Vaativat tilaukset kehittävät yritystoimintaa

Toimitusjohtaja Johanna Rämö ja hallituksen puheenjohtaja Jukka Sipilä vaihteeksi varastolla.

Puolustusvoimien tilaus sadevaatekankaista osoittautui Forssassa toimivan Foxan käännekohdaksi. Tällä hetkellä yrityksellä on useita tuotekehityshankkeita sotilaskäyttöön tarkoitetuista materiaaleista. Myös ekologiset kankaat ja neulokset ovat nousseet tärkeiksi kehityskohteiksi.

Foxan toiminta käynnistyi, kun työvaatekankaita valmistava Finlayson-Forssa Oy meni konkurssiin marraskuussa 2008. ”160-vuotiaan yhtiön toiminnan äkillinen päättyminen Forssassa oli järkytys niin asiakkaille kuin henkilöstöllekin. Asiakkaat tarvitsivat kankaita ja meiltä taas löytyi tekninen osaaminen sekä kontakteja muutamiin hyviksi todettuihin tehtaisiin. Silloin päätimme kollegani Marjaana Naatulan kanssa työllistää itsemme ja aktivoimme Foxa Oy:n”, kertoo yrityksen hallituksen puheenjohtaja Jukka Sipilä.

Toiminnan käännekohdaksi Sipilä mainitsee puolustusvoimien sadevaatekangastilauksen vuonna 2012. ”Olimme toimittaneet kehittämäämme kangasta armeijan koekäyttöön ja se oli osoittautunut toimivaksi. Tämän jälkeen saimmekin vuosiliikevaihtoamme suuremman tarjouspyynnön. Voitimme kilpailutuksen ja koska halusimme onnistua, niin uusimme laboratorion, palkkasimme lisää ammattitaitoista henkilökuntaa ja rakensimme laatujärjestelmän. Vaativat tilaukset ovat paras keino kehittää toimintaa”, hän toteaa.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan aiheutti kovan kysynnän armeijatekstiileistä. Koska Foxalla on kattava mallisto erilaisia armeijan vaatetus- ja varustekankaita, he onnistuivat pääsemään useisiin hankintoihin mukaan. Yrityksellä on tällä hetkellä käynnissä myös useita tuotekehityshankkeita sotilaskäyttöön tarkoitetuista materiaaleista. Toinen tärkeä kehitystyöalue ovat ekologiset kankaat ja neulokset, joissa käytetään kierrätys- tai biopohjaisia kuituja. ”Tavoitteenamme on kankaiden edelleen kierrättäminen ja siihen kehityshankkeeseen olemme saaneet myös EU-rahoitusta. Parhaillaan meillä on laaja mallisto Eko-kankaita. Työvaatteissa ekologisuus ei ole vielä niin tärkeässä asemassa kuin vapaa-ajan tekstiileissä, mutta uskomme sen lisääntyvän lähivuosina”, kertoo Sipilä.

Sipilä osallistui keväällä Hämeen kauppakamarin järjestämälle HHJ-puheenjohtajakurssille. Hän kertoo kurssin olleen silmiä avaava varsinkin perheyritykselle, jossa usein keskitytään toiminnan päivittäisiin asioihin. ”Tärkein huomio puheenjohtajakurssilta oli, että yrityksen hallituksen pitäisi keskittyä vähintään 70 prosenttisesti tulevaisuuteen ja 30 prosenttisesti nykytilanteeseen. Koulutuksesta sai myös hyviä työkaluja hallitustyöskentelyyn.”


Teksti: Päivi Pulkki