Haulla löytyi 16 tulosta


Dallasin suurkaupunkialueelle muuttaa vuosittain Tampereen verran väkeä.

US Bureau of Labor Statistics kertoo, että USA:n kuluttajahintojen inflaatio ehti laukata maaliskuussa jo 8,5 prosentin tasolla, mutta hidastui 8,3 prosenttiin huhtikuussa. Ruoan hinta on noussut 9,4 prosenttia. Kuluttajat jatkavat kuitenkin kuluttamista ja luottokorttiostokset ovat kasvussa.

Lue lisää

USA:ssa kovassa kasvussa ovat verkko-opinnot, joita tarjoavat lähes kaikki oppilaitokset, huippuyliopistot mukaan lukien.

Hämeen kauppakamarin USA:n kirjeenvaihtaja: Oppimisen vaihtoehtoja Yhdysvalloissa

USA:ssa yliopistot ovat joko yksityisesti rahoitettuja tai osavaltion tukemia. Julkisen rahoituksen piirissä on myös erinomaisia yliopistoja. Yleisterminä lukion jälkeiselle korkeamman koulutusasteen oppilaitoksille käytetään termiä college.

Lue lisää

Kauppakamarin vieraana pirteä tuulahdus Amerikasta

Helmikuussa puolipilvisenä päivänä saimme toimistollemme vieraaksi Hämeen kauppakamarin USA:n kirjeenvaihtaja Vesa Vihavaisen. Hän oli lyhyellä Suomen vierailulla kaukaa Dallasin Texasista.

Lue lisää

USA:n työttömyys on 4,6 prosenttia ja sitä voidaan pitää täystyöllisyytenä. Kaikkialla on kylttejä “We hire” eli palkkaamme henkilökuntaa. Ongelma onkin nyt siinä, että tekijöitä ei löydy.

Hämeen kauppakamarin USA:n kirjeenvaihtaja: Kasvu jatkuu

USA:n presidentin kanslia eli Executive Office of President antaa erilaisia lausuntoja nimellä “Statement of Administration”. Yksi tällainen on toimeenpanolaki nro 1260 eli The Endless Frontier Act, jolla tavoitellaan USA:n pysymistä globaalisti kilpailukykyisenä tällä vuosisadalla.

Lue lisää

Hämeen kauppakamarin USA:n kirjeenvaihtaja Vesa Vihavainen on saanut USA:n kansalaisuuden.

Hämeen kauppakamarin USA:n kirjeenvaihtaja: Kasvuvauhti USA:ssa hidastuu, muttei lopu ja nyt panostetaan

USA:n talous on ollut hyvässä vauhdissa jo jonkin aikaa. Heinäkuussa työllisyys kasvoi 934 000 henkilön verran ja työttömyys putosi 5,4 prosenttiin. Covid-19 eri variantteineen, pääasiassa Delta, on kuitenkin aiheuttanut yskähdyksiä kasvumoottorissa. Vähittäiskauppa oli vielä toisella kvartaalilla kovassa vauhdissa, kun heinäkuussa se laski yhden prosentin vuositasolla lähinnä kodin sisustuksessa, vaatteissa ja urheilutarvikkeissa.

Lue lisää

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen (Kuva: Tarmo Valmela/Photodance Valmela)

Vienti on lähtenyt kasvuun Hämeessä

Kauppakamarien tuoreiden vientiasiakirjatilastojen mukaan alkuperätodistusten kysyntä kasvoi Suomessa maalis-kesäkuussa peräti kahdeksan prosenttia verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon. ”Myös meillä Hämeessä vientiyritykset ovat elpymässä koronaa edeltävään aikaan ja meiltä maalis-kesäkuussa haettujen alkuperätodistusten määrä on nyt jopa suurempi kuin ennätysvuonna 2019. Kasvua on viime vuodesta noin 10 prosenttia ja kuusi prosenttia ennätysvuoden vastaavaan ajanjaksoon”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Lue lisää

Teksasissa  kaikki ravintolat ovat jo auki.

Hämeen kauppakamarin USA:n kirjeenvaihtaja: Myötätuulessa eteenpäin – made in America

Bureau of Economic Analysis iskee faktat pöytään: bruttokansantuotteella mitattuna USA:n talous kasvoi ennakkoarvioiden mukaan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä muhkeat 6,4 prosenttia. Merkittävimmät kasvun kantajat olivat kotimainen kulutuskysyntä, kiinteät investoinnit, liittovaltion kulutus, panostus asuntoihin sekä osavaltioiden ja paikallishallinnon kulutus. Mielenkiintoista on se, että kasvun huipun muodostivat ajoneuvot, ruoka- ja juomateollisuus, ruokapalvelut, IT-laitteet ja softa.

Lue lisää

Lue uusin painettu lehti 1/2022 >>>Teemana: Osaaminen
Cadillac Ranch, Amarillo, Texas

Hämeen kauppakamarin USA:n kirjeenvaihtaja: Mihin USA on menossa 2021?

Uskokaa tai älkää, mutta Bank of America ennustaa tälle vuodelle USA:han peräti kuuden prosentin kasvua bruttokansantuotteeseen. Miten tämä voisi olla mahdollista, kun koronakin vielä jyllää? Mutta, Covid-19 -rokotteet ovat tulleet, tartunnat ovat nyt jonkinasteisessa laskusuunnassa ja elvetystoimet ovat olleet toimivia. Eikä siinä vielä kaikki, sillä elvytystä on luvassa lisää ja se on massiivista. Tosin riskinä on inflaatio, josta on jo pitkään varoiteltu, mutta toistaiseksi se on pysynyt alle kahden prosentin. Myös työttömyys on pysynyt kurissa ja on 6,3 prosenttia.

Lue lisää

Tiukat matkustusrajoitukset hankaloittavat vientiä

Suomen poikkeuksellisen tiukat matkustusrajoitukset aiheuttavat ongelmia lähes 86 prosentille vientiyrityksistä, selviää kauppakamarien uusimmasta kyselystä. ”Vaikuttavin tekijä olisi korona-pikatestien käyttöönotto, joka voisi helpottaa vientiyritysten työntekijöiden matkustamista. On saatava säädökset, että ulkomailta palaava työntekijä testataan nopeasti, jotta hän voi palata varovaisuutta noudattaen mahdollisimman pian takaisin työpaikalle”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Lue lisää

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen

Tiukat matkustusrajoitukset hankaloittavat vientiä

Suomen poikkeuksellisen tiukat matkustusrajoitukset aiheuttavat ongelmia lähes 86 prosentille vientiyrityksistä, selviää kauppakamarien uusimmasta kyselystä. ”Vaikuttavin tekijä olisi korona-pikatestien käyttöönotto, joka voisi helpottaa vientiyritysten työntekijöiden matkustamista. On saatava säädökset, että ulkomailta palaava työntekijä testataan nopeasti, jotta hän voi palata varovaisuutta noudattaen mahdollisimman pian takaisin työpaikalle”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Lue lisää

Keskuskauppakamari: Vienti, tuonti ja työmatkat turvattava poikkeusoloissakin

Koronaviruksen rajoittaessa maailmanlaajuisesti ihmisten liikkumista, on ulkomaankaupan ja välttämättömien työmatkojen sujuvuus varmistettava poikkeusoloissakin. Suomen vienti ja tuonti vaikuttavat toistaiseksi turvatulta, mutta työmatkojen osalta yritykset kaipaavat selkeitä viranomaisohjeita ja neuvontapuhelimen.

Lue lisää

Hämeessä suhdannetilanne vaihtelee yrityksissä

Hämeen teollisuuden, rakentamisen ja palvelualojen yritysten suhdannetilanne on keskimäärin normaali, selviää EK:n lokakuussa tekemästä Suhdannebarometrista. ”Hämeessä yritysten suhdannenäkymät ovat tasaiset, kun muualla maassa odotukset ovat selvästi heikentyneet lukuun ottamatta Uuttamaata. Brexit, USA:n tullit ja myös Keski-Euroopan talouden häiriötekijät vaikuttavat kuitenkin yritysten odotuksiin”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. ​​​​​​​

Lue lisää

EU:n kehittämisellä suuri merkitys myös Hämeen alueen yrityksille

Kauppakamarit ovat listanneet yritysten EU-teeseihin kymmenen keskeisintä seikkaa EU:n kehittämiseksi. Talouskasvun ja työpaikkojen luominen vapaakaupan ja avoimen markkinatalouden avulla on palautettava EU:n kärkihankkeeksi, vaativat Kauppakamarit. ”EU:n ja euroalueen yhteistyön kehittäminen ovat erittäin tärkeitä yritysten kannalta, sillä EU-maat ovat merkittävä kauppakumppani ja kohde alueemme yritysten viennille”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. ​​​​​​​

Lue lisää