Tarvitsemme yhdessä tekemisen voimaa yksinpuurtamisen sijaan

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala (Kuva: HNRI Oy)

Meillä on ollut Suomessa vuosikaudet vallalla yksinpärjäämisen kulttuuri ja sen ihannointi. Maamme on harvaanasuttu ja perusmielenlaatumme ennemmin erakko kuin sosiaalinen perhonen. Myönnän auliisti, että aika usein itsekin päätän tehdä jonkun asian ihan itsekseni, vaikka apu ei olisi pahitteeksi. Hieman puhisen ja alitajuisesti toivon, että joku huomaa pinnistelyni. Kuulostaako tutulta? Kyse on hyvin syvälle juurtuneesta toimintatavasta, josta ei aina ole aihetta ylpeillä. ”Ei tartte auttaa”, todettiin Kummelin sketseissäkin.

Tässä maailmanajassa tarvitsemme kuitenkin enemmän yhdessä tekemistä kuin yksin puurtamista. Yksilötasolla puhutaan yksinäisyyden aiheuttamista ongelmista, oli sitten kyse nuoresta, vanhasta tai työelämän yksinäisyydestä. Yksinäisyyttä voi ilmetä monella eri tasolla. Tutkimusten mukaan yksinäisyys voi lisätä riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, johtaa mielenterveysongelmiin ja aiheuttaa jopa kohonneen dementiariskin. Pitkäaikainen yksinäisyys heikentää sosiaalisia taitojamme ja voi johtaa eristäytymiseen. Yhdessä tekeminen puolestaan pienentää edellä mainittuja riskikertoimia.

Työelämässä yhteistyöllä ja yhteisöllisyydellä on runsaslukuinen joukko hyviä vaikutuksia. Yhteistyö muun muassa edistää uusien ideoiden syntymistä ja luovuutta, kun ihmiset kokoontuvat yhteen jakamaan ajatuksiaan ja kuuntelemaan toisiaan. Yhdessä tekemällä opimme toisiltamme. Päätöksentekokin parantuu, kun asioita tulee pohdituksi luontevasti eri näkökulmista. Ei pidä myöskään väheksyä työyhteisön ja yhteenkuuluvuuden merkitystä hyvinvoinnille. Työelämässä solmitaan usein elämänmittaisia ystävyyssuhteita.

Yhdessä tekemisen puute on yksi merkittävä kompastuskivi kansantaloutemme kasvun näkökulmasta. Keskitymme turhan usein omaan tekemiseen, oman tuotteen tai palvelun rakentamiseen ilman, että näemme, mihin kokonaisuuteen meidän palikkamme liittyy. Tällöin isot kaupat voivat jäädä saamatta varsinkin kansainvälisillä markkinoilla, jos sinnikkäästi vain puskemme omaa erinomaista tuotetta asiakkaalle kokonaisratkaisun sijaan. Tärkeää olisikin suunnata ajatuksemme aina ongelmien ratkaisuun innovatiivisesti ja yhteistyöllä sen sijaan, että rakastumme oman tuotteemme ja tekemisemme erinomaisuuteen, jolloin meiltä jää näkemättä metsä puilta. Erilaiset globaalit haasteet tarvitsevat ratkaisukseen myös julkisen ja yksityisen sektorin saumatonta yhteispeliä, kun esimerkiksi ratkotaan ilmastonmuutosta tai kestävän kehityksen tavoitteita.

Yhteistyön merkitys nousee tärkeään rooliin maailmanpoliittisessa tilanteessa. Nyt jos koskaan Euroopan unionilta tarvitaan yhteistyötä rauhan ja turvallisuuden takaamiseksi. Yhteistyö ja toisten mielipiteiden kuunteleminen on tärkeää myös haitallisen polarisaation välttämiseksi.

Yhteistyö ei ole vain hyödyllinen lisä, vaan välttämätön voimavara, joka voi muuttaa haasteet mahdollisuuksiksi. Yhdessä olemme vahvempia, ja yhteistyön avulla voimme saavuttaa enemmän kuin yksin koskaan voisimme. On aika murtaa yksinpärjäämisen myytti ja omaksua yhdessä tekemisen voima.

Kirjoittaja on Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.