Hämeen Kasvupolku käynnistyy

Hämeen Kasvupolku -sparraukseen valitaan alueelta mukaan 15 suurimman kasvupotentiaalin omaavaa yritystä, jotka saavat kahden päivän ajan maksutonta tukea liiketoiminnan kehittämiseen yrityselämän asiantuntijoilta. ​​​​​​​

Hämeen alueen Kasvupolku pyörähtää käyntiin ja Kasvupolulle haetaan mukaan 15 kasvupotentiaalista yritystä, joilla on aitoa tahtoa ja halua kasvuun sekä oman liiketoiminnan kehittämiseen. Iällä, koolla tai toimialalla ei ole merkitystä. Etenkin jo olemassa olevaa liiketoimintaa ja toimialoja uudistavien innovaatioiden sekä uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen halutaan tarjota tukea. Kasvupolun kumppaneita tänä vuonna ovat Lahden Seudun Kehitys LADEC, Hämeen kauppakamari, Hämeen ELY-keskus, Heinolan kaupunki, Avidly Agency, Rantalainen, Henkilöstörahastopalvelut ja Salpaus.

Viime vuonna Lahden alueen Kasvupolulla mukana ollut Tricton Oy eteni kunniamaininnalla Kasvu Openin kauden 2018 finaaliin saakka. Tricton Oy valmistaa teknisen osaamisen ja suunnittelun yhdistämällä tapahtumatoteuttamisen ”wow-elementtejä”. ”Me halusimme varmistusta meidän uudelle suunnallemme, olemmeko me oikealla tiellä - ja sitähän me saatiin”, kertoo Trictonin Pasi Rantanen. ”Halusimme keskittyä tiettyihin asioihin ja karsia ylimääräisiä rönsyjä ja palauttaa fokusta.”

"Pitää olla selkeä tavoite. Kun haluaa uudistaa, testata uutta tuotetta, konseptia tai miettiä uuden toimialan valtaamista - silloin Kasvu Open on oikea paikka", toteaa Rantanen.

Kasvupoluilla on Hämeen alueella sparrattu jo useita kymmeniä yrityksiä useampana vuonna, niin ikään Päijät-Hämeessä kuin Kanta-Hämeessäkin. Tänä vuonna Hämeessä järjestetään nimenomaisesti yksi Kasvupolku, jolla halutaan tarjota tukea yrittäjille molemmista maakunnista.

Kasvupolun kulku

Hakuaika Hämeen Kasvupolulle on auki maanantaihin 8.4. saakka. Hakuajan päätyttyä Kasvupolun tuomaristo valitsee hakeneiden joukosta 15 yritystä mukaan Kasvupolulle. Kaikki mukaan hakeneet yritykset kutsutaan 25.4.2019 Lahdessa järjestettävään Kasvupajaan, jossa heille tarjotaan työpajoissa ideoita ja näkökulmia kasvusuunnitelman kehittämiseen.

Kasvupajan jälkeen mukaan valituille 15 yrityksille järjestetään sparrausta Kiitorata-nimisissä työpajapäivissä 21.5.2019 ja 12.6.2019 Lahdessa. Tällöin eri alojen (kasvu, kansainvälistyminen, myynti, rahoitus, markkinointi, johtaminen) asiantuntijat eli myllärit auttavat yrityksiä pääsemään omiin kasvutavoitteisiinsa. Toisen Kiitoratapäivän päätteeksi Kasvupolun tuomaristo valitsee kaksi Kasvupolun voittajaa, jotka etenevät valtakunnalliseen Kasvu Open 2019 -finaaliin, joka järjestetään lokakuussa 2019 Jyväskylässä.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa Kasvu Openissa on jaossa myös valtakunnallinen palkinto ”Sijoittajan suosikki 2019”. Palkinto mahdollistaa saajalle jopa miljoonarahoituksen ja se toteutetaan yhdessä Innovestorin ja Nordean kanssa.

Lisätiedot ja hakeminen Kasvupolulle

Lisätietoa Kasvupolusta ja sen tapahtumapäivistä saat täältä ja mukaan sparraukseen voit hakea tästä linkistä.

Lisätietoja:

Hämeen Kasvupolku® -fasilitoija
Emma Varis
040 485 5999
emma.varis@bang.fi

Kasvu Open auttaa suomalaisia kasvunnälkäisiä pk-yrityksiä kasvamaan yrityksen koosta tai iästä riippumatta. Vuonna 2019 asiantuntijoiden maksuttomaan sparraukseen pääsee 400 yritystä 25 eri Kasvupolulle. Vuosi huipentuu Kasvu Open Karnevaaliin lokakuussa 2019, jossa Kasvupolkujen parhaimmiston eli 100 yrityksen joukosta valitaan Suomen lupaavimmat kasvuyritykset.

Hämeen Kasvupolun mahdollistavat Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy, Hämeen kauppakamari, Hämeen ELY-keskus, Rantalainen Oy, Henkilöstörahastopalvelut Oy, Avidly Agency Oy, Heinolan kaupunki ja Salpaus sekä Kasvu Openin valtakunnalliset kumppanit Nordea, Finnvera, Technopolis, Varma, If, Team Finland, BusinessJKL, Keski-Suomen Liitto, Grano, Laukaan kunta, TT-Säätiö, Jyväskylän Messut, Jyväs-Caravan, Isku, San Francisco Oy, Kitee, Vauraus, Lombard International Assurance ja Innovestor.