Hämeen kauppakamarin Tilinpäätös- ja veropäivä

Ajankohta: Maanantai 21.11.2022, klo 8:45 - 15:45
Paikka: LAHTI, Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone. Koulutukseen voi osallistua paikan päällä tai etänä
Osoite: LAHTI, Aleksanterinkatu 14 / etänä Teams

Ajan tasalla pysyminen on jokaiselle yrityksen taloushallinnosta vastaavalle tärkeää. Tule kuulemaan katsaus vuoden 2023 talousnäkymiin ja verkostoidu samalla kollegoiden kanssa!
 
Taloushallinnon ammattilaisten ajankohtaistapahtuma kokoaa keskeiset tulossa olevat lakimuutokset ja -uudistukset sekä muut tilinpäätös- ja veroasiat käytännönläheiseksi tietopaketiksi.
 
Verotuksen muutosvauhti kiihtyy hallituskauden loppua kohden. Pandemian hellittämisen myötä työntekijöiden liikkuvuus lisääntyy, mutta vuoden 2023 alusta lähtien kansainvälisissä tilanteissa on otettava huomioon luonnollisten henkilöiden maasta poistumisvero sekä ulkomaisten työntekijöiden kiristyvä verovelvollisuus Suomessa jopa ensimmäisestä työskentelypäivästä lähtien.

Muuttuvassa maailmassa yritysten tutkimus- ja kehittämistoiminta nousee yhä merkittävämpään asemaan, ja hallitus onkin päättänyt säätää pysyvän verokannustimen tukemaan tätä työtä ensi vuodesta alkaen. Valmisteilla on myös verotustietojen julkisuuden laajentaminen, osakkaan ja yrityksen välisiin liiketoimiin liittyvän peitellyn osingonjaon verotuksen kiristäminen sekä muutoksia kiinteistöverotukseen. Suuria konserneja koskevia muutoksia on lähivuosina tiedossa korkojen vähentämisoikeuteen, velvollisuuteen raportoida verotustietoja julkisesti sekä globaalin minimiveron käyttöönottoon. Myös arvonlisäverotukseen tulee useita pieniä muutoksia, ja oikeuskäytäntökin kehittyy jatkuvasti.

OHJELMA

klo 8.45 Tulokahvit
klo 9.00 Koulutuksen avaus (Toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, Hämeen kauppakamari)
klo 9.05 Vuoden 2023 talousnäkymät (Pääekonomisti Jukka Appelqvist, Keskuskauppakamari)
klo 9.35 Ajankohtaista kirjanpidosta ja tilinpäätöksestä (KHT, KTM Henry Kampman, Revisium Oy)
klo 11.00 Tauko
klo 11.15 Verotuksen ajankohtaiskatsaus (Johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää, Keskuskauppakamari)

  • Uusi T&K-verokannustin sekä muut voimassaolevat investointikannustimet "sudenkuoppineen"
  • Yksityishenkilöiden maastapoistumisvero sekä Suomeen suuntautuvia työmatkoja koskeva taloudellisen työnantajan käsitteen käyttöönotto työnantajan näkökulmasta
  • Korkojen vähennysoikeutta koskevat verohankkeet sekä niiden vaikutukset suurten yritysten ja PK-yritysten investointeihin
  • Ansiotuloverotuksen muutokset: peitelty osinko, työtulovähennys, matkakustannusten korvaukset, kotitalousvähennys, tuloveroasteikko
  • Verojen ilmoittamiseen ja verotustietojen julkisuuteen liittyvät muutokset
  • Katsaus kansainvälisiin verohankkeisiin

klo 12.00 Lounas
klo 13.00 Verotuksen ajankohtaiskatsaus jatkuu (Johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää, Keskuskauppakamari)
klo 14.00 Kahvitauko
klo 14.30 Verotuksen uutta oikeuskäytäntöä (Johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää, Keskuskauppakamari)
klo 15.45 Koulutus päättyy


Ilmoittautuminen:  ti 15.11. mennessä alla olevalla lomakkeella.


Osallistumismaksu: Kauppakamarin jäsenille hinta on 395 € + alv 24 %, muille 575€ + alv 24 %. Hinta sisältää koulutuksen ohella koulutusmateriaalin sekä kahvitarjoilun ja lounaan.


Peruutusehdot: Peruutukset korvauksetta viimeistään viikkoa ennen koulutuksen alkamista. Muussa tapauksessa kauppakamari perii 50 % kurssimaksusta.
 

Muutokset mahdollisia. Koulutuksen järjestämisen ehtona on koulutuskohtaisen vähimmäisosallistujamäärän täyttyminen.



x {{ error }}

Täytä alla oleva lomake ja paina lähetä-nappia:

Kiitos, lomake on otettu onnistuneesti vastaan!