Hämeen kauppakamarin USA:n kirjeenvaihtaja: Myötätuulessa eteenpäin – made in America

Teksasissa kaikki ravintolat ovat jo auki.

Bureau of Economic Analysis iskee faktat pöytään: bruttokansantuotteella mitattuna USA:n talous kasvoi ennakkoarvioiden mukaan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä muhkeat 6,4 prosenttia. Merkittävimmät kasvun kantajat olivat kotimainen kulutuskysyntä, kiinteät investoinnit, liittovaltion kulutus, panostus asuntoihin sekä osavaltioiden ja paikallishallinnon kulutus. Mielenkiintoista on se, että kasvun huipun muodostivat ajoneuvot, ruoka- ja juomateollisuus, ruokapalvelut, IT-laitteet ja softa.

Kasvun taustalta löytyy monta tekijää, joista liittovaltion massiivinen elvytys yrityksille ja kuluttajille on ihan omaa luokkaansa. Kansalaisilla on ollut myös patoutunutta kulutustarvetta, kun Covidin aikana on laitettu rahaa ”sukan varteen”. Bank of America uskaltaa ennustaa toisen vuosineljänneksen kasvun olevan jopa 10 prosentin luokkaa, mikä vaikuttaa aika kovalta. Työttömyys oli huhtikuussa tasolla 6,1 prosenttia ja uusia työpaikkoja syntyi huhtikuussa 266 000. Uusien työpaikkojen taso oli odotuksien alapuolella, mutta tilannetta seurataan hyvinkin tarkasti, sillä kulutuskysyntä on kaikista tärkein talouden moottori USA:ssa.

Chief Executive Group raportoi, että toimitusjohtajien luottamus tulevaan kehitykseen on tasolla 7.03, kun maksimi on 10. Eteenpäin on menty, sillä viime voden marraskuussa luottamukseen taso oli 6.43. Luottamuksen nousu on tasaantunut, sillä nyt ounastellaan inflaation ja korkojen lähtevän nousuun sekä maan uuden hallituksen suunnittelemia tuloverojen nousevan yrityksille 21 prosentista 28 prosenttiin ja samansuuntaisia korotuksia on suunnitteilla myös varakkaille yksityishenkilöille.

Yrityksillä on uuden kasvun myötä myös perinteisempiä haasteita, kun raaka-aineiden ja kuljetusten hinnat ovat jatkuvassa nousussa, elektronikkakomponenttien (mikropiirit ja puolijohteet) saatavuus on heikentynyt ja toimitusajat pidentyneet, ja tietenkin palkat ovat nousussa, sillä nyt ollaan siirtymässä jo työvoimapulaan. Lähes kaikkialla palvelusektori hakee kuumeisesti työntekijöitä varastosta, rekka-autojen kuljettajiin, kauppoihin ja pika-ruokapaikkoihin. Mielenkiintoisinta on kuitenkin se, että 64 prosenttia toimitusjohtajista suunnittelee palkkaavansa lisää työvoimaa ja jopa 81 prosenttia uskoo liikevaihdon ja tuloksen kasvavan seuraavien 12 kuukauden aikana. Lisäksi 56 prosenttia toimitusjohtajista aikoo investoida koneisiin ja laitteisiin. Lienee selvää, että automaatioasteen nousu on edessä bruttokansantuotteen kasvun ohessa.

Komento vaihtui valkoisessa talossa ja demokraatit ovat olleet nyt hallinnon ohjaksissa runsaat 100 päivää. Yli 134 miljoonaa kansalaista on saanut kaksi Covid-19 rokoteannosta ja 56 prosenttia on saanut yhden rokotuksen sekä kaikille yli 16-vuotiaille se on nyt ilmaiseksi tarjolla paikallisissa apteekeissa. Rokotetta on saatavilla myös Walmart-vähittäiskaupoissa, joissa on myös apteekkiosastoja.

Presidentti Bidenin vuoden 2022 ohjelman pääkohdat ovat infrastruktuurin kunnostaminen 2,25 triljoonalla, yritysveron noston lisäksi 21 prosentin minimivero yhdysvaltalaisyritysten ulkomaantoiminnoille ja 39,4 prosentin pääomatulovero yli miljoona taalaa tienaaville. Ohjelmaan kuuluvat myös kotimaisten yritysten vahvempi suosiminen liittovaltion hankinnoissa motolla “Buy American” ja tämän tiimoilta Celeste Drake nimitettiin valkoisen talon budjettitoimiston ensimmäiseksi “Made in America -johtajaksi”. Lisäksi Bidenin ohjelmassa ovat ilmastonmuutoksen torjuminen puolittamalla kasvihuonepäästöt 2030 mennessä ja päästökaupan eteenpäin vieminen, kaupan vauhdittaminen muun muassa Kiinan kanssa ja tullien uudelleenarvioiminen sekä kannabiksen laillistamiskysymyksen ratkaiseminen liittovaltiotasolla (16 osavaltiota on hyväksynyt sen jo laajasti ja tusinan verran muita osavaltoja on hyväksynyt lääkekäytön).

Kaikenkaikkiaan asetelmat ovat talouden vinkkelistä myönteiset ja mahdollisuuksia on USA:n markkinoilla monille yrityksille, jotka toimivat pitkäjänteisesti ja laadukkaasti sekä mieluiten toimimalla paikallisesti.

Hyvää ja menestyksellistä kesää!

Vesa Vihavainen