01.06.2019 09:00
Hämeen kauppakamari myönsi 1.6.2019 stipendejä toiminta-alueensa opiskelijoille. ”Hallituksemme on päättänyt viiden vuoden ajan myöntää Hämeen kauppakamarin Stipendejä alueemme lukioiden ja toisen asteen ammatillisten oppilaitosten päättäville opiskelijoille. Stipendi myönnetään opiskelijalle, joka on opintojensa aikana osoittanut tuloksellista suuntautumista liike-elämään”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.
Stipendiohjelma on voimassa vuosina 2018-2022 ja stipendit jaetaan opiskelijoille vuosittain oppilaitosten kevään valmistujaisjuhlissa. Stipendin arvo on 250 euroa / opiskelija.
Lukion ja toisen asteen ammatillisia oppilaitoksia on Hämeen kauppakamarin alueella 24 ja oppilaitoksille annettiin oikeus valita oman opinahjonsa stipendin saaja, joka täyttää myöntämisedellytykset.
Stipendinsaajat kunnittain ja oppilaitoksittain:
Lukiot
Asikkala
Vääksyn Yhteiskoulun lukio, Pinja Yrjölä
Forssa
Forssan Yhteislyseo, Saara Sillanpää
Hartola
Itä-Hämeen opiston lukio, Laura Nuurtomaa
Hattula
Parolan lukio, Julius Tast
Heinola
Heinolan lukio, Milla Marttila
Hämeenlinna
Hämeenlinnan Lyseon lukio, Ilona Sirén
Kaurialan lukio, Toni Hurme
Lammin lukio, Musikaaliryhmä 2018-19
Janakkala
Janakkalan lukio, Emma-Lotta Varjonen
Kuhmoinen
Kuhmoisten Yhtenäiskoulun lukio, Ali Achek ja Leevi Nuuttila
Lahti
Kannaksen lukio, Santeri Ruponen
Lahden lyseon lukio, Kamil Anib ja Oscar Aaltonen
Lahden yhteiskoulun lukio, Kaisa Hämäläinen
Nastopolin lukio, Niklas Kinnunen
Tiirismaan lukio, Niko Kozmin
Orimattila
Erkko-lukio, Eevi Westman
Padasjoki
Padasjoen lukio, Rita Mäkinen
Sysmä
Sysmän Lukio, Emilia Junnila
Toisen asteen ammatilliset oppilaitokset (merkonomikoulutusohjelmat)
Forssa
Forssan ammatti-instituutti, Jonna Ojanperä
Heinola
Koulutuskeskus Salpaus, Annika Hyvärinen
Hämeenlinna
Ammattiopisto Tavastia, Emmi Aspholm
Lahti
Koulutuskeskus Salpaus, Tuomas Laine
Kauppakamari haluaa stipendeillä kannustaa nuoria yritysmyönteiseen asenteeseen ja luoda positiivista kuvaa yritystoiminnan mahdollisuuksista nuoren uravalintana. Stipendien myötä tuodaan esille myös kauppakamarin toimintaa yritysten toimintaedellytysten edistäjänä ja alueellisena vaikuttajana.
Lisätietoja: Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303
Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.
(Kuva Pixhill.com/dotshock)