”, Jääskeläinen toteaa.
Samaa helmasyntiä on yliasiamiehen mukaan myös osaajapulaan, maahanmuuttoon, koulutukseen ja perhepolitiikkaan liittyvässä keskustelussa ja päätöksenteossa. Niissäkin tarvittaisiin harkittuja, kestäviä ja pitkäkantoisia linjauksia, joita olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. ”Suomessa ei ole koettu pitkään aikaan yhteiskunnallista tilannetta, jossa lapset ovat köyhempiä kuin vanhempansa. Samalla tavoin työmarkkinoille tuleva nuori sukupolvi on perinteisesti ollut eläkkeelle lähteviä ikäluokkia koulutetumpi. Nyt nämä molemmat trendit ovat vaarassa katketa”, Jääskeläinen varoittaa.
Samalla hän toki muistuttaa, ettei Suomi ole ongelmansa kanssa yksin. Hiipuva kasvuvauhti, ikääntyvä väestö ja laskeva syntyvyys ovat hankalia haasteita monissa muissakin Euroopan maissa, vaikka selvästi Suomea suurempi maahanmuutto tuokin monissa maissa tilanteeseen helpotusta. ”Ratkaisut vaativat päättäjiltä kykyä katsoa yli oman sukupolven, sillä tuotot konkretisoituvat usein vasta kymmenien vuosien päästä.”
Oppia ikä kaikki
Koko Suomen tulevaisuutta uhkaavaan osaajapulaan on herätty myös Sitrassa, jonka yhdessä 30 toimijan kanssa laatimassa Osaamisen aika -ohjelmassa korostetaan muun muassa elinikäistä, koko työuran kestävää oppimista. Ohjelmassa laaditun yhteisen tahtotilan mukaan muutos edellyttää keskeisten toimijoiden strategista yhteistyötä ja tavoitteiden asettelua, poliittista yhteisymmärrystä yli hallituskausien, yritysten ja oppilaitosten entistä tiiviimpää keskinäistä kehitystyötä, osaamisverkostojen rakentamista sekä panostusta tiedolla johtamiseen.
”Suomen viime vuosikymmenien huikean menestyksen keskeinen avaintekijä on ollut nouseva koulutustaso. Olemme kuitenkin viime vuosina jääneet jälkeen kilpailijamaista ja koulutustaso uhkaa kääntyä jopa laskuun. Mikäli emme pysty uuteen käänteeseen, ajaudumme näivettymisen tielle”, Jääskeläinen varoittaa.
Hälytyskellot ovat sen osalta soineet jo riittävän kauan ja myös kuuluvasti. Perinteisen peitonompelun sijaan nyt tarvitaan tietoon ja tutkimukseen perustuvia linjauksia. ”Useiden samantasoisten tutkintojen ja pitkien koulutusputkien sijaan on panostettava entistä enemmän siihen, että voimme oppia ja omaksua uusia asioita läpi elämän – ja tehdä sitä myös työn ohessa.”
Yliasiamiehen mielestä Suomessa tehdään liikaa päällekkäisiä tutkintoja. Ne vievät aikaa ja resursseja, mutta voivat olla myös ura- ja palkkakehityksen kannalta lähes hyödyttömiä. Koulutusta pitäisikin muokata nykyistä modulaarisemmaksi. Sen myötä olisi helpompaa reagoida siihen, millaista osaamista eri aloilla kulloinkin tarvitaan. Oma osansa koulutusvastuusta kantaisivat sekä työnantaja että työntekijä – tarvittaessa omakustanteisesti.
”Täysin valmiita työntekijöitä on entistä vaikeampaa löytää ja iso osa oppimisesta tapahtuu lopulta työpaikoilla. Siksi esimerkiksi saksalaisen tai sveitsiläisen oppisopimusmallin tarjoamia mahdollisuuksia kannattaisi tutkia aiempaa tarkemmin”, Jääskeläinen vinkkaa.
Pojat eivät saa pudota
Suurinta huolta yliasiamies kantaa suomalaisten yleisestä koulutustasosta. Yksi kotimaisen koulutuspolitiikan avaintavoitteista on ollut se, että vähintään joka toisella suomalaisella nuorella olisi tulevaisuudessa jokin korkeakoulututkinto. Esillä on ollut myös 60, ja jopa 70 prosentin lukema.
Jääskeläisen mukaan kirittävää riittää, sillä osuus on viime vuosina jämähtänyt 40 prosentin tuntumaan eikä käännettä parempaan ole nopeasti näkyvissä. ”Jos aiomme päästä 50 prosentin tasolle, on pojatkin saatava innostumaan lukio- ja yliopisto-opinnosta. Nyt lähes kaksi kolmasosaa tästä joukosta on tyttöjä”, hän huomauttaa.
Jääskeläisen mielestä epätasapaino ei selity lahjakkuuseroilla, vaan ennemminkin koulutusjärjestelmän valuvioilla, joka ohjaa poikia erityisesti teknisille aloille ja ammattikorkeakouluihin. ”Olisi syytä pohtia, kuinka paljon yläaste- ja lukioikäisille nuorille kannattaa sälyttää vastuuta päätöksistä, jotka määrittävät heidän tulevaisuuttaan.”
Hinta-laatusuhde on Suomen valtti
Suomalaisten yliopistojen ja korkeakoulujen kansainvälinen kiinnostavuus on viime vuosina jopa kasvanut, vaikka niiden globaalit ranking-sijoitukset ovatkin hieman notkahtaneet. Jääskeläisen mukaan selitys löytyy hyvästä hinta-laatusuhteesta, joka vetää opiskelijoita etenkin köyhemmistä Aasian ja Afrikan maista. Nyt hallitus aikoo nostaa korkeakoulujen lukukausimaksut kolmansista maista vähintään koulutuksen kustannuksia vastaavalle tasolle.
”Suomi ei välttämättä kiinnosta alansa huippuyksilöitä, mutta meille riittää mainiosti myös tuo seuraava osaajataso. Heidän opintojen jälkeinen työllistyminen on valitettavasti edelleen vaikeaa etenkin maakuntakaupungeissa.”
Useimpien matka viekin opintojen päätyttyä pääkaupunkiseudulle, jossa on parempien työmahdollisuuksien lisäksi myös oman kulttuurin yhteisöjä. Jääskeläisen mukaan virta kääntyy vasta sitten, kun omalla opiskelupaikkakunnalla on tarjolla elämän peruseväät eli työ, asunto, harrastusmahdollisuuksia ja turvallinen elinyhteisö. ”Kyse on lopulta siitä, miten suomalainen yhteiskunta ottaa vastaan maahanmuuttajat. Ja tämä on meidän kaikkien yhteinen haaste.”
Tukea työllistämiseen
Entistä useamman suomalaisen pk-yrityksen kasvua jarruttaa osaajapula. Keskuskauppakamarin aiemmin syksyllä tekemän kyselyn mukaan siitä kärsii jopa kaksi kolmasosaa yrityksistä. Lääkkeeksi on tarjottu ulkomaalaisten osaajien palkkaamista, mutta tähän täkyyn ovat tarttuneet lähinnä isommat ja vahvasti vientiorientoituneet yritykset, joilla on siitä jo aiempaa kokemusta.
Sitran yliasiamiehen Atte Jääskeläisen mukaan selkeää kasvupotentiaalia omaavien pk-yritysten kohdalla voisi olla paikallaan jonkinlainen työllistämistuki, joka kannustaisi rekrytoimaan.
”Etenkin pienemmissä yrityksissä ensimmäisen ulkomaalaisen työntekijän palkkaamiseen liittyy monia kynnyksiä, joita ei välttämättä ole helppo ylittää”, hän toteaa.
Osaaminen ei useinkaan tuota ongelmia, mutta esimerkiksi kieli ja arkinen kommunikointi tuovat työyhteisöön nopeasti omat haasteensa. Näistä esteistä on kuitenkin Jääskeläisen mukaan päästävä yli, mikäli suomalaisyritykset aikovat pärjätä kiristyvässä osaajakisassa. ”Suomalaisen työelämän ja yrityskulttuurin on oltava jatkossa entistä houkuttelevampi myös ulkomailta tulevien silmissä.”
Tekstit: Timo Sormunen