Puolustusala vauhdittaa Hämettä – yrityksillä vahvaa osaamista, mutta markkinoille pääsy takkuaa

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala (Kuva: HNRI Oy)

Kauppakamarien jäsenyritykset näkevät puolustus- ja kaksikäyttömarkkinoissa merkittävää kasvupotentiaalia. Tiedot selviävät Innokaupunkien selvityksestä, jonka valmistelussa myös Hämeen kauppakamari on ollut mukana. ”Vaikka puolustukseen, kaksikäyttöteknologioihin ja kokonaisturvallisuuteen liittyvää osaamista on alueellamme paljon, niin markkinoille pääsy on edelleen haastavaa. Markkinoille pääsyä vauhdittaisivat relevantit kontaktit, kumppanit ja selkeämmät polut osaksi alan arvoketjuja”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Hämeen kauppakamarin alueella puolustusteollisuus on erittäin merkittävä toimiala. ”Hämeen puolustusteollisuus on merkittävä työllistäjä ja kasvun ajuri alueella. Patria toimii alan veturina ja työllistää suoraan sekä epäsuorasti laajan alihankintaverkoston. Puolustusmarkkina tarjoaa uusia mahdollisuuksia erityisesti konepajateollisuudelle ja elektroniikkaosaamiselle, mikä näkyy myös DA-Groupin kaltaisissa yrityksissä. Samalla yritykset tarkastelevat yhä aktiivisemmin kaksikäyttötuotteita, joita voitaisiin hyödyntää puolustusvoimien tarpeissa, kuten suojauksessa, rakentamisessa ja kuljetuspalveluissa”, kertoo selvityksen asiantuntijatiimissä mukana ollut Hämeen kauppakamarin entinen toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Kyselyyn vastanneiden yritysten mukaan kiinnostus alaa kohtaan on laajaa. Samalla selvitykseen osallistuneet yritykset kuitenkin kuvaavat markkinoita vaikeasti hahmotettaviksi: oikeat kontaktit, toimintamallit ja väylät markkinoille ovat monille edelleen epäselviä. ”Kiinnostus puolustus- ja kaksikäyttömarkkinoihin on suurta. Markkinamahdollisuudet ja erilaiset verkostot ovat korostuneen paikallisia tai alueellisia, kun tässä kansainvälisessä kilpailutilanteessa olisi keskeistä rakentaa selkeä valtakunnallinen koordinaatio yhteistyölle”, toteaa Vanhala.

Kyselyyn vastanneiden yritysten mukaan yksi keskeinen pullonkaula liittyy myös rahoitukseen ja riskinjakoon ennen toimituksia. ”Tämä nousee usein esiin keskusteluissa yritysten kanssa. Kasvuvaiheen rahoitusta tarvitaan kipeästi, jotta yritykset pystyvät kasvattamaan liiketoimintaansa ja vastaamaan kansainvälisen kysynnän mahdollisuuksiin”, Vanhala sanoo.

Hämeen kauppakamari järjestää puolustus- ja kaksikäyttömarkkinoihin sekä varautumiseen liittyviä tilaisuuksia myös tulevana syksynä. Tuomme tilaisuuksissa yhteen yrityksiä, asiantuntijoita ja keskeisiä toimijoita. Tavoitteena on madaltaa kynnystä lähteä mukaan, selkeyttää polkuja ja vahvistaa yhteistyötä. Näistä kokonaisuuksista kerromme lisää heti lomakauden jälkeen.

Katso kyselyn tulokset >>>


Selvityksen toteutti Innokaupunki ja siihen liitännäiseen yrityskyselyyn vastasi 84 kauppakamarien jäsenyritystä Länsi-Uudenmaan, Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Tampereen, Lapin, Oulun, Hämeen, Etelä-Savon ja Turun kauppakamarin alueelta. Lisäksi selvitykseen on haastateltu viiden eri kauppakamarin toimitusjohtajaa.

Innokaupunkien EU-rahoitteisessa hankkeessa Jyväskylän kaupunki on teettänyt keväällä 2026 kansallisen tilannekuvan selvitystyötä puolustuksen, kaksikäyttöteknologioiden ja kokonaisturvallisuuden ekosysteemeistä. Työ toimii esiselvityksenä keväällä 2026 valmisteltavalle vetovastuiselle yhteistyöhankkeelle. Projektia on vetänyt Jyväskylän kaupungilla ohjelmapäällikkö Sanna Laakso. Mesimäki Companyn asiantuntijatiimissä on ollut mukana myös Hämeen kauppakamarin entinen toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. Kauppakamarien jäsenyrityksille suunnattu kysely oli osa tätä selvitystyötä.