23.05.2024 07:00
Hämäläisyritysten suhdannetunnelmat ovat edelleen odottavan harmaat, selviää Hämeen kauppakamarin tuoreimmasta talouskyselystä. ”Pohja on saavutettu, mutta vielä ei yrityksissä näy kasvua. Nyt on kuitenkin selkeästi laskusuhdanne päättynyt, eikä enää odoteta oleellista heikkenemistä”, korostaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.
Talouskyselystä selviää, että Hämeen kauppakamarin alueella vastanneista hämäläisyrityksistä hieman yli 65 prosenttia arvioi työntekijöiden määrän pysyvän edelleen ennallaan seuraavien kuuden kuukauden aikana. Tammikuussa vastaava osuus oli yli 62 prosenttia. Lisäksi yrityksistä 16 prosenttia arvioi työntekijöiden määrän kasvavan, kun tammikuussa osuus oli 14 prosenttia.
”Alueemme yrityksistä 30 prosentilla on pienempi henkilöstömäärä verrattuna vuoden takaiseen. Onneksi suurimmalla osalla yrityksistä työntekijöiden määrä kuitenkin pysyy ennallaan seuraavan kuuden kuukauden aikana”, Eerikäinen toteaa.
Vastanneet hämäläisyritykset kertovat, että tämän vuoden investoinnit ovat yli 49 prosenttia pienemmät verrattuna viime vuoteen, kun tammikuussakin osuus oli 46 prosenttia. ”Investointien väheneminen on huolestuttavaa ja yhä edelleen kustannusten kasvu sekä korkeat korot saavat yrityksiä siirtämään investointipäätöksiä”, sanoo Eerikäinen.
Hämäläisyrityksistä 38 prosenttia kertoo tilauskannan olevan nyt pienempi verrattuna vuoden takaiseen, kun vastaava osuus tammikuussa oli jopa 46 prosenttia. Lisäksi yli 34 prosenttia kertoo tilauskannan olevan nyt yhtä suuri verrattuna vuoden takaiseen. (Vastanneista 15 prosenttia kertoo, ettei tilauskanta ole olennainen.) Seuraavien kuuden kuukauden aikana tilauskannan kasvuun uskoo lähes 19 prosenttia vastanneista, kuten tammikuussakin.
”Alueemme yrityksistä 27 prosenttia arvioi liikevaihdon pienenevän seuraavan kuuden kuukauden aikana, kun tammikuussa liikevaihdon vähenemistä ennakoi 31 prosenttia vastanneista. Yritysten toimintaa rajoittavat erityisesti riittämätön kysyntä sekä edelleen raaka-aineiden ja komponenttien hintojen nousu”, Eerikäinen toteaa.
Hämäläisyrityksistä 26 prosenttia arvioi kannattavuuden paranevan seuraavan kuuden kuukauden aikana, kun tammikuussa osuus oli noin 22 prosenttia. Vastanneista yrityksistä jopa 41 prosenttia kuvailee yleistä tunnelmaa pessimistiseksi, kun vastaava osuus tammikuussa oli 34 prosenttia. ”Yritysten tunnelmat ovat edelleen odottavia ja hieman yli 37 prosenttia kuvailee tunnelmaa normaaliksi”, sanoo Eerikäinen.
Katso kyselyn tulokset >>> |
Kauppakamarien talouskysely tehtiin 6.-8.5.2024 ja siihen vastasi 1882 yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea. Hämeen kauppakamarin alueelta vastanneita yrityksiä oli 107, joista 30 prosenttia on palvelualan yrityksiä ja 27 prosenttia on teollisuusyrityksiä. Kyselyyn vastanneet kattavat laajasti koko Hämeen kauppakamarin alueen toimialat. Vastanneista yrityksistä yli 77 prosenttia työllistää alle 50 henkilöä.