Hämeen kauppakamarin USA:n kirjeenvaihtaja: Oppimisen vaihtoehtoja Yhdysvalloissa

USA:ssa kovassa kasvussa ovat verkko-opinnot, joita tarjoavat lähes kaikki oppilaitokset, huippuyliopistot mukaan lukien.

USA:ssa yliopistot ovat joko yksityisesti rahoitettuja tai osavaltion tukemia. Julkisen rahoituksen piirissä on myös erinomaisia yliopistoja. Yleisterminä lukion jälkeiselle korkeamman koulutusasteen oppilaitoksille käytetään termiä college.

Opetuksen tason lisäksi oleellista on kontaktien luonti ja erityisesti opiskelun hinta. Yksityisessä yliopistossa voi lukukausimaksu nousta 50 000–80 000 dollariin, jonka päälle tulevat sairausvakuutus, asumis-, ruoka-, opintomateriaali- ja liikkumiskulut. Näin lukukausikulut nousevat jotakuinkin 100 000 dollariin. Tyypillisesti maisterintutkintoon tarvitaan vähintään 32 opintopistettä, mikä tarkoittaa esimerkiksi Harvardissa neljää vuotta. Tietysti voi hakea avustuksia ja stipendejä, joihin vaikuttavat vanhempien tulot ja opiskelijan erityislahjakkuus (pääosin urheilu) sekä aiemmat arvosanat ja koulusuoritukset. Julkisrahoitteisessa yliopistossa lukukausimaksut ovat noin 6 500 dollaria, jonka lisäksi tulee edellä mainittuja lisäkuluja. Jos opiskelija ei asu kotona tai muuten vanhempien kustantamana, on syytä laskea paikkakunnasta riippuen lukukausimaksu kaksin- tai kolminkertaisena. Jos opiskelija tulee osavaltion ulkopuolelta, on lukukausimaksu heti noin 50 prosenttia kalliimpi. Jotta saa saman lukukausimaksun kuin paikallinen, on osavaltiossa asuttava ensin vuoden ajan. Keskimäärin voitaneen sanoa, että osavaltion yliopistossa ja kotona asuen, opiskelija selviää noin 20 000 dollarilla vuodessa.

Kouluttautumiselle on muitakin reittejä. Oleellista on huomioida, että oppilaitoksen tulee olla akreditoitu (esim. AACSB), jottei tule huijatuksi. Kovassa kasvussa ovat verkko-opinnot, joita tarjoavat lähes kaikki oppilaitokset, huippuyliopistot mukaan lukien. Verkkoyliopistoja ovat muun muassa University of Phoenix Online College ja WGU, jotka eivät yleensä vaadi samanlaisia pääsykriteereitä kuin perinteiset oppilaitokset. Näin sisäänkirjautuminen voi olla ilmainen ja ilman yleistä osaamistasotestiä. Yleensä yliopistot vaativat suoritetun ylioppilastutkinnon tai sitä vastaavan GED-testin, joka muistuttaa suomalaista ylioppilaskoetta. Tutkintohinnat vaihtelevat 3 600–12 500 dollariin ja opiskelija voi asua kotona ja/tai käydä töissä.

Suomessa ehkä vähemmän tunnettuja amerikkalaisia opinto- ja kouluttautumisvaihtoehtoja ovat ammattioppilaitoksia muistuttavat opinahjot, kuten online tech schools, charter colleges, trade schools sekä erilaiset sertifiointi-instituutit. Näiden suosio näyttäisi olevan kasvussa, sillä opiskelun ohessa on helppo käydä töissä ja urakehitysmahdollisuudet paranevat myös alemmalla koulutusasteella, kun kursseja tarjotaan esimerkiksi IT-alalle, autoalalle, hitsaamiseen ja terveydenhuoltoon.

Mielenkiintoisia uutuuksia ovat ohjelmat ja kurssit, jotka takaavat työllistymisen. Näitä tarjoavat muun muassa IBM, Facebook-Meta, Salesforce ja Google. Näitä voi etsiä hakusanalla ”Coursera”. Softanikkareita saattaa kiinnostaa myös Treehouse, jonka kautta pääsee käsiksi tekniseen softatutkintoon. Halvimmat kurssiohjelmat maksavat 25 dollaria/kk, mutta kunnon osaamispaketin hinnaksi tulee 299 dollaria/kk. Kun heidän kauttansa ottaa useamman paketin nousee hinta, mutta myös osaaminen, jolla saa heti töitä. Tyypillisiä paketteja ovat Front End Web Development ja Full Stack JavaScript. En olisi yllättynyt, jos niitä myydään globaalisti, sillä softakielet ja -osaaminen ovat itsessään jo globaaleja. USA:ssa on noin 10,6 miljoonaa avointa työpaikkaa, joten osaajista on huutava pula.

Kirjoittaja on Hämeen kauppakamarin USA:n kirjeenvaihtaja Vesa Vihavainen
Texas, USA