Hämeen kauppakamarin USA:n kirjeenvaihtaja: Kasvu jatkuu

USA:n työttömyys on 4,6 prosenttia ja sitä voidaan pitää täystyöllisyytenä. Kaikkialla on kylttejä “We hire” eli palkkaamme henkilökuntaa. Ongelma onkin nyt siinä, että tekijöitä ei löydy.

USA:n työttömyys on 4,6 prosenttia ja sitä voidaan pitää täystyöllisyytenä. Kaikkialla on kylttejä “We hire” eli palkkaamme henkilökuntaa. Ongelma onkin nyt siinä, että tekijöitä ei löydy.

USA:n presidentin kanslia eli Executive Office of President antaa erilaisia lausuntoja nimellä “Statement of Administration”. Yksi tällainen on toimeenpanolaki nro 1260 eli The Endless Frontier Act, jolla tavoitellaan USA:n pysymistä globaalisti kilpailukykyisenä tällä vuosisadalla.

The Endless Frontier Act -toimeenpanolakiin kuuluvat muun muassa innovatiivisuus, investoinnit tutkimukseen ja erityisesti insinööritieteisiin ja -koulutukseen sekä tuotannollisten työpaikkojen kasvuun ja tuotannollisten toimitusvirtojen kestävyyteen. Tämä kaikki onkin tarpeen, sillä USA:n talouden kasvua jarruttavat nyt virustautien lisäksi työvoimapula ja logististen virtojen takkuaminen.

Myös USA:n kaksikamarinen kongressi (senaatti ja edustajainhuone) ottaa kantaa kansainväliseen kilpailuun. Senaatti on esittänyt 250 mrd. dollarin pakettia innovaatioihin ja kilpailukykyyn. Edustajainhuone puolestaan näyttää saavan läpi strategisen kilpailusäädöksen, jolla pyritään parantamaan USA:laisten yritysten kilpailukykyä puolijohteiden ja mikrosirujen valmistuksessa Kiinaan verrattuna. Esimerkiksi Intel rakentaa massiivista uutta tuotantolaitosta Oregonin osavaltion Hillsboron kaupungissa ja Texas Instruments on aloittelemassa vastaavaa Teksasissa.

Viisivuotinen infrastruktuurin kehityssuunnitelma paisui sitten triljoonan dollarin suuruiseksi ja meni läpi edustajainhuoneessa äänin 228 puolesta ja 206 vastaan sekä senaatissa 69–30. Hallinto tavoittelee sillä kahta miljoonaa uutta työpaikkaa. Suunnitelma on nyt kirjattu laiksi, jonka pääkohdat ovat suurin piirtein tämänkaltaiset: 110 mrd. dollaria ohjataan teihin ja siltoihin; 39 mrd. dollarilla kehitetään julkista liikennettä muun muassa 24 000 vähäpäästöisellä linja-autolla, 5 000 junanvaunulla sekä 200 asemalla; 7,5 mrd. dollaria ohjataan sähköisiin koulubusseihin ja sähköautojen latauspisteisiin; 65 mrd. dollaria on varattu sähköverkon kehittämiseen; 25 mrd. dollaria suunnataan lentokenttien kehittämiseen ja 55 mrd. dollaria investoidaan vedenkäsittelyyn ja -jakeluun.

Koko kehityssuunnitelman rahoitus on laadittu siten, että 210 mrd. dollaria otetaan aiemmin käyttämättömistä budjettivaroista, 53 mrd. dollaria maksamattomista työttömyysvakuutusmaksutuista ja muista erilaisista tuotoista, kuten 5G-lisenssien huutokaupasta tai polttoainevarastoiden myynnistä. Kuinka paljon veroja ja muita maksuja nostetaan jää tietenkin vielä nähtäväksi – ainakin yritysten ja superrikkaiden veroja ollaan kiristämässä.

”Suomalaisyritysten kannattaa olla aktiivisia, jos mielivät päästä toimittamaan tuotteita USA:n teollisuusurakoihin.

Suomalaisten yritysten kannattaa olla aktivisia, jos mielivät päästä toimittamaan tuotteita, komponentteja tai laitteita teollisuuteen, jotka saavat edellä mainittuja urakoita. Peliin on helpompi päästä mukaan, jos on tuotantoa USA:ssa.

Lokakuussa USA:han syntyi 531 000 uutta työpaikkaa. Kasvua oli vapaa-ajan ja majoitusalan palveluissa yhteensä +164 000, tuotantoon ja valmistavaan teollisuuteen +168 000 ja muun muassa kuljetus- ja varastointialoille +54 400 sekä terveydenhuoltoon +46 900. USA:n työttömyys on 4,6 prosenttia ja sitä voidaan pitää täystyöllisyytenä. Kaikkialla on kylttejä “We hire” eli palkkaamme henkilökuntaa. Ongelma onkin nyt siinä, että tekijöitä ei löydy. Tämä on johtanut palkkojen nousuun kautta koko maan.

Liittovaltion hallinnon tavoitteena on ollut nostaa minimipalkkoja joka vuosi, mutta markkinat ajavat nyt ohi mennen tullen. Hampurilaisketjut maksavat nyt 15 dollaria tunnilta ja McDonald`s maksaa lisäksi 1 500 dollarin aloituspalkkion nimellä “Sign-In Bonus”. Vertailun vuoksi Suomessa voidaan pitää minimipalkkana työttömyysturvalain työssäoloehdon mukaisen päivärahaoikeuden täyttymistä, jolloin Kelan mukaan kuukausipalkan tulee olla vähintään 1 252 euroa eli 7,83 e/tunti. Monet amerikkalaiset pienyritykset ovat ns. helisemässä tämän palkkojen nousun kanssa. Isommat nostavat tyynesti hintojaan. Näin onkin päästy jo inflaation nousuun ja tradingeconomics.com mukaan ollaan lokakuussa tasolla 6,2 prosenttia, eikä se tähän pysähdy.

Raaka-aineiden hinnat ovat nousseet monella alalla 20–40 prosenttia sekä osat ja komponentit 3–20 prosenttia, jonka lisäksi on tämä palkkatasojen nousu. Siten uskallan ennustaa kuluttajahintojen noustavan inflaation 10 prosenttiin tai yli. Kuinka keskuspankki reagoi, jää nähtäväksi. Kasvu kuitenkin jatkuu, jos mitään todella mullistavaa ei tapahdu.

Menestystä loppuvuoteen ja maailmalle motolla ”Finns can make it also in the USA”!


Kirjoittaja on Hämeen kauppakamarin USA:n kirjeenvaihtaja Vesa Vihavainen
Texas, USA