Kultainen elämäntyömerkki luovutettiin Topi Paanaselle

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala (keskellä) ja hänen edeltäjänsä Jussi Eerikäinen (oikealla) luovuttivat yrittäjä Topi Paanaselle kultaisen elämäntyömerkin.

Hämeen kauppakamari huomioi Keskuskauppakamarin kultaisella elämäntyömerkillä toiminta-alueensa vaikuttajia ja asiantuntijoita. Elämäntyömerkki luovutettiin yrittäjä Topi Paanaselle torstaina 27.6.2024 Peikko Groupin toimitiloissa Lahdessa. Merkki myönnetään tunnustuksena ansiokkaasta työstä Hämeen elinkeinoelämän hyväksi.

Keskuskauppakamarin myöntämä kultainen elämäntyömerkki on merkittävä tunnustus elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä pitkäjänteisesti edistäneelle henkilölle. Lisäksi Keskuskauppakamarin ansiomerkki on lainsäädäntöön perustuva virallinen tunnustus koko maan elinkeinoelämältä.

Yrittäjä Topi Paananen on vahva elinkeinoelämän vaikuttaja, ja hän on toiminut lahtelaisen perheyritys Peikko Groupin toimitusjohtajana jo 14 vuoden ajan. Peikko on lähes 60-vuotias rakennusmateriaaliyritys, jolla on myös asennus- ja suunnittelupalveluja. Paanasen tullessa vuonna 2005 perheyrityksensä palvelukseen hän halusi skaalata yritystoiminnan kansainväliseksi. Nykyisin Peikko onkin kansainvälinen yritys, jolla on myyntitoimistoja yli 30 maassa, tuotantoa 12 maassa ja maailmanlaajuisesti noin 2 000 työntekijää.

Topi Paananen on valittu Suomen parhaaksi kasvuyrittäjäksi EY Entrepreneur of the Year -kilpailussa vuonna 2020. Lisäksi tasavallan presidentti myönsi Peikolle kansainvälistymispalkinnon vuonna 2021. Vuosittain myönnettävä palkinto on merkittävä tunnustus suomalaiselle, kansainvälisesti menestyvälle yritykselle.


Lue myös

Keskuskauppakamarin kultainen elämäntyömerkki on lainsäädäntöön perustuva virallinen tunnustus koko maan elinkeinoelämältä. Kuvassa vasemmalta Päivi Karttunen, Kirsi Vuollet ja Paula Ahokanto. (Kuva: Tarmo Valmela/ PhotoDance Valmela)

Kultaiset elämäntyömerkit elinkeinoelämän kehittäjille

Hämeen kauppakamari huomioi kevätkokouksessa Keskuskauppakamarin kultaisella elämäntyömerkillä toiminta-alueensa vaikuttajia ja asiantuntijoita. Elämäntyömerkit myönnettiin tunnustuksena ansiokkaasta työstä Hämeen elinkeinoelämän hyväksi.

Lue lisää