Tolkkua tukipolitiikkaan

Ensi kesän vaaleissa valittavalla uudella EU-parlamentilla ja syksyllä nimitettävällä EU-komissiolla riittää tulevien viiden vuoden aikana työsarkaa. Ukraina kaipaa taukoamatonta tukea, mutta Euroopan pitäisi itsekin palata kasvupolulle, jota se visioi itselleen jo viime vuosikymmenen lopulla. Tuolloin tavoitteeksi asetettiin Kiinan ja Yhdysvaltojen haastaminen globaalin talouden vetureina ja uusien innovaatioiden keskittyminä. Euroopan piti nousta piikkipaikalle myös vihreän siirtymän vauhdittajana ja näyttää esimerkkiä hyvin toimivista ja kilpailukykyisistä sisämarkkinoista.

Toisin kävi. Koronapandemian ja Ukrainan sodan myötä EU on kärvistellyt energiakriisin, inflaation ja korkeiden korkojen kurimuksessa. Ne ovat jarruttaneet keskeisten EU-maiden talouskasvua ja investointeja. Ensiavuksi on räätälöity kansallisia tukipaketteja, vaikka ne vääristävät kilpailua ja sotivat osin myös EU:n omia periaatteita vastaan. Vihreä siirtymä ja päästötön energiantuotanto ovat nekin edenneet Euroopassa ennakoitua verkkaisemmin, vaikka Ukrainan sota pakottikin irtautumaan pikavauhtia venäläisestä energiasta.

Tuet eivät kohenna kilpailukykyä

Edessä olevat haasteet ovat hyvin tiedossa myös eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutzilla. Hänen mukaansa Suomi aikoo olla tulevan komission kaudella aktiivinen etenkin Euroopan strategiseen kilpailukykyyn ja turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Tuore Nato-maa pyrkii ministerin mukaan vauhdittamaan myös vihreää siirtymää ja päästötöntä energiantuotantoa, jossa Suomi kelpaa suorastaan mallimaaksi. ”Agendalla on vahvasti myös Ukrainan tukeminen. Sodan myötä EU-maissa on havahduttu rajaturvallisuuteen ja siihen, mitä Venäjän uhka konkreettisesti tarkoittaa. Tässä kohtaa monella EU-maalla on vielä petrattavaa Suomeen verrattuna”, Adlercreutz toteaa.

Toinen keskeinen huolenaihe on Euroopan pitkän linjan strateginen kilpailukyky. Siinä missä Yhdysvallat on noussut pandemiakriisin jälkeen entistä kovempaan iskuun, tarpoo Eurooppa sitkeässä suhdannesuossa. Talouskasvu on heikkoa, investointiympäristö ei houkuta ja isot globaalit kasvuyritykset löytyvät edelleen Euroopan ulkopuolelta. ”Myös EU:n sisämarkkinat toimivat heikosti, mikä on myrkkyä Suomen kaltaiselle vientivetoiselle maalle. Syylliset löytyvät suurista jäsenmaista ja niiden omalle teollisuudelle jakamista kansallisista tuista”, ministeri toteaa.

EU-euroja Itä-Suomen tueksi

Kansallisia tukia on perusteltu Ranskassa ja Saksassa mm. sillä, että vastaavaa oman teollisuuden suojaus- ja tukipolitiikkaa harjoittavat myös Yhdysvallat ja Kiina. Adlercreutzille selitys ei kuitenkaan kelpaa. ”Minusta tämä kertoo vain siitä, että olemme ulkoistaneet tukikriteerit ja niiden tason EU:n ulkopuolelle. Pandemiakriisissä tuet olivat osin perusteltuja, mutta nyt olisi aika palata takaisin normaalitilanteeseen ja yhteisiin tiukkoihin pelisääntöihin”, hän toteaa.

Perinteisten teollisuustukien sijaan kehityskatse pitää suunnata pidempään strategiaan ja varsinkin siihen, miten Euroopasta saataisiin nykyistä parempi kasvualusta innovaatioille ja kasvuyrityksille sekä kiinnostavampi kohde myös sijoittajille. ”EU:n perinteisille koheesioeuroille olisi nyt käyttöä etenkin Itä-Suomessa, jonka elinvoimalle itärajan sulkeutuminen ja Venäjän-kaupan tyrehtyminen ovat olleet todella kova isku.”

Rahastoideassa on omat riskinsä

Sdp:n puheenjohtaja Antti Lindtman esitti aiemmin keväällä EU:lle erillistä veropohjaista rahastoa, jolla torjuttaisiin pieniä jäsenmaita syrjivää valtiontukikilpailua. Samaa ideaa on pitänyt esillä myös Elinkeinoelämän Keskusliitto EK. Eurooppaministeri ei sille kuitenkaan lämpene. Tukien sijaan lähtökohtana pitää olla olla vapaa kilpailu ja markkinalähtöisyys. Ministerin mukaan ne ovat elementtejä, joita Suomi on korostanut koko EU-jäsenyytensä ajan ja jotka olivat tärkeitä myös jäsenyydestä luopuneelle Britannialle.

”Riskinä on, että tällaisesta rahastosta syntyy eurooppalainen rahoitusinstrumentti, jossa olisi mukana myös perinteisen koheesiopolitiikan elementtejä. Etenkin itäisessä Euroopassa on varmasti toiveita, että sinne saataisiin rahaston turvin uusia investointeja”, Adlercreutz muistuttaa.

Mallioppilas vai vastarannan kiiski?

Suomea pidettiin pitkään EU-mallioppilaana, joka etenkin jäsenyyden alkutaipaleella jaksoi korostaa EU:n yhtenäisyyttä ja toimintakykyä ja peesasi usein suuria jäsenmaita. Viime vuosina Suomesta on tullut kriittisempi jäsenmaa, joka on ajoittain löytänyt itsensä hyvinkin pienestä ”änkyräjoukosta.” Adlercreutzin mukaan kyse ei ole EU-politiikan linjanmuutoksesta tai omien etujen maksimoinnista, vaan faktoista ja perustelluista näkemyksistä. Niiden pohjalta rakennetaan myös yhteistyökuvioita samanmielisten maiden kanssa. ”Esimerkiksi metsäasioissa Suomi ja Ruotsi poikkeavat aika tavalla muista EU-maista sekä metsien käytön että omistuksen osalta. Se näkyi esimerkiksi ennallistamisasetuksen käsittelyssä. Samaan pulmaan on törmätty myös kierrätys- ja pakkaus- sekä yritysvastuudirektiivissä”, ministeri muistuttaa.

Adlercreutz painottaakin sitkeiden neuvottelujen merkitystä, joiden myötä eriäville kannoille alkaa usein löytyä ymmärrystä myös muissa jäsenmaissa. Lopulta tukea voi tulla hyvinkin yllättäviltä suunnilta. ”Julkisessa keskustelussa tuijotetaan usein liikaa neuvottelujen lähtökohtaa ja nostetaan esiin asioita, joissa on jouduttu antamaan periksi. Samalla hyväkin lopputulos voi jäädä vähälle huomiolle.”

Toki myös kuluneet vuosikymmenet ovat kerryttäneet käytännön kokemusta, lobbaustaitoja sekä rohkeutta nostaa esiin omia kansallisia kantoja. Tuore Nato-jäsenyys on sekin lisännyt Suomen näkyvyyttä ja kiinnostavuutta EU-käytävillä. ”On silti hyvä oivaltaa, ettei pullasta voi aina poimia pelkkiä rusinoita – varsinkin jos näkemyksilleen haluaa saada tukea myös seuraavilla kerroilla.”

Ukrainan sota jatkuu jo kolmatta vuotta eikä sille ole näköpiirissä nopeaa loppua. Suomi on ollut omaan bkt:hen suhteutettuna yksi Ukrainan vahvimmista tukijoista yhdessä Baltian ja muiden pohjoismaiden kanssa. Muualla Euroopassa asialle on herätty Anders Adlercreutzin mielestä tuskastuttavan hitaasti ja jahkailua on edelleen liikaa. ”Jos esimerkiksi Ranskan panokset olisivat olleet bkt-vertailussa Suomen tasolla, olisi Ukrainan sotatilanne todennäköisesti aika tavalla erilainen”, eurooppaministeri toteaa.

Hänen harras toiveensa onkin, että Suomen esittämä ja useiden jäsenmaiden allekirjoittama aloite Euroopan investointipankin rahoituksen avaamisesta myös puolustusteollisuudelle saisi EU:n siunauksen. ”Eurooppalaisessa puolustusteollisuudessa on lopultakin havahduttu yhteistyölle, mutta samalla on jouduttu tunnustamaan, etteivät sisämarkkinat ja kilpailu toimi. Protektionismi on yleistä, hankinnat tehdään pitkälti oman maan puolustusteollisuudelta ja niistä maksetaan liikaa.”

Tekstit: Timo Sormunen