Haulla löytyi 24 tulosta


Keväällä kauppakamarien jäsenyrityksille tehty ilmastokysely osoitti, että kolmasosa yrityksistä on laskenut toimintansa hiilijalanjäljen ja asettanut päästövähennystavoitteet. Ilmastokyselymme mukaan kustannukset, resurssien ja osaamisen puute ovat syitä siihen, että ilmastotyöhön ei ole vielä tartuttu. Samaan aikaan pitkin vuotta eri tilaisuuksissa ympäri maata on käynyt ilmeiseksi, että hiilijalanjäljen laskenta on ajankohtaista useissa yrityksissä. Tyypillisimmin tietopyyntö ilmastoteoista tulee asiakasyritykseltä, joka on asettanut omat kunnianhimoiset päästövähennystavoitteet koko arvoketjunsa osalta.

Lue lisää

It-yhtiö Futuricen perustaja Tuomas Syrjänen (Kuva: Henri Vogt)

Tekoäly tarjoaa tuottavuusloikan

Tekoälyn kehitysvauhti on saanut monet innostumaan sen mahdollisuuksista, mutta joidenkin mielissä ovat myös synkät orwellilaiset uhkakuvat. It-yhtiö Futuricen perustajan Tuomas Syrjäsen mukaan tekoälyyn liittyvät riskit on hyvä tiedostaa.

Lue lisää

Tuloverotuksen asiantuntija Pauli Liiri, KPMG Oy Ab

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisävähennys verotuksessa

Tutkimus- ja kehittämistoiminnasta aiheutuvia menoja voidaan tiettyjen edellytysten täyttyessä vuosien 2022–2027 aikana vähentää 150 prosentin suuruisella lisävähennyksellä euromääräisen rajan ollessa maksimissaan 500 000 euroa. Lisävähennyksen verotuksellinen hyöty voi näin ollen olla merkittävä, sillä investoinnin kustannukset saadaan verotuksessa vähentää 2,5-kertaisesti.

Lue lisää

Ammattidieselin käyttöönotto unohtui

Kauppakamarit vaativat hallitukselta välittömiä toimia ammattidieselin käyttöönottamiseksi. ”Puoli vuotta sitten helmikuussa linjattu valmistelu ammattidieselin käyttöönotosta on edelleen valmistelussa, eikä ratkaisua poikkeuksellisen rajusta hintojen noususta ole saatu aikaiseksi. Korkeat polttoainekustannukset vaikuttavat laajasti eri toimialoihin. Tilanne on huolestuttava ja vaikuttaa merkittävästi Suomen kilpailukykyyn”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Lue lisää

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen ​​​​​​​(Kuva: Pipsa Stenlund, Oakhill Oy)

Junat menossa metsään

Koko hallituskauden ajan on liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka ajanut voimakkaasti miljardien eurojen ”tunninjuna”-hankkeita ja näitä ”tulevaisuusinvestointeja” edistämään on perustettu useita hankeyhtiöitä. Valitettavasti ministeri ja koko LVM eivät tunnu elävän reaalitaloudessa.

Lue lisää

Dallasin suurkaupunkialueelle muuttaa vuosittain Tampereen verran väkeä.

Hämeen kauppakamarin USA:n kirjeenvaihtaja: Kasvua ja hintojen nousua – vielä ehtii mukaan

US Bureau of Labor Statistics kertoo, että USA:n kuluttajahintojen inflaatio ehti laukata maaliskuussa jo 8,5 prosentin tasolla, mutta hidastui 8,3 prosenttiin huhtikuussa. Ruoan hinta on noussut 9,4 prosenttia. Kuluttajat jatkavat kuitenkin kuluttamista ja luottokorttiostokset ovat kasvussa.

Lue lisää

Ratkaisut ammattidieselin käyttöönottamiseksi on tehtävä kiireellisesti

Poikkeuksellinen ja erittäin nopea kuljetuskustannusten nousu iskee erityisen kovaa suomalaisiin kuljetusyrittäjiin ja Suomen logistiseen kilpailukykyyn. Kauppakamarit peräänkuuluttavat nopeita toimenpiteitä yritysten auttamiseksi ja esittävät yhtenä ratkaisuna ammattidieselin käyttöönottoa.

Lue lisää

Yrittäjä Peter Vesterbacka (Kuva: Meeri Utti)

Tallinnan tunneli on tahdon asia

Kova tahto vie vaikka läpi harmaan kiven, muistuttaa vanha kansanviisaus. Se on myös yrittäjä Peter Vesterbackan ohjenuorana jättimäisessä Helsinki–Tallinna -tunnelihankkeessa. Jos yhteistä tahtoa löytyy ja töihin päästään ensi vuonna, voisi koko Suomea hyödyttävä ratayhteys avautua 2024–2025.

Lue lisää

Sote-paketin salaisuudet

Soten valmistelu käynnistettiin pääministeri Matti Vanhasen hallituksen aikana viisitoista vuotta sitten. Juha Sipilän hallitus pyrki saamaan sen maaliin reilut kaksi vuotta sitten, mutta se jämähti perustuslakivaliokunnan lausuntoihin ja johti lopulta hallituksen kaatumiseen. Nyt Sanna Marinin hallitus on ajamassa omaa malliaan, jonka vihervasemmisto on jo periaatteessa hyväksynytkin, kovalla kiireellä päätökseen. Tavoitteena on saada eduskunta hyväksymään se vielä ennen kesälomia. Hallitusenemmistön turvin esitys tultaneen hyväksymään eduskunnassa.

Lue lisää

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki (Kuva: Roni Rekomaa)

Laskuri osoittaa: Kunnallisverolla jopa useamman tonnin merkitys vuosituloihin

Haluaisitko tienata muutamia tuhansia euroja enemmän vuodessa? Siinä tapauksessa kannattaa muuttaa Jomalaan, jossa kunnallisveroaste on maan matalin. Jomalalainen keskipalkkainen työntekijä saa käteen vuodessa noin 2300 euroa enemmän kuin Suomen kireimmin verottavassa kunnassa Halsualla asuva kollegansa, selviää Keskuskauppa-kamarin verokiilalaskurista.

Lue lisää

Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen (Kuva: Liisa Takala)

Kovien valintojen vaalikausi

Tuleva nelivuotiskausi tulee olemaan monessa kunnassa jotain aivan muuta, mitä vielä alkusyk­syllä uumoiltiin. Koronakriisin jälkilasku, sote-uudistus, oppivelvollisuuden laajennus ja kutistuvat verotulot ovat kuntaliiton toimitus­johtaja Minna Karhusen mukaan yhdistelmä, joka pakottaa kuntapäättäjät linjaamaan, mihin rahat oikeasti riittävät.

Lue lisää

Kunnallis- vai kansallispolitiikkaa valtuustoissa?

Elämme epävarmuuden aikaa. Korona on aiheuttanut jo nyt miljardien eurojen tappiot yrityksille ja yhteiskunnalle, Suomi velkaantuu lisää hurjaa vauhtia, kuntien ja kaupunkien taloudet sakkaavat. Työttömyys on lisääntynyt ja SOTE-kustannukset kasvavat kansalaisten ikääntymisen myötä. Tässä vakavassa tilanteessa puolueet joutuvat valmistautumaan kevään kunnallisvaaleihin.

Lue lisää

Kustannustukea voi hakea Valtiokonttorista 7.7.2020 lähtien

Perjantaina 26.6. vahvistetun lain mukaisesti, uutta kustannustukea voi hakea Valtiokonttorista 7.7.2020 lähtien. Haku tapahtuu sähköisellä hakemuksella Valtiokonttorin verkkosivulla. Uuden kustannustuen tavoitteena on pienentää konkurssiin ajautuvien yritysten määrää koronatilanteessa. Jotta yritys voi saada tukea, pitää sekä toimialan että yrityksen liikevaihdon olla laskenut merkittävästi. Tuen piirissä olevia toimialoja on 368.

Lue lisää

Kustannustukea voi hakea Valtiokonttorista 7.7.2020 lähtien

Perjantaina 26.6. vahvistetun lain mukaisesti, uutta kustannustukea voi hakea Valtiokonttorista 7.7.2020 lähtien. Haku tapahtuu sähköisellä hakemuksella Valtiokonttorin verkkosivulla.

Lue lisää

Yritysten tilanne heikentynyt kahdessa viikossa – nyt tarvitaan lisätukea

Lähes kaksi kolmasosaa kauppakamarien kyselyyn vastanneista liki 3400 yrityksestä aikoo lomauttaa tai irtisanoa työntekijöitään koko Suomessa. ”Hämeessä kyselyyn vastanneista yrityksistä 32 prosenttia kertoi, että konkurssin riski on kasvanut merkittävästi koronaviruksen aiheuttaman tilanteen takia. Hallituksen ensiarvoisena tehtävänä on turvata niiden yritysten rahoitus, jotka olivat taloudellisesti kunnossa jo ennen poikkeustilannetta”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Lue lisää

Yritysten tilanne heikentynyt kahdessa viikossa – nyt tarvitaan lisätukea

Lähes kaksi kolmasosaa kauppakamarien kyselyyn vastanneista liki 3400 yrityksestä aikoo lomauttaa tai irtisanoa työntekijöitään koko Suomessa. ”Hämeessä kyselyyn vastanneista yrityksistä 32 prosenttia kertoi, että konkurssin riski on kasvanut merkittävästi koronaviruksen aiheuttaman tilanteen takia. Hallituksen ensiarvoisena tehtävänä on turvata niiden yritysten rahoitus, jotka olivat taloudellisesti kunnossa jo ennen poikkeustilannetta”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Lue lisää

ELY-keskusten rahoitus yrityksille koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa

ELY-keskukset ovat saaneet lisärahoitusta myönnettäväksi yrityksen kehittämisavustuksiin koronavirusepidemian aiheuttamista markkina- ja tuotantohäiriöistä kärsiville yrityksille koko maassa. Haku avautuu 31.3.2020 ELY-keskusten verkkosivuilla.

Lue lisää

Toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen

SUPPORT YOUR LOCAL!

Suomen rauhanajan suurin kriisi on päällä eikä sen laajuutta voi vielä edes arvioida. Monille toimialoille, kuten matkailulle, ravitsemus- ja tapahtuma-alalle kyseessä on täydellinen sokkipysähdys. Muilla toimialoilla vaikutukset alkavat näkyä viiveellä. Tilannetta pahentaa entisestään jo edellisen vuoden lopulla alkanut kasvun hiipuminen.

Lue lisää

Mitä korkeampi verokiila, sitä suuremmat työllistämisen kustannukset - Laskuri kertoo, kuinka paljon palkasta maksetaan veroja ja maksuja

Suomessa on kansainvälisesti vertaillen korkea verokiila, eli palkasta perittävien verojen ja maksujen yhteismäärä on suuri suhteessa palkkaan. Keskuskauppakamari päivitti viime vuonna julkaistun laskurin, jolla jokainen voi tarkastella omaa verokiilaansa.

Lue lisää

Palkkaporrastus saisi yritykset hyödyntämään enemmän oppisopimuskoulutusta

Kauppakamareiden osaajakyselyyn koko Suomessa vastanneista yrityksistä noin 40 prosenttia hyödyntää oppisopimuskoulutusta henkilöstön osaamisen kehittämiseen. ”Hämeessä oppisopimuskoulutuksella ei koeta olevan tarpeeksi työllistämisvaikutusta, koska palkkausjärjestelmä on kohtuuttoman kallis työnantajan vastatessa itse koulutuksesta. Onneksi ammatillisten oppilaitosten tarjoamasta tutkintokoulutuksesta on tullut uusi vaihtoehto yrityksille”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Lue lisää

Palkkaporrastus saisi yritykset hyödyntämään enemmän oppisopimuskoulutusta

Kauppakamareiden osaajakyselyyn koko Suomessa vastanneista yrityksistä noin 40 prosenttia hyödyntää oppisopimuskoulutusta henkilöstön osaamisen kehittämiseen. ”Hämeessä oppisopimuskoulutuksella ei koeta olevan tarpeeksi työllistämisvaikutusta, koska palkkausjärjestelmä on kohtuuttoman kallis työnantajan vastatessa itse koulutuksesta. Onneksi ammatillisten oppilaitosten tarjoamasta tutkintokoulutuksesta on tullut uusi vaihtoehto yrityksille”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Lue lisää

Sote-uudistus mahdollistaa uuden ja innovatiivisen yritystoiminnan

Teknologian murros mahdollistaa sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisen kokonaan uusilla tavoilla. Sote-uudistus on vuosisadan mahdollisuus, todetaan kauppakamarien julkaisemissa sote-teeseissä. ”Digitalisaatio ja uusien teknologien käyttöönotto luovat sote-uudistukselle suurimmat mahdollisuudet. Robotiikka, nanoteknologia, 3D-tulostus ja muut innovaatiot mullistavat palvelujen tuottamisen”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Lue lisää