Hämeen kauppakamari myönsi stipendejä valmistuville opiskelijoille

Hämeen kauppakamari onnittelee valmistuvia opiskelijoita.

Hämeen kauppakamari myönsi stipendejä 4.6.2022 toiminta-alueellaan valmistuville opiskelijoille. ”Hämeen kauppakamarin hallitus päätti viiden vuoden ajan myöntää stipendejä alueemme lukioiden ja toisen asteen ammatillisten oppilaitosten päättäville opiskelijoille. Stipendi myönnetään opiskelijalle, joka on opintojensa aikana osoittanut tuloksellista suuntautumista liike-elämään”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Stipendiohjelma on voimassa vuosina 2018–2022 ja stipendit jaetaan opiskelijoille vuosittain yleensä oppilaitosten kevään valmistujaisjuhlissa. Stipendin arvo on 250 euroa / oppilaitos.

Lukion ja toisen asteen ammatillisia oppilaitoksia on Hämeen kauppakamarin toiminta-alueella 24 ja oppilaitoksilla on oikeus valita stipendin saaja, joka täyttää myöntämisedellytykset.

Stipendinsaajat kunnittain ja oppilaitoksittain keväällä 2022:


Lukiot:

Asikkala
Vääksyn Yhteiskoulun lukio, Miska Riissanen

Forssa
Forssan Yhteislyseo, Onni Lintukorpi

Hartola
Itä-Hämeen opiston lukio, Miranda Honkanen

Hattula
Parolan lukio, Tuomo Ohvo

Heinola
Heinolan lukio, Iivari Hämäläinen

Hämeenlinna
Hämeenlinnan Lyseon lukio, Aatu Veikkola
Kaurialan lukio, Johanna Könnö
Lammin lukio, Miro Haltia, Lumi Vähäsöyrinki ja Alpo Miettunen

Iitti
Iitin lukio, Topias Nyquist

Janakkala
Janakkalan lukio, Osmo Reima

Kuhmoinen
Kuhmoisten yhtenäiskoulun lukio, Valtteri Poikala, Topias Isojärvi ja Atte Unnaslahti

Lahti
Kannaksen lukio, Totti Kosola
Lahden lyseon lukio, Juuso Laine ja Lauri Sola
Lahden Rudolf Steiner -koulun lukio, Isa Mälkönen ja Siri Mälkönen
Lahden yhteiskoulun lukio, Lasse Koskinen
Lahden yhteiskoulun aikuislukio, Jaakko Lindström
Tiirismaan lukio, Heta Visuri

Orimattila
Erkko-lukio, Juuso Ketonen

Padasjoki
Padasjoen lukio, Joel Nieminen

Sysmä
Sysmän Lukio, Aarni Kytölä

Toisen asteen ammatilliset oppilaitokset (merkonomikoulutusohjelmat):

Forssa
Forssan ammatti-instituutti, Teemu Juntunen

Hämeenlinna
Ammattiopisto Tavastia, Vilma Mäkelä

Lahti
Koulutuskeskus Salpaus, Eetu Marttinen


Kauppakamari haluaa stipendeillä kannustaa nuoria yritysmyönteiseen asenteeseen ja luoda positiivista kuvaa yritystoiminnan mahdollisuuksista nuoren uravalintana. Stipendien myötä tuodaan esille myös kauppakamarin toimintaa yritysten toimintaedellytysten edistäjänä ja alueellisena vaikuttajana.

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Pirkanmaalta Kuhmoinen. Hämeen kauppakamari on Vuoden kauppakamari kaudella 2021–2022.