Haulla löytyi 14 tulosta
Lausunnot | 07.03.2025 09:02
Hämeen kauppakamari korostaa tieliikenteen poikittaisen liikenneinfran kehittämisen tärkeyttä niin elinkeinoelämän kuljetusreittien, ihmisten liikkuvuuden, mutta myös huoltovarmuuden ja sotilaallisen liikkuvuuden näkökulmasta. Lisäksi suunnitelmassa on tarpeellista keskittyä myös suurta osaa Suomea palvelevien yhteyksien kehittämiseen, eli pääradan kunnostamiseen sekä Lentoradan selvitystyöhön ja toteuttamiseen 2030-luvulla.
Uutisia Hämeestä | 03.02.2025 08:56
Hämeen kauppakamari osallistui tammikuun lopulla Suomen Kasvukäytävän edunvalvonta-matkalle Brysseliin. Euroopan unionin päätöksenteon ytimeen suuntautuvilla matkoilla on tyypillisesti kolme keskeistä tavoitetta: 1) viestin vieminen Brysselin päätöksentekijöille ja vaikuttajille kulloisenkin delegaation tavoitteista, 2) tiedonkerääminen ajankohtaisista Brysselin asioista ja 3) kontaktien luominen ja vahvistaminen vaikuttamistyön tueksi.
Uutinen | 07.11.2024 13:02
Yhdysvaltojen vaalitulos herätti monissa huolta ja selvää on, että vaalituloksen vaikutukset suomalaisten vientiyritysten toimintaan ovat tällä hetkellä epävarmoja. Hämeen elinkeinoelämä nojaa vahvasti vientiyritysten toimintaan ja yritysten näkökulmasta on elintärkeää turvata vakaa toimintaympäristö ja ennakoitavuus. ”Keskeisimmät huomiot tuoreesta vaalituloksesta liittyvät talouteen, turvallisuuteen ja puhtaan siirtymän edistämiseen”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Lausunnot | 29.07.2024 13:00
Hämeen kauppakamari pitää liikenneturvallisuuden nollavisiota erittäin kannatettavana tavoitteena, mutta turvallisuus ja nollavisio tulee kuitenkin saavuttaa muilla keinoilla kuin nopeusrajoituksia alentamalla. Ensisijaisesti kauppakamari pitää tärkeänä väylien kunnon, kunnossapidon ja turvallisuuden merkittävää parantamista.
Teema | 20.03.2024 09:33
Puolustusministeri Antti Häkkänen (Kok.) haluaa turvallisuusteollisuudesta suomelle uuden kasvualan ja puolustusministeriöstä aktiivisen vienninedistäjän. Kauppasuhteet itänaapuriin saavat sen sijaan odottaa seuraavaa vuosikymmentä.
Tervetuloa Hämeen kauppakamarin valiokuntien Vaikuttamisiltapäivään! Tilaisuuden teemana on turvallisuus ja talous.
Aika: torstaina 8.2.2024 klo 11.30-17.30
Paikka: Scandic Aulanko, Tawasti-Sali, Aulangontie 93, Hämeenlinna
Teema | 17.05.2023 08:09
Yrityksiin kohdistuva rikollisuus on ollut viime vuosina tasaisessa kasvussa, ja iskut ovat päivä päivältä ovelampia – ja usein myös tuottoisampia. Varas vaanii entistä useammin verkossa ja useimmiten heikko lenkki löytyy työpöydän tai kiireessä avatun mobiililaitteen takaa.
Teema | 16.05.2023 13:02
Suomen turvallisuuteen on viime vuosina kohdistunut outoja uhkia. Samalla kun sota on tehnyt paluun Eurooppaan autoritääriset valtiot ovat osoittaneet kasvavaa mielenkiintoa myös oman kotimaisen yhteiskuntajärjestelmämme keskeisiin yksityiskohtiin.
Asiantuntijapalsta | 11.04.2023 10:51
Suomen ministerit reissaavat nyt ahkerasti USA:ssa. Myös lahtelainen kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari kävi joulukuussa liikemiesdelegaation kanssa Teksasissa ja allekirjoitti Teksasin kuvernööri Greg Abbottin kanssa osavaltion pääkaupungissa Austinissa julkilausuman Suomen ja Teksasin välisen taloudellisen yhteistyön kehittämisestä. Onkin ilmiselvää, että Suomen tekemä suuri F-35-taisteluhävittäjäkauppa Lockheed Martinin kanssa Teksasin Fort Worthista on tuonut osavaltion uudella tavalla suomalaisten tietoisuuteen.
Teema | 21.10.2022 13:50
Turvallisuusasiat ja turvallisuuspolitiikka kiinnostavat tässä hetkessä yritysjohtoa poikkeuksellisen paljon. Vastaavaa kiinnostusta en ole nähnyt, vaikka turvallisuusasioiden parissa olen työskennellyt 25 vuotta. Turvallisuusympäristömme on muuttunut merkittävästi ja lyhyessä ajassa.
Teema | 10.06.2022 12:00
Maailmalla on eletty jo pitkään yrityksiin kohdistuvan tietojen kalasteluyritysten kulta-aikaa ja vallitseva maailmantilanne voi pahentaa jo ennestään vaikeaa tilannetta. Esimerkiksi Suomen ja Ruotsin Nato-hakemusten käsittelyajan pitkittyminen voi altistaa erityisesti Venäjän vastatoimille hybridivaikuttamisen muodossa. Pahimmillaan hybridivaikuttaminen voi romahduttaa yrityksen toimintakyvyn. Keskuskauppakamari on koonnut yrityksille kymmenen keinoa hybridivaikuttamisen ehkäisemiseksi.
Urapolku | 01.10.2020 14:22
Alkuvuodesta Fazer Myllyn toimitusjohtajana aloittanut Jarkko Arrajoki panostaa kotimaisten ja kansainvälisten asiakkaiden palvelemiseen, työntekijöiden turvallisuuteen, suomalaisen ruokahuollon turvaamiseen ja uuden kauramyllyn investoinnin käynnistämiseen.
Teema | 02.04.2020 10:47
Sähköpostihuijaukset ja erilaiset haittaohjelmat, tietojen kalasteluyritykset sekä palvelunestohyökkäykset ovat lisääntyneet koronavirusepidemian aikana. Aidoilta näyttäviä kalasteluviestejä on lähetetty erityisesti koronaviruksen varjolla. Keskuskauppakamari kehottaa tarkkaavaisuuteen ja huolellisuuteen sähköpostien ja maksatusten suhteen.