24.09.2026 15:00
Hämäläisyritysten rekrytointitarpeet kasvavat seuraavien 2–3 vuoden aikana, selviää Hämeen kauppakamarin Osaajakyselystä. ”Vaikka aiempaa useampi hämäläisyritys arvioi osaavan työvoiman saatavuuden tällä hetkellä hyväksi, kohdistuvat yritysten suurimmat osaajahaasteet ammatillisen koulutuksen saaneisiin työntekijöihin”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Vastanneiden hämäläisyritysten pitkän aikavälin rekrytointinäkymät ovat myönteiset. Osaajakyselyyn vastanneista yrityksistä 63 prosenttia arvioi rekrytointitarpeensa kasvavan seuraavien 2–3 vuoden aikana. Vuosi sitten vastaava osuus oli yli 54 prosenttia. Hämeen tulos on myös hieman koko maan keskiarvoa korkeampi.
Talouden yleinen varovaisuus ja maltillisempi kasvu ovat vähentäneet avoimien työpaikkojen kokonaismäärää, joten hämäläisyritysten arviot osaavan työvoiman saatavuudesta ovat parantuneet selvästi viime vuodesta. Joka toinen kyselyyn vastanneista yrityksistä arvioi tarvitsemansa osaavan työvoiman saatavuuden hyväksi tai erittäin hyväksi. Vuotta aiemmin vastaava osuus oli noin 29 prosenttia. Samalla kuitenkin joka toinen vastanneista yrityksistä kertoo osaavan työvoiman saatavuuden rajoittavan kasvua tai liiketoiminnan kehittämistä.
Yritysten osaajatarpeet kohdistuvat ennen kaikkea ammatillisen koulutuksen suorittaneisiin työntekijöihin. ”Yli neljä viidestä vastanneesta hämäläisyrityksestä ilmoitti suurimman osaajapulan kohdistuvan ammatillisen koulutuksen saaneisiin työntekijöihin. Tämä näkyy myös yritysten nimeämissä ammattiryhmissä, joissa korostuvat teollisuuden ja logistiikan alojen tehtävät”, toteaa Vanhala.
Digitalisaation, automaation ja tekoälyn vaikutukset näkyvät hämäläisyrityksissä ennen kaikkea hallinnollisen työn tehostumisena. Yleisimmin raportoitu vaikutus oli hallintoon käytettävän ajan väheneminen, ja lisäksi yli kolmannes vastaajista kertoi työn tuottavuuden parantuneen.
| Osaajakyselyn tulokset >>> |
Kauppakamarien osaajakysely tehtiin 17.8.-23.8.2025 ja siihen vastasi 885 yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea. Vastaajajoukko koostui pääosin pienistä ja keskisuurista yrityksistä. Koko Suomen osalta eniten kyselyyn vastasi palvelualan yritykset. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä. Kyselyyn on voinut vastata yhden kerran jäsenyritystä kohden. Hämeen kauppakamarin alueelta kyselyyn vastanneita yrityksiä oli 49, joista teollisuusyritysten osuus on 31 prosenttia ja palveluyritysten 29 prosenttia. Vastanneista yrityksistä noin 71 prosenttia on yrityksiä, joiden vuosiliikevaihto on alle 10 miljoonaa euroa. Vastanneet kattavat laajasti koko Hämeen kauppakamarin alueen toimialat ja vastanneista yrityksistä yli 77 prosenttia työllistää alle 50 henkilöä.