Kunnallis- vai kansallispolitiikkaa valtuustoissa?

Toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen

Toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen

Elämme epävarmuuden aikaa. Korona on aiheuttanut jo nyt miljardien eurojen tappiot yrityksille ja yhteiskunnalle, Suomi velkaantuu lisää hurjaa vauhtia, kuntien ja kaupunkien taloudet sakkaavat. Työttömyys on lisääntynyt ja SOTE-kustannukset kasvavat kansalaisten ikääntymisen myötä. Tässä vakavassa tilanteessa puolueet joutuvat valmistautumaan kevään kunnallisvaaleihin.

Hallituksen ministerit lupaavat parannuksia koulutukseen, terveydenhoitoon ja sosiaalipalveluihin. Valitettavasti kunnilla ei vain ole varaa eikä resursseja näiden toteuttamiseen. On paradoksaalista, että samat ministerit, jotka vaativat näitä parannuksia Arkadianmäellä, joutuvat omissa valtuustoissaan tekemään ikäviä päätöksiä, jotka ovat täysin ristiriidassa valtakunnan politiikassa esitettyjen toiveiden kanssa. Tästä on hyvänä esimerkkinä, vaikka ministerin ehdotus luokkakokojen pienentämisestä, kun oman kaupungin valtuustossa joudutaan samaan aikaan päättämään luokkakokojen kasvattamisesta.

Ensi vuoden budjetteja laativat kunnanhallitukset ja valtuustot ovat haastavassa tilanteessa. Verotulot ovat laskussa ja kustannukset nousussa. Valtuustoissa joudutaan punnitsemaan panostuksia kulttuuriin, nuorisotyöhön, vanhusten hyvään hoitoon tai joukkoliikenteeseen. Ratkaisut ovat vähissä ja uusilla veronkorotuksilla heikennetään entisestään kuntiemme vetovoimaisuutta. Helsinki on ainoita kuntia, joilla oli jo kuluvana vuonna mahdollisuus keventää kunnallisverotusta ja tulevaisuudessa tämä verotuksellinen kilpailukyky tulee kasvamaan entisestään. Tällä veroäyrierolla pystytään hyvin kompensoimaan pääkaupungin korkeita asumiskustannuksia.

Uudet, vuonna 2021 aloittavat valtuustot, saattavat joutua ratkomaan myös mahdollisen SOTE-maakuntamallin toteutusta. Tämänhetkisen tiedon valossa ministeriön kaavailema malli ei ole tuomassa kustannussäästöjä kuntien terveydenhoitoon – päinvastoin. Toteutuessaan kuntalaisten verotus, lukuun ottamatta helsinkiläisiä veronmaksajia, kiristyy. Monessa kunnassa joudutaan myös ratkomaan kouluverkoston supistamista. Ikäryhmien pienentymisen vuoksi päiväkotien, varhaiskasvatuksen ja peruskoulun aloituspaikkoja pitäisi vähentää tai palveluja keskittää. Ovatko valtuutetut valmiita tekemään näitä ikäviä päätöksiä?

Vaalikentille mentäessä on jo kansalaisten oikeusturvan kannalta välttämätöntä, että ehdokkaat kertovat aidosti, missä tilanteessa kuntataloudet ovat. Katteettomien vaalilupausten aika on toivottavasti ohitse. Kunnat tarvitsevat osaavia, kuntataloutta ymmärtäviä, yhteistyökykyisiä ja sitoutuneita valtuutettuja. Kunnilla pelimerkkejä on entistäkin niukemmin. On toivottavaa, että vaaleihin mennään tekemään realistista kunnallis- eikä puoluepolitiikkaa.

Sitran kesällä julkaisema tutkimus kansalaisten luottamuksesta puolueisiin oli ajatuksia herättävä. Suuri enemmistö vastaajista oli sitä mieltä, että puolueet ovat etääntyneet kansasta, ja niiden toimintatapoja pidetään vanhakantaisina. Edellisissä kuntavaaleissa tämä tyytymättömyys näkyi jo siinä, että ennätysmäärä ei-poliittisten kansalaisliikkeiden ehdokkaita pääsi valtuustoihin. Puolueillamme on nyt peiliin katsomisen paikka. Kuntalaiset tarvitsevat osaavia, luotettavia ja oman kunnan etua ajavia kunnallispoliitikkoja. Toivottavasti puolueet löytävät heitä riittävästi listoilleen.

Faktoihin eikä fiktioihin perustuvaa vaalikampanjaa odotellessa.