Haulla löytyi 6 tulosta


Elinkeinoelämän foorumi järjestetään Hämeen kauppakamarin, Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n ja Päijät-Hämeen liiton yhteistyönä.

Lue lisää

TEKIJÄ2023 – Rekry- ja opintotapahtuma Hämeenlinnassa 26.1.2023 klo 9.00–16.00

Työllistymisen, oppimisen ja verkostoitumisen suurtapahtuma TEKIJÄ2023 toteutetaan tänä vuonna Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksen ja Innoparkin tiloissa Visamäessä. Tapahtuma kokoaa yhteen Hämeen alueen työnhakijat, opiskelijat, yrittäjyydestä kiinnostuneet sekä työnantajat, oppilaitokset ja yritys- ja työnantajapalveluja tarjoavat toimijat.

Lue lisää

Kanta-Hämeen maakuntajohtaja Toni K. Laine (Kuva: Jaana Laakso)

Kehitystyö vaatii pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä

Monipuolisen uran tehnyt Toni K. Laine palasi Inarista etelään ja aloitti Kanta-Hämeen maakuntajohtajana elokuussa. Muun muassa erilaisten tutkimus-, selvitys- ja arviointihankkeiden kautta hän on saanut hyvän kuvan Suomen julkishallinnosta.

Lue lisää

Maailmalta takaisin maakuntaan

Päijät-Hämeen uusi maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol aloitti tehtävässään elokuun lopulla. Kansainvälisten verkostojen lisäksi hän tuntee hyvin EU:n rahoitusmekanismit ja niiden valmistelun.

Lue lisää

Päätös Hartola-Oravakivensalmi välin rakentamisesta ja rahoituksesta tarvitaan nyt

Päijät-Hämeen liitto ja Keski-Suomen liitto, Päijät-Hämeen ja Keski-Suomen yrittäjät, Hämeen ja Keski-Suomen kauppakamarit sekä Lahden teollisuusseura ry sekä SAK Keski-Suomi allekirjoittivat perjantaina 21.2.2020 Vierumäellä Heinolassa vetoomuksen, jossa vaaditaan nopeaa rahoituspäätöstä vt 4:n parantamiseen.

Lue lisää

Häme kansainvälistyy ja katsoo Kiinaan – Suunnitteilla yhteinen pehmeän laskun palvelu

Kiinan talous kasvaa tällä hetkellä kuuden prosentin vuosivauhtia. Kiina on myös Suomen neljänneksi merkittävin kauppakumppani ja tulevaisuudessa sen merkitys tulee vain korostumaan. Mitä Hämeessä voidaan tehdä, jotta Kiina olisi merkittävä kauppakumppani myös hämäläisille yrityksille?

Lue lisää