Haulla löytyi 28 tulosta


Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Anne Vanhala (Kuva oikealla: Elmo Eklund)

Vuoden alku on aina hedelmällinen hetki ennakoida vuoden puheenaiheita ja trendejä. Näin on myös vastuullisuuden ja kestävän kehityksen saralla. Erilaisiin ennustuksiin ja listauksiin onkin voinut sukeltaa vuoden ensimmäisten viikkojen aikana. Mihin erityisesti yritysjohdon kannattaisi kiinnittää huomiota vuonna 2024 kestävän kehityksen ja vastuullisuuden saralla?

Lue lisää

Yritysten ilmastonsuojelutoimiin lisää osaamista

Keskuskauppakamarin ja LähiTapiolan mahdollistamaan ensimmäiseen Ilmasto-ohjelmaan on valittu Hämeen kauppakamarin alueelta mukaan yli 20 yritystä. ”Vuosi sitten toteuttamassamme ilmastokyselyssä selvisi, että alueemme yritykset kaipasivat lisää osaamista ilmastonsuojelutoimien tekemiseen. Lisäksi yritykset kertoivat, että niiden liiketoimintaan sopivista ilmastoratkaisuista on pulaa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Lue lisää

MAINOS: Sammon8 – uusien mahdollisuuksien kiinteistö keskellä Lahtea

Kehittyvällä Paavolan alueella Lahden keskustassa sijaitseva Sammon8 uudistuu täydellisesti lähivuosina. Neljään kerrokseen saneerataan kaikkiaan 5000 neliön verran isoja ja pieniä toimitiloja monenlaiseen liiketoimintaan.

Lue lisää

Hiilijalanjäljestä vaikuttaviin päästövähennyksiin

Keväällä kauppakamarien jäsenyrityksille tehty ilmastokysely osoitti, että kolmasosa yrityksistä on laskenut toimintansa hiilijalanjäljen ja asettanut päästövähennystavoitteet. Ilmastokyselymme mukaan kustannukset, resurssien ja osaamisen puute ovat syitä siihen, että ilmastotyöhön ei ole vielä tartuttu. Samaan aikaan pitkin vuotta eri tilaisuuksissa ympäri maata on käynyt ilmeiseksi, että hiilijalanjäljen laskenta on ajankohtaista useissa yrityksissä. Tyypillisimmin tietopyyntö ilmastoteoista tulee asiakasyritykseltä, joka on asettanut omat kunnianhimoiset päästövähennystavoitteet koko arvoketjunsa osalta.

Lue lisää

Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Anne Vanhala (Kuva: Elmo Eklund)

Vastuullisuuden strateginen merkitys kasvussa

Alkuvuodesta OP julkaisi suuryritystutkimuksen, joka esitteli hätkähdyttäviä lukuja suuryritysten paineesta kiristää vastuullisuusvaatimuksiaan alihankintaketjun yritysten suuntaan. Tutkimuksen mukaan 42,4 prosenttia vastaajista kertoi jo vaihtaneensa alihankkijoita tai toimittajia vastuullisuusvelvoitteiden myötä.

Lue lisää

Sosiaalinen vastuullisuus rekrytoinnissa

Sosiaalinen vastuullisuus on yrityksille laaja kokonaisuus. Tässä videokeskustelussa keskitytään erityisesti sosiaaliseen vastuullisuuteen rekrytoinnissa ja sen eri vaiheissa hyvin konkreettisin esimerkein. Miten vastuullisuus näkyy jo rekrytointi-ilmoituksessa, työhaastattelussa, perehdytyksessä ja mahdollisissa ongelmatilanteissa.

Lue lisää

Järkivihreää energiaa ja yhteistyötä Forssan seudulla

Forssan seudulla on yli 150-vuotinen teollisen tekemisen kulttuuri, joka on onnistuneesti mukautunut ja uudistunut kulloistenkin megatrendien mukaisesti. Kiertotalousajattelussa Forssan seutu on ollut jopa edelläkävijä, kun alan klusteria ryhdyttiin kehittämään 1990-luvulla. "Otimme 2010-luvulla käyttöön ”järkivihreyden” käsitteen jo ennen kuin laajemmin alettiin puhua kiertotaloudesta ja vihreästä siirtymästä", kertoo Forssan Yrityskehitys Oy:n (FYK) yrityskehittäjä Satu Nurmi.

Lue lisää

Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Anne Vanhala (Kuva: Elmo Eklund)

Mitä on vastuullisuus ja miksi se kannattaa?

Vastuullisuudesta on puhuttu suurella tunteen palolla ja paatoksella viimeiset vuodet. Jopa niin, että vastuullisuuden sisältö on meinannut välillä keskustelusta unohtua. Mistä me puhumme, kun puhumme vastuullisuudesta?

Lue lisää

Metsä Groupin ilmasto- ja kiertotalousjohtaja Maija Pohjakallio (Kuvat: Metsä Group)

Metsäkeskustelu kaipaa aitoa dialogia

Metsänomistajat, metsäteollisuus ja luontoväki ovat taittaneet viime aikoina peistä vastuullisesta metsätaloudesta, kestävistä hakkuumääristä ja EU:n ennallistamisvaatimuksista. Metsä Groupin ilmasto- ja kiertotalousjohtajan Maija Pohjakallion mielestä vilkas metsäkeskustelu on tervetullutta. Parempiin tuloksiin kuitenkin päästäisiin kokoontumalla saman pöydän ääreen ja keskittymällä aitoon kehitysdialogiin, sillä Suomi elää metsästä myös tulevina vuosikymmeninä.

Lue lisää

Yritysvastuun merkitys kasvaa tulevaisuudessa – uutta EU-sääntelyä valmistellaan

Euroopan komissio julkaisi yritysvastuudirektiiviehdotuksen helmikuussa 2022. Yritysvastuudirektiiviehdotuksen taustalla vaikuttaa moni tekijä. Yksi keskeisimmistä tekijöistä on maailmanlaajuisten uhkien lisääntyminen, joista merkittävimpänä pidetään yleisesti ilmastonmuutosta.

Lue lisää

(Kuva: EY)

Halton Groupin Tarja Takki-Halttunen ja Mika Halttunen palkittiin vuoden 2021 perheyrittäjinä

Sisäilmaratkaisuja valmistavan Halton Groupin Tarja Takki-Halttunen ja Mika Halttunen palkittiin vuoden 2021 perheyrittäjinä osana EY Entrepreneur of the Year
​​​​​​​-kasvuyrittäjäkilpailua. Kilpailun voittajat julkaistiin 11.3.2022 järjestetyssä gaalassa.

Lue lisää

(Kuvat: Lahti, Lehmonkarki / Julia Kivelä ja Pilkkiminen, Vesijärvi / Hannes Paananen)

Lahti valittu Euroopan parhaiden vastuullisten matkakohteiden joukkoon

EuropeanBestDestinations.com -matkailusivusto on yhteistyössä Euroopan komission alaisen matkailun EDEN-verkoston (European Destinations of Excellence) kanssa julkaissut jo 13. kerran Euroopan parhaiden matkakohteiden kilpailun.

Lue lisää

Keskon vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Riikka Joukio (Kuva: Meeri Utti)

Vastuullisuus velvoittaa

Kesko on valittu maailman vastuullisimmaksi ruokakaupan yritykseksi jo useaan otteeseen ja ykkössija halutaan säilyttää myös jatkossa. Vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Riikka Joukion mukaan se tarkoittaa katseen suuntaamista ympäristön lisäksi entistä enemmän myös sosiaaliseen vastuuseen.

Lue lisää

Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Lenita Toivakka (Kuva: Meeri Utti)

Vastuullisuus on suomalaisyrityksille vahva vientivaltti

Vastuullisuus on noussut nopeasti kärkiteemaksi yrityskentässä. Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtajan Lenita Toivakan mukaan suomalaisyritykset ovat hoitaneet tämän leiviskänsä monia kilpailijoita paremmin. Se pitäisi vain kertoa entistä selkeämmin myös potentiaalisille asiakkaille.

Lue lisää

Muun muassa Arman Alizad puhuu FRUSH-tapahtumassa 28.4.2022.

FRUSH herättää ja ravistelee – mikä oikeastaan on vastuullista?

On aika tomuttaa ajatukset kiertotaloudesta ja vastuullisuudesta. Kiertotalous on paljon muutakin kuin kierrättämistä ja vastuullisuus ei saa jäädä viherpesuksi. Vuoden 2022 FRUSH kysyy, mikä on meidän vastuumme tulevaisuudesta?

Lue lisää

Tasavallan presidentti myönsi kansainvälistymispalkinnon Peikolle

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt Peikolle kansainvälistymispalkinnon 19.11.2021. Vuosittain myönnettävä palkinto on merkittävä tunnustus suomalaisille, kansainvälisesti menestyville yrityksille. Kansainvälistymispalkinnon kriteereitä ovat yrityksen menestyminen kansainvälisillä markkinoilla, kannattava kasvu, suomalaisen osaamisen kehittäminen sekä toiminnan vastuullisuus.

Lue lisää

Vastuullisuusjohtaja Noomi Jägerhorn, Posti

Kohti päästötöntä logistiikkaa

Postin tehtävänä on kuljettaa ihmisten tarvitsemia asioita. Olemme olemassa, jotta vastaanottajalle merkitykselliset asiat kulkevat sinne, missä niitä tarvitaan - oli kyse sitten verkkokaupan paketista tai yrityksen sisällä kulkevista massiivisista koneista.

Lue lisää

Ilmastokumppanuus Päijät-Hämeessä

Lähde mukaan Ilmastokumppaniksi! Yritykset ja yhteisöt voivat nyt solmia Ilmastokumppanuussitoumuksen vauhdittaakseen ilmastotoimia ja ympäristövastuuta.

Lue lisää

Parempaa bisnestä vastuullisesti - hae mukaan 8.9.2021 mennessä

Maksuton Uudistuva teollisuus -yritysohjelma tehostaa teollisuusalan yritysten uudistumis- ja kasvukykyä. Mukaan valitut yritykset pääsevät tapaamaan yrityskohtaisesti valittuja asiantuntijoita, kehittämään liiketoimintaansa ja pitchaustaitojaan sekä verkostoitumaan alan muiden yritysten ja asiantuntijoiden kanssa.

Lue lisää

Wipakin toimitusjohtaja Tuija Suur-Hamari (Kuva: Wipak Oy)

Vientitaivas kirkastuu koronan jälkeen

Koronapandemia hyydytti ja siirsi monen yrityksen vientivirityksiä eteenpäin. Nastolalaisen Wipakin toimitusjohtajan Tuija Suur-Hamarin mielestä suunnitelmat kannattaa kuitenkin kaivaa nyt pöytälaatikosta. Suomalaisosaamiselle on koronakurimuksen loppusuoralla – ja varsinkin sen jälkeen – entistä enemmän kysyntää.

Lue lisää

Wiitta Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kimmo Juuti (vas.) ja toimitusjohtaja Wille Viittanen toimivat yhteistyössä yritystoiminnan kehittämiseksi.

Wiitta sijoittui kärkikolmikkoon hallitustyön Kultainen Nuija -kisassa

Heinolasta ponnistava muoviosien ja putkiyhteiden valmistaja Wiitta Oy menestyi Hallituspartnereiden järjestämässä Kultainen Nuija -kisassa komeasti. Yritys sijoittui hyvää hallitustyötä tunnustavassa kilpailussa kärkikolmikkoon. Innovatiivisista muoviratkaisuistaan tunnetun Wiitan ennakkoluuloton toiminta heijastuu myös sen hallitusrakenteeseen, sillä yrityksen hallitukseen on vuosien varrella haettu riippumattomia osaajia eri toimialoilta.

Lue lisää

Ympäristöministeriöltä tukea kehitystyöhön – FM-Haus tuottaa uusia ratkaisuja kestävään puurakentamiseen​​​​​​​

Jokioislaiselle tulevaisuuden tilaratkaisuja tarjoavalle FM-Haus Oy:lle on myönnetty 29 330 euron arvoinen ympäristötuki puurakentamisen edistämiseen ja kehittämiseen. Tuki on osa Ympäristöministeriön Puurakentamisen ohjelmaa (2016-2021), jonka tavoitteena on edistää ja lisätä puun käyttöä rakentamisessa.

Lue lisää

Vastuulliset valiokunnat

Hämeen kauppakamarin juhlavuoden yksi tärkeimmistä tavoitteista on vastuullinen yritystoiminta.

Lue lisää

Hämeen kauppakamarin puheenjohtaja: Yhteisvoimin saavutamme enemmän

Hämeen kauppakamarin puheenjohtaja Pekka Vihman mielestä Kanta- ja Päijät-Hämeen elinkeinoelämää vie erityisesti eteenpäin yritysten ja toimijoiden aktiivinen yhteistyö sekä osaaminen. Myös alueen positiivinen vire vaikuttaa niin pitovoimaan, vetovoimaan kuin osaavan työvoiman saatavuuteen. Kauppakamarin tavoitteiden savuttamiseen valjastetuilla uusilla toimintatavoilla pyritään auttamaan yrityksiä työvoimahaasteiden selättämisessä sekä alueen kilpailukyvyn ja kasvun varmistamisessa.

Lue lisää

Syyllisten Suomi

Ilmastonmuutos on kiistämättä tällä hetkellä koko nykyisen ihmiskunnan suurimpia uhkia. Jäätiköt sulavat, maa-alueita aavikoituu ja sään ääri-ilmiöt lisääntyvät. Omilla teoillamme voimme pyrkiä hidastamaan tätä kehitystä ja vastuullisen ilmaston- ja ympäristösuojelun tulisi olla meidän jokaisen kansalaisvelvollisuus.

Lue lisää