Osaajapula kasvaa myös Hämeessä

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen

Pula osaavasta työvoimasta koettelee osaa Hämeen kauppakamarin jäsenyrityksistä. Tieto selviää elokuussa tehdystä kauppakamarien osaajakyselystä. ”Alueeltamme vastanneista yrityksistä yli 75 prosentilla on pulaa tai paljon pulaa osaavasta työvoimasta. Osaajapula rajoittaa jo yritysten kasvua sekä liiketoiminnan kehittämistä. Nyt on pidettävä huolta alueemme vetovoimasta ja tiivistettävä oppilaitosyhteistyötä, jotta voimme houkutella osaajat jäämään ja myös palaamaan alueellemme”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Hämeen kauppakamarin alueella kyselyyn vastasi 106 yritystä, joista teollisuusyritysten osuus on yli 27 prosenttia ja muun palvelutoiminnan yrityksiä on yli 12 prosenttia.

Pula osaajista tulee kasvamaan myös Hämeessä, mutta pienellä viiveellä verrattuna muuhun Suomeen. Vastaajista 55 prosenttia ilmoitti, että rekrytointitarve kasvaa tai kasvaa merkittävästi seuraavan kuuden kuukauden aikana. Kun tilannetta katsotaan 2-3 vuoden aikajänteellä, on vastaava luku hieman yli 80 prosenttia. Erityisesti pidemmän aikavälin tilannetta heikentää yhä suurempien ikäluokkien eläköityminen.

”Seuraavan kuuden kuukauden aikana hämäläisyritysten arviot rekrytointitarpeista vaikuttavat varovaisemmilta kuin keskimäärin Suomessa, mutta rekrytointitarpeiden arvioidaan kasvavan alueellamme kahden kolmen vuoden sisällä. Yritykset tarvitsevat osaajia erityisesti tekniikan sekä kaupan alalta. Lisäksi tietojenkäsittely ja tietoliikenneala korostuvat”, Eerikäinen kertoo.

Keskeisimmät rekrytointihaasteet johtuvat yritysten mukaan siitä, että avoimiin tehtäviin ei vain yksinkertaisesti ole hakijoita. ”Hämeessä vastanneet yritykset pitävät rekrytointihaasteina myös kiristynyttä kilpailua työntekijöistä ja hakijoiden vähäistä työkokemusta tai soveltumatonta koulutusta. Lisäksi toisin kuin muualla Suomessa alueellamme korostuu keskimääräistä enemmän haasteiksi etäisyydet työpaikalle tai työvoiman heikko liikkuvuus”, toteaa Eerikäinen.

Tärkeimpinä keinoina osaavan työvoiman turvaamiseksi Hämeessä yritykset nostivat koulutuksen sisältöjen kehittämisen vastaamaan paremmin työelämän tarpeita, työn vastaanottamisen kannustinloukkujen purkamisen sekä yritysten ja oppilaitosten yhteistyön tiivistämisen.


Osaajakyselyn tulokset Hämeen osalta >>>



Kauppakamarien kysely tehtiin 23.-25.8.2021. Kyselyyn vastasi 1297 kauppakamarien jäsenyritystä. Hämeen kauppakamarin alueella kyselyyn vastanneita yrityksiä oli 106, joista teollisuusyritysten osuus on yli 27 prosenttia ja muun palvelutoiminnan yli 12 prosenttia. Vastanneista selkeästi suurin osa on teollisuusyrityksiä ja yli kolmannes yrityksiä, joiden vuosiliikevaihto on yli 11 miljoonaa euroa. Vastanneet kattavat laajasti koko Hämeen kauppakamarin alueen toimialat ja yrityksistä lähes 70 prosenttia on alle 50 henkilöä työllistäviä yrityksiä, joiden liikevaihto on alle 10 miljoonaa euroa.