Hämeen kauppakamari panostaa yritysten varautumiseen

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala (Kuva: HNRI Oy)

Hämäläisyritykset ovat varautuneet hyvin pandemiaan ja kyberuhkiin, selviää Hämeen kauppakamarin jäsenilleen tekemästä varautumiskyselystä. ”Yritykset ovat kehittäneet varautumistaan viime vuosien häiriöiden ja ”mustien joutsenien” myötä. Alueemme yritykset ovat kouluttaneet henkilöstöään erilaisia häiriötilanteita varten, mutta yleisestä varautumisesta tarvitaan jatkuvaa tiedottamista, koulutusta ja eri toimijoiden yhteistyötä”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Kyselystä selviää, että yritykset ovat varautuneet hyvin pandemiaan, häiriöihin tietoliikenteessä ja erilaisiin kyberuhkiin. Koronaviruspandemia pakotti yritykset parantamaan varautumista ja yritykset nopeasti mukautuivat vallitsevaan tilanteeseen. Tietoliikennehäiriöiden ja kyberuhkien merkittävä lisääntyminen on myös merkittävästi parantanut yritysten varautumista häiriötilanteisiin. Varautuminen on vaatinut yrityksiltä sekä teknologisia että organisatorisia muutoksia, joissa yhdistyvät ennakoiva suunnittelu, säännöllinen harjoittelu ja vahva yhteistyö viranomaisten ja muiden toimijoiden kanssa. Näistä saaduista opeista on yrityksille hyötyä myös muita mahdollisia häiriötilanteita ajatellen. Koetut häiriötilanteet vahvistavat yritysten resilienssiä ja vahvistavat yritysten kykyä selvitä mahdollisista tulevista kriiseistä.

Hämeen kauppakamarin varautumiskyselyyn vastanneet yritykset ovat kiinnostuneita varautumisen jatkuvasta kehittämisestä. Kyselystä selviää, että merkittävä osa yrityksistä on kouluttanut henkilöstöään eri häiriötilanteisiin varautumisesta. Yritykset toivovat jatkossa eri toimijoilta varautumiseen liittyvää tiedottamista, neuvontaa, koulutusta ja yhteistyötä. Varautumisen osalta yritykset ovat tunnistaneet tarpeen huomioida vaikutukset koko toimitusketjun osalta.

Hämeen kauppakamari panostaa yritysten varautumiseen ja on tänä vuonna tehnyt useita toimenpiteitä aihepiiriin liittyen. Hämeen kauppakamari perusti ensimmäisenä kauppakamarin keskeisistä toimijoista koostuvan varautumistoimikunnan, jonka tarkoituksena on edistää kauppakamarin jäsenten varautumista poikkeusoloihin ja erilaisiin häiriötilanteisiin, lisätä jäsenorganisaatioiden resilienssiä ja vahvistaa niiden riskienhallintaa sekä toimintakulttuuria. Hämeen kauppakamari on järjestänyt myös aihepiirin koulutusta ja nyt syksyllä toteutettu jäsenkysely on yksi osoitus varautumiseen panostamisesta. Hämeen kauppakamari suosittelee, että jäsenet tutustuvat Suomi.fi -sivustolla marraskuussa avattuun laajaan Häiriö- ja kriisitilanteisiin varautuminen -oppaaseen: https://www.suomi.fi/oppaat/varautuminen

Hämeen kauppakamarin jäsenkysely varautumisesta tehtiin 20.-25.11.2024 ja siihen vastasi 97 yritystä, joista palvelualan yritysten osuus on 40 prosenttia ja teollisuusyritysten osuus lähes 28 prosenttia. Vastanneet kattavat laajasti koko Hämeen kauppakamarin alueen toimialat ja yrityksistä yli 77 prosenttia työllistää alle 50 henkilöä.

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kuhmoinen sekä Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat.