Haulla löytyi 48 tulosta

Peru liittyi ATA carnet -järjestelmään 30.4.2024. Tämä helpottaa merkittävästi väliaikaista vientiä Peruun. Perusta tulee kolmas maa, joka hyväksyy ATA-carnet’ien käytön tavaroiden väli-aikaisessa viennissä Latinalaisessa Amerikassa Chilen ja Meksikon jälkeen.

Lue lisää

Metsäteollisuus ry:n Brysselin toimiston johtaja Kaisu Karvala (Kuva: Metsäteollisuus ry/kuvapankki)

Puun puolustajana Brysselissä

Metsäteollisuus ry:n Brysselin toimiston johtaja Kaisu Karvala on kävellyt vuosien saatossa kilometrikaupalla EU-komission ja parlamentin käytäviä. Nyt urakkana on saada sikäläiset päättäjät ymmärtämään metsäteollisuuden koko tuotantoketjun merkitys Suomelle ja samalla koko Euroopalle.

Lue lisää

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen ​​​​​​​(Kuva: Pipsa Stenlund, Oakhill Oy)

Talouden elpyminen ei näy Hämeessä

Hämeen teollisuuden, rakentamisen ja palvelualojen yritysten suhdannetilanne on pessimistinen. Tieto selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä huhtikuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Hämeessä oltiin enemmän pessimistisempiä kuin muualla Suomessa. Alueellamme sekä vienti- että rakennusteollisuuden suhdanteet ovat heikot ja maaliskuun poliittiset lakot heijastuvat myös yritysten kannattavuuteen. Ainoa positiivinen signaali on, että heikosta suhdannetilanteesta huolimatta yritykset eivät ole merkittävästi vähentämässä työvoimaa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Lue lisää

Finnvera ja kauppakamarit: Suomalaiset pk-yritykset eivät hyödynnä riittävästi kilpailukykyä lisääviä viennin rahoitusratkaisuja

Suomalaiset pk-yritykset eivät hyödynnä riittävästi erilaisia viennin rahoitusratkaisuja ja menettävät sen vuoksi kauppoja sekä altistuvat tarpeettomille luottotappioille. Riskeiltä suojautuminen ja maksuajan järjestäminen ostajalle tuovat kilpailukykyä. Kauppakamarit ja Finnvera käynnistävät yhdessä Vientikaupan rahoitus -kiertueen yritysten osaamisen ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

Lue lisää

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen ​​​​​​​(Kuva: Pipsa Stenlund, Oakhill Oy)

Varautumista Hämeessä

Venäjän sotatoimet Ukrainassa, Lähi-idän kriisi, pandemiat ja ilmastonmuutos ovat herättäneet meidät miettimään, kuinka varmistamme oman yhteiskuntamme toimivuuden. Maailman ollessa murroksessa, ovat energian saatavuus ja tietoliikenne- ja logistiikkayhteydet niitä kriittisiä kohteita, joiden toimivuus on turvattava kaikissa tilanteissa.

Lue lisää

Ulkoministeriö julkaisi kaikille avoimen verkkokurssin pakotteista

Pakotteiden tehokas toimeenpano edellyttää ymmärrystä pakotteista ja niiden soveltamisesta. Suomalaisten pakoteosaamisen laajentamiseksi ulkoministeriö julkaisi kaikille avoimen verkkokurssin pakotteista. Kurssilla käydään läpi kaikissa pakotejärjestelmissä toistuvia pakotteiden perusasioita, mutta myös Venäjä-pakotteiden erityispiirteitä.

Lue lisää

Keskuskauppakamarin kansainvälisen kaupan asiantuntija Hannele Visuri (Kuva: Elmo Eklund)

Yrityksen tiedonannon vastuu korostuu vientikaupassa – uusi opas tavarantoimittajan ilmoituksen tekemiseen

Keskuskauppakamari on julkaissut uuden oppaan, joka helpottaa vientikauppaan liittyvän tavarantoimittajan ilmoituksen tekoa. Opas on koostettu kauppaprosessiryhmän kanssa yhteistyössä ja sisältää neuvoja ilmoituksien tekemiseen.

Lue lisää

Suomen Pankin tutkimuspäällikkö Iikka Korhonen (Kuva: Vesa Moilanen)

Todellinen talouskatastrofi

Juuri kun pandemia alkoi helpottaa, saatiin Eurooppaan uusi taloushaaste Ukrainan kriisistä. Venäjän taloudelle hyökkäyssota tietää pitkää takapakkia, jonka kaikkia seurauksia on vielä mahdotonta ennustaa. Vyötä joudutaan kiristämään myös meillä Suomessa, toteaa Suomen Pankin tutkimuspäällikkö Iikka Korhonen.

Lue lisää

Moni suomalainen yritys näkee Ruotsin laajennettuna kotimarkkinana. Mikään muu maa ei muistuta Suomea yhtä paljon, varsinkaan lainsäädännön ja toimialarakenteen osalta.

Ruotsin talouden näkymät hyvät haasteista huolimatta

Moni Venäjän jättävä suomalainen yritys on hakeutumassa Ruotsiin. Kyse on vakaasta ja suhteellisen isosta markkinasta, joka on monessa suhteessa hyvin samankaltainen kuin Suomi.

Lue lisää

Päivittyvä: Ukrainan tilanteen vaikutukset yrityksiin

(Päivitetty 14.4.2022. Sivu julkaistu 25.2.2022 ) Ukrainan tilanne haastaa yritysten Venäjän kauppaa. Kauppakamari seuraa tilannetta ja yritystoimintaan vaikuttavia pakotteita. Kokoamme tälle sivulle linkkejä yritysten avuksi.

Lue lisää

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen ​​​​​​​(Kuva: Pipsa Stenlund, Oakhill Oy)

Yritysten kasvuodotukset ovat vaisuja

Työvoiman saatavuus, raaka-aineiden ja komponenttien saatavuusongelmat, Ukrainan sodasta aiheutuneet pakotteet ja logistiset ongelmat rajoittavat yritysten toimintaa Hämeessä, selviää kauppakamarien tuoreimmasta talouskyselystä. ”Edelleen työvoiman saatavuusongelmat ovat alueellamme pahentuneet ja jopa 48 prosenttia yrityksistä kertoo ammattitaitoisen työvoiman puutteen rajoittavan niiden toimintaa. Hämeessä yritykset katsoivat jo positiivisesti tulevaisuuteen korona-ajan jälkeen, mutta nyt kasvuennusteet ovat supistuneet Ukrainan sodasta johtuen”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Lue lisää

Vientijohtajakysely: Pakotteiden vaikutus liiketoimintaan – maksuliikenne, raaka-aineiden saatavuus ja rahtivaikeudet suurimmat huolenaiheet

Läntisen maailman Venäjää vastaan asettamat pakotteet vaikuttavat jollain tavoin lähes 90 prosenttiin suomalaisista vientiyrityksistä, selviää Keskuskauppakamarin kyselystä. Merkittävää vaikutusta liiketoimintaan Venäjä-pakotteilla on neljännekseen (24 %) kyselyyn vastanneista yrityksistä. Jonkin verran merkitystä on 35 prosentille yrityksistä ja hieman merkitystä 30 prosentille.

Lue lisää

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen ​​​​​​​(Kuva: Pipsa Stenlund, Oakhill Oy)

Hämäläisyritykset lopettaneet viennin Venäjälle

Kauppakamarien asiakirjatilastot kertovat, että yritykset ovat reagoineet Venäjän Ukrainaan kohdistamaan hyökkäyssotaan ripeästi ja vienti Venäjälle on vähentynyt dramaattisesti. ”Sodan alettua alkuperätodistusten määrä on pudonnut alueellamme jopa 77 prosenttia, kun koko Suomessa osuus on keskimäärin 50 prosenttia verrattuna vastaavaan ajankohtaan vuonna 2021. Pakotteiden vaikutukset näkyvät merkittävästi alueemme yrityksissä, kun aiemmin vientitoimituksia Venäjälle on ollut päivittäin”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Lue lisää

Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja ja Kansainvälisen kauppakamarin maajohtaja Lenita Toivakka (Kuva: Liisa Takala)

Rahtiongelmat ovat nyt yritysten riesana, ja siksi kustannustaakka on saatava kuriin

Yritysten logistiikkaongelmat sekä vaikeudet tuotanto- ja hankintaketjussa ovat kasvaneet viime keväästä. Perimmäinen syy on globaalin pandemian aiheuttama tavaravirtojen seisokki, kun kysyntä hiipui ja satamia suljettiin. Siitä seurannut kysynnän nopea käynnistyminen on vaikuttanut siihen, että laivat seisovat nyt satamissa ja hinnatkin ovat räjähtäneet. Yritysten kustannustaakkaa ei pidä enää kasvattaa, toteaa Keskuskauppakamari.

Lue lisää

Kauppakamareiden kansainvälistymisviikko - Mahdollisuudet maailmalla

Hämeen kauppakamarin studiossa keskustellaan kansainvälistymisestä nyt ja tulevaisuudessa toimitusjohtaja Jussi Eerikäisen johdolla. Keskustelussa mukana Koskisen Oy:n johtaja Tommi Sneck, Herkkumaa Oy:n toimitusjohtaja Atte Rekola ja Häme EU Officen hankejohtaja Krista Taipale. Miten saadaan Hämeessä vienti nousuun ja miten kansainvälistyminen saadaan alueella käyntiin? Lisäksi Enterprise Europe Networkin (EEN) päällikkö Maija Kärkäs kertoo verkoston tarjoamista palveluista yrityksille.

Lue lisää

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen ​​​​​​​(Kuva: Pipsa Stenlund, Oakhill Oy)

Liikenne murroksessa

Suomi on pitkien etäisyyksien maa. Vienti ja tuonti tukeutuu vahvasti meriliikenteeseen, ulkomaanmatkat ovat lentoliikenteen varassa ja kotimaan rahti- ja henkilöliikenne hoidetaan pääosin kumipyöräliikenteellä. EU:n, ja erityisesti Suomen, tiukat päästövähennystavoitteet kohdistuvat voimakkaasti liikenteeseen. Nyt tehtävillä päätöksillä on suuret vaikutukset Suomen elinkeinoelämän tulevaisuuteen. Ratkaisujen pitää olla realistisia ja oikein mitoitettuja.

Lue lisää

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen ​​​​​​​(Kuva: Pipsa Stenlund, Oakhill Oy)

Elinkeinoelämän uusi normaali

Kesän myötä ovat yritysten näkymät kirkastuneet ja kuluttajien luottamusindikaattorit ovat korkealla tasolla. Koronasta huolimatta, tai siitä johtuen, koki kotimaanmatkailu kesällä korkeasuhdanteen ja matkailu- ja ravitsemusalan suurin haaste onkin nyt työvoiman saatavuus. Vienti on vilkastunut ja on saavuttamassa pandemiaa edeltäneen tason. Näistä positiivisista uutisista huolimatta ei arki kuitenkaan ole palautunut normaaliksi. Tauti jyllää edelleen, erityisesti nuorten rokottamattomien keskuudessa, jokapäiväistä elämää rajoittavia säädöksiä on käytössä ja yleinen varovaisuus on vallalla.

Lue lisää

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen (Kuva: Tarmo Valmela/Photodance Valmela)

Vienti on lähtenyt kasvuun Hämeessä

Kauppakamarien tuoreiden vientiasiakirjatilastojen mukaan alkuperätodistusten kysyntä kasvoi Suomessa maalis-kesäkuussa peräti kahdeksan prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon. ”Myös meillä Hämeessä vientiyritykset ovat elpymässä koronaa edeltävään aikaan ja meiltä maalis-kesäkuussa haettujen alkuperätodistusten määrä on nyt jopa suurempi kuin ennätysvuonna 2019. Kasvua on viime vuodesta noin 10 prosenttia ja kuusi prosenttia ennätysvuoden vastaavaan ajanjaksoon”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Lue lisää

Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (Kuva: Jukka-Pekka Flander)

Kesä tuo valoa myös vientimarkkinoille

Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarin pesti on ollut viime keväästä lähtien jotain aivan muuta kuin hänen edeltäjillään. Vientiluvut ovat koronan myötä rojahtaneet kertaheitolla pakkaselle, mutta ministeri uskoo pahimman kuopan korjaantuvan kesän ja syksyn aikana. Myös EU:n elvytyspaketti avaa suomalaisyrityksille monia uusia mahdollisuuksia.

Lue lisää

Keskuskauppakamarin yhteyspäällikkö Anne Hatanpää

ATA carnet nopeuttaa tavaroiden väliaikaista vientiä

Keskuskauppakamarin yhteyspäällikkö Anne Hatanpää kertoo blogissaan, kuinka kansainvälinen tulliasiakirja ATA carnet on auttanut yrityksiä viemään tavaroita tulli- ja verovapaasti maailmalle. Tällä kertaa Hatanpää haastattelee pinnoitus- ja koneistusyritys PR Rolls Oy:n toimistopäällikkö Susanne Kalliota.

Lue lisää

(Kuva: Jaroslaw Bialik, Pixabay)

Keskuskauppakamari ja Satamaliitto: Epätasapaino konttimarkkinoilla jatkuu jopa syksyyn

Viimeaikaiset tapahtumat, kuten Suezin kanavan tukkiutuminen, koronaviruspandemia ja brexit vaikuttavat konttimarkkinoiden epätasapainoon jopa syksyyn asti. Suezin haverin vaikutukset näkyvät Euroopan suurissa satamissa viiveellä, kun alusruuhka Suezilta purkautuu. Suomalaisten vienti- ja tuontiyritysten on varauduttava siihen, että merikuljetusten palautuminen vie aikaa. Tämä näkyy konttipulan lisäksi komponenttien saatavuudessa ja mahdollisesti hintojen nousussa. Erityisesti vaikeuksissa on sesonkiherkkä tavara.

Lue lisää

Keskuskauppakamarin johtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Päivi Wood (Kuva: Liisa Takala)

Suomen vienti hyötyy EU:n rokotuspassista

Keskuskauppakamari pitää Euroopan komission julkaisemaa lainsäädäntöehdotusta EU-maiden yhteisestä koronarokotuspassista erittäin tervetulleena avauksena yhteiskunnan ja vapaan liikkuvuuden palauttamiseksi terveysturvallisesti. Rokotuspassi on osa Suomen ja EU:n exit-strategiaa sekä merkittävä tekijä Suomen taloudelle viennin ja tuonnin kannalta. Näin voidaan varmistaa, että yhteiskuntaa ei pidetä sulkutilassa tarpeettomasti eikä työpaikkoja ja yrityksiä kaadu turhaan.

Lue lisää

Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Timo Vuori (Kuva: Liisa Takala)

Kauppakamarin vientiyrityskysely: Yli 60 prosenttia yrityksistä uskoo viennin kasvuun koronan keskellä

Jopa 62 prosenttia yrityksistä uskoo vientinsä kasvuun, ellei Euroopan paheneva koronatilanne ja uudet rajoitukset uhkaa lupaavasti toipuvaa vientiä, osoittaa kauppakamarin vientiyrityskysely. Peräti 81 prosenttia vientiyrityksistä kokee jo nyt epäselvät matkustusrajoitukset pahimmaksi viennin kasvun esteeksi ja toivoo hallitukselta oikeinmitoitettuja toimia talous ja terveys huomioiden.

Lue lisää

Tiukat matkustusrajoitukset hankaloittavat vientiä

Suomen poikkeuksellisen tiukat matkustusrajoitukset aiheuttavat ongelmia lähes 86 prosentille vientiyrityksistä, selviää kauppakamarien uusimmasta kyselystä. ”Vaikuttavin tekijä olisi korona-pikatestien käyttöönotto, joka voisi helpottaa vientiyritysten työntekijöiden matkustamista. On saatava säädökset, että ulkomailta palaava työntekijä testataan nopeasti, jotta hän voi palata varovaisuutta noudattaen mahdollisimman pian takaisin työpaikalle”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Lue lisää

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen

Käymme läpi myös tärkeimpiä asioita viennin ja tuonnin tulli-ilmoittamiseen liittyen, esim. tullausarvo ja maahantuonnin arvonlisäverotus.

Lue lisää

Kiinassa toimivat suomalaisyritykset selvisivät koronaviruksesta – Vienti liikkeelle nopeasti

Kiinassa toimivat suomalaisyritykset selvisivät poikkeuksellisen hyvin kevään koronaviruspandemiasta ja toistaiseksi näyttää siltä, että yritysten toiminta on palautunut lähes normaalille tasolle. Suomalaisyritysten ei kannatakaan nyt viivytellä vientiä, vaan ottaa rohkeita askeleita maailman markkinoille.

Suomi ei saa jäädä jälkeen lento- ja meriliikenteen avaamisessa 

Keskuskauppakamarin johtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Päivi Wood pelkää, että Suomi jää jälkeen lento- ja meriliikenteen avaamisessa. Euroopan komissio kehottaa jo avaamaan sisärajoja. Myös Suomen tulee päättää rajoitusten poistamisesta nopeasti, sillä sisärajojen sulkeminen on myrkkyä Suomen elpymiselle.

Afrikka on mahdollisuuksien manner – myös suomalaisyrityksille

EU:n kansainvälisistä kumppanuuksia vastaavan komissaarin Jutta Urpilaisen mukaan kahden maanosan tiiviimmälle yhteistyölle on viruskriisin keskellä ja etenkin sen jälkeen entistä enemmän tarvetta.

Lue lisää

Toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen

Hallitus on turhaan pantannut suoria yritystukia

Hämeen kauppakamarin alueelta vastanneista yrityksistä 56 prosenttia arvioi, että henkilöstön määrä on pysynyt ennallaan tai kasvanut koronaviruksen aiheuttamasta poikkeustilanteesta huolimatta, selviää tuoreimmasta maanantaina tehdystä kauppakamarien kyselystä.

Kauppakamarin vientijohtajabarometri: Vientiä uhkaa romahdus ja protektionismi

Suomen johtavat vientiyritykset ja merkittävät työllistäjät ovat erittäin huolissaan nopeasti kuihtuvasta tilauskannasta ja eri maiden markkinoita vääristävistä tukitoimista sekä syrjivistä kaupanesteistä, protektionismista.

Lievää optimismia hämäläisyrityksissä

Hämeessä kauppakamarien koronakyselyyn vastanneista yrityksistä 44 prosenttia arvioi, että henkilöstön määrä pysyy ennallaan tai kasvaa seuraavien kahden kuukauden aikana. ”Positiivista on, että yritysten henkilöstömäärän vähennystarve ei ole kasvanut. Lisäksi konkurssiriski on vähentynyt alueellamme. Alle 30 prosenttia pitää konkurssia mahdollisena koronaviruksen aiheuttaman tilanteen takia. Nyt tehdyssä kyselyssä on nähtävissä lievää optimismia verrattuna edelliseen maaliskuun lopussa tehtyyn kyselyyn”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Hämäläisyritysten vienti veti erinomaisesti vielä alkuvuonna

Hämeen kauppakamarin myöntämien vientiasiakirjojen määrä EU:n ulkopuolisiin, kolmansiin maihin kasvoi 25 prosenttia tammi-maaliskuussa verrattuna viime vuoden vastaaviin lukuihin, osoittavat kauppakamareiden reaaliaikaiset vientiasiakirjatilastot. ”Tilastojen mukaan viime vuoden kasvu jatkui alueemme vientiyrityksissä vielä ensimmäisellä kvartaalilla. Tästä eteenpäin on epävarmaa ja tilanne tulee varmasti muuttumaan”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Lue lisää

Keskuskauppakamari: Vienti, tuonti ja työmatkat turvattava poikkeusoloissakin

Koronaviruksen rajoittaessa maailmanlaajuisesti ihmisten liikkumista, on ulkomaankaupan ja välttämättömien työmatkojen sujuvuus varmistettava poikkeusoloissakin. Suomen vienti ja tuonti vaikuttavat toistaiseksi turvatulta, mutta työmatkojen osalta yritykset kaipaavat selkeitä viranomaisohjeita ja neuvontapuhelimen.

Lue lisää

Hämäläisyritysten odotukset varsin varovaisia

Hämeen teollisuuden, rakentamisen ja palvelualojen yritysten suhdanneodotukset ovat tammikuussa lähellä koko maan keskiarvoa, selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Hämeessä yritysten suhdanneodotukset kuvastavat markkinoiden epävakautta ja tulevaisuuden osalta yritysten odotukset ovat epävarmoja. Tulokset ovat aika lailla linjassa Suomen yleisen tason kanssa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Kauppakamarilta selviytymisvinkkejä suomalaisyrityksille Brexitin jälkeen

Keskuskauppakamari on koonnut yrityksille seitsemän kohdan Brexit-selviytymisvinkit Britannian mahdollisen EU-eron johdosta. Yrityksille pelkistetään, mitä Britannian ero 29.3.2019 ilman mitään erosopimuksia eli kova Brexit käytännössä tarkoittaisi ja miten se vaikuttaisi yrityksiin sekä brittikauppaan. Samalla annetaan tietoa keskeisistä, ajan tasalla olevista Brexit-neuvontapalveluista ja tietolähteistä. ​​​​​​​

Lue lisää

Hämeen kauppakamarin yritysbarometri: Vienti vahvistaa Hämeen kasvua

Hämeen kauppakamarin alueen yrityksistä 49 % ilmoittaa liikevaihtonsa olevan vuonna 2018 suurempi verrattuna vuoteen 2017, selviää kauppakamarin kesäkuussa tekemästä barometrikyselystä. ”Yritysten vientinäkymät ovat suotuisat ja 36 % vastanneista arvioi viennin kasvavan seuraavien kuuden kuukauden aikana. Viennin saldoluku on +32 (*), kun vastaava luku joulukuussa oli +17”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. ​​​​​​​

Lue lisää