Kustannustukea voi hakea Valtiokonttorista 7.7.2020 lähtien

Perjantaina 26.6. vahvistetun lain mukaisesti, uutta kustannustukea voi hakea Valtiokonttorista 7.7.2020 lähtien. Haku tapahtuu sähköisellä hakemuksella Valtiokonttorin verkkosivulla. Uuden kustannustuen tavoitteena on pienentää konkurssiin ajautuvien yritysten määrää koronatilanteessa. Jotta yritys voi saada tukea, pitää sekä toimialan että yrityksen liikevaihdon olla laskenut merkittävästi. Tuen piirissä olevia toimialoja on 368.

Tuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut merkittävästi koronaviruksen vuoksi ja joilla on vaikeasti sopeutettavia kustannuksia. Tukeen vaikuttavat yrityksen kiinteät kustannukset sekä palkkakustannukset tukikaudelta 1.4.-31.5.2020.

Tuki kohdentuu koronaviruspandemiasta kärsiviin yrityksiin ja toimialoihin. Myös liiketoimintaa harjoittavat säätiöt ja yhdistykset ovat tuen piirissä.

Tukea ehtii hakea 31.8.2020 asti

”Valtiokonttori tekee kaikkensa, että kustannustukeen oikeutetut yritykset saavat tukensa sujuvasti ja nopeasti. Hakemisessa ei kuitenkaan ole tarvetta hätäillä, sillä kaikki tukeen oikeutetut tulevat luonnollisesti ne saamaan”, Valtiokonttorin pääjohtaja Timo Laitinen vakuuttaa. Tukea on haettava viimeistään 31.8.2020 Valtionkonttorin verkkosivuilta.

Tukeen oikeutetut toimialat voi tarkistaa Valtiokonttorin sivuilta

Tuen piiriin kuuluvat ne toimialat, joiden liikevaihto on pudonnut vähintään 10 prosenttia vertailuajankohtaan nähden ja joista säädetään valtioneuvoston asetuksessa. Toimialan huhtikuun 2020 liikevaihtoa verrataan maalis-kesäkuun 2019 keskimääräiseen liikevaihtoon. Hakija voi tarkistaa toimialaluettelon Valtiokonttorin verkkosivuilta.

Valtiokonttori saa tiedon yrityksen toimialasta Verohallinnolta. Jos yrityksen toimiala ei kuulu tuen piiriin, yrityksen tulee osoittaa erityisen painavat syyt sille, että sen liikevaihto on alentunut koronatilanteen vuoksi. Erityisen painavaksi syyksi voidaan katsoa esimerkiksi sellainen rajoitus tai määräys, jonka takia elinkeinon harjoittaminen on vaikeutunut. Lisäksi yrityksen tulee osoittaa, miksi sen tilanne poikkeaa muusta toimialasta.

Tuen edellytyksenä on liikevaihdon lasku

Tuen saamisen edellytyksenä on, että yrityksen oman liikevaihdon täytyy olla laskenut yli 30 prosenttia vertailuajankohtaan nähden. Liikevaihdon lasku todetaan Verohallinnolle annetuista alv-ilmoituksista.

Yritykselle määräytyvän kustannustuen tulee olla vähintään 2 000 euroa, jotta se maksetaan. Tukea voidaan myöntää enintään 500 000 euroa yritystä kohti. Tuki voidaan maksaa vain tilille, jonka yritys on ilmoittanut Verohallinnolle.

Lisätietoa tuesta saa Valtiokonttorin webinaarista 30.6.

Valtiokonttori järjestää tiistaina 30.6.2020 klo 13 webinaarin, jossa asiantuntijat kertovat kustannustuesta ja sen hakemisesta. Webinaari on katsottavissa myös jälkikäteen tallenteena. Lisätietoja webinaarista ja osallistumislinkki >

Hakijan tueksi avataan puhelinpalvelu 1.7. ja chat 7.7. Tulossa on myös laskuri, jolla hakija voi itse tarkistaa, täyttääkö yritys tuen myöntämisen kriteerit. Kaikista näistä Valtionkonttori tiedottaa lisää myöhemmin.

Lisätietoja hakijalle:

Yritysten kustannustuki

Usein kysytyt kysymykset

Työ- ja elinkeinoministeriön kysymyksiä ja vastauksia kustannustuesta

Työ- ja elinkeinoministeriön koronavirustoimintaohjeita yrityksille

Kirjoittaja: VALTIONKONTTORI Kuva: GERD ALTMANN, PIXABAY