Ukrainalaisten työllistäminen on vielä vähäistä

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen ​​​​​​​(Kuva: Pipsa Stenlund, Oakhill Oy)

Venäjän hyökkäyssotaa paenneiden ukrainalaisten työllistäminen on jäänyt Hämeen alueella vähäiseksi. Tieto selviää kauppakamarien syyskuussa toteuttamasta osaajakyselystä. ”Ainoastaan muutamat alueemme yrityksistä ovat työllistäneet sotaa paenneita ukrainalaisia ja vain vajaa viidennes kertoo harkinneensa ukrainalaisten palkkaamista. Alueellamme kärsitään osaajapulasta ja ukrainalaisia työllistämällä yritykset voisivat helpottaa omaa toimintaansa sekä auttaa sotaa pakenevia. Toki kielimuuri ja opettamiseen käytettävä aika voivat vaikuttaa yritysten rekrytointihalukkuuteen”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Hämeen kauppakamarin alueella kyselyyn vastasi 103 yritystä, joista kolmannes on teollisuusyrityksiä ja yli 16 prosenttia on palvelutoiminnan yrityksiä.

Vasta vajaa seitsemän prosenttia vastanneista hämäläisyrityksistä kertoo työllistäneensä sotaa paenneita ukrainalaisia. Yrityksistä noin 70 prosenttia koki ukrainalaisten työllistämisen positiivisena tai erittäin positiivisena.

Hämeen ELY-keskuksen johtaja Vesa Jouppila vahvistaa, että Hämeen alueella ukrainalaisia on toistaiseksi työllistynyt vasta vähän. Ukrainasta saapuneiden joukossa on paljon äitejä lapsineen sekä eläkeikäisiä. Työnhakijaksi on ilmoittautunut Hämeessä noin 250 Ukrainan kansalaista. ”Ukrainasta paenneiden tilanne on pitkittynyt ja työnhaku on heidän osaltaan alkanut oikeastaan vasta kesän jälkeen, kun he ovat saaneet hieman järjestettyä elämäänsä ja mietittyä mahdollisia vaihtoehtoja. Kielikursseille olisi enemmän kysyntää kuin niitä pystytään järjestämään. Osa on työllistynyt suoraan yrityksiin ja osa henkilöstöpalveluyritysten kautta. Positiivista on, että yritykset ovat alkaneet ilmaista halunsa työllistää myös yleisestikin maahanmuuttajia”, toteaa Jouppila.

Sisäministeriön syyskuisen tiedotteen mukaan Suomeen paenneista ukrainalaisista jopa 27 prosenttia ilmoitti, ettei enää suunnittele palaavansa Ukrainaan. Kolmannes (33 %) oli päättänyt palata Ukrainaan sodan päätyttyä tai nopeammin. Lähes 40 prosentin suunnitelmat olivat vielä avoinna, ja niihin vaikuttavat erityisesti työllistyminen Suomessa ja sotatilanteen kehittyminen Ukrainassa.

Hämäläisyrityksistä noin 18 prosenttia kertoo harkinneensa hyökkäyssotaa paenneiden ukrainalaisten työllistämistä, mutta 73 prosenttia kertoo, ettei työllistäminen ole ajankohtaista.

Vastanneista hämäläisyrityksistä jopa 86 prosenttia kertoo, ettei Venäjän hyökkäyssodalla tai sen vaikutuksilla yleiseen suhdannetilanteeseen ole ollut henkilövaikutuksia. Ainoastaan neljä prosenttia on joutunut lomauttamaan ja samoin neljä prosenttia irtisanomaan työntekijöitä.

Lisäksi Hämeessä vastanneista yrityksistä 25 prosenttia kertoo, että sota tai sen vaikutukset yleiseen suhdannetilanteeseen ovat vähentäneet lähitulevaisuuden rekrytointitarvetta, kun vastaava osuus koko Suomessa on 19 prosenttia.
​​​​​​​

Katso Hämeen osaajakyselyn tulokset >>>


​​​​​​​Kauppakamarien kysely tehtiin 20.-23.9.2022. Kyselyyn vastasi 1780 kauppakamarien jäsenyritystä. Hämeen kauppakamarin alueella kyselyyn vastanneita yrityksiä oli 103, joista teollisuusyritysten osuus on 29 prosenttia ja muun palvelutoiminnan yli 16 prosenttia. Vastanneista selkeästi suurin osa on teollisuusyrityksiä ja yli viidennes yrityksiä, joiden vuosiliikevaihto on yli 10 miljoonaa euroa. Vastanneet kattavat laajasti koko Hämeen kauppakamarin alueen toimialat ja yrityksistä yli 75 prosenttia on alle 50 henkilöä työllistäviä yrityksiä, joiden liikevaihto on alle 10 miljoonaa euroa.