Alueen vetovoimaisuus on myös kauppiaan etu

Kauppias Mika Somervaara pitää tärkeänä, että Lahtea ja sen keskustaa kehitetään aktiivisesti. Tämä näkyy alueen positiivisena vireenä.

Lahden K-Citymarket Paavolan melko tuore kauppias Mika Somervaara oli jo nuorena töissä kaupassa ja toive alalle paluusta jäi elämään. Ennen kauppiasuraansa hän työskenteli reilut kymmenen vuotta pankki- ja finanssialalla. Kauppias näkee Lahden kehittymisen tuovan positiivista virettä koko seudulle.

K-kauppiaat luovat usein uraansa toimien kauppiaana eri paikkakunnilla. Somervaaran mielestä on kokemuksen arvoista työskennellä erilaisissa kaupoissa. Hän toteaa, että niin voi oppia ja kehittää uusia toimintatapoja.

Uransa kohokohdaksi Somervaara nostaa päätöksensä kauppiaaksi ryhtymisestä ja ensimmäisen kauppapaikkansa Helsingissä. ”Olen myös tyytyväinen saadessani nyt toimia Suomen ensimmäisessä ja perinteikkäässä K-Citymarket Paavolassa. Minut on otettu täällä hyvin vastaan ja edellinen kauppias oli tehnyt hyvää työtä”, hän kertoo.

Helmikuun aikana kauppias aikoi kartoittaa tarvittavien kesätyöntekijöiden määrää ja minkälaisia tekijöitä kesäksi tarvitaan. Lahden kaupungin tarjoamia kesätyöseteleitä hän pitää erittäin tärkeänä, koska ne auttavat nuoria hankkimaan ensimmäisen kesätyöpaikkansa. Kesätyöhaku aukeaa myöhemmin keväällä ja siinä yhteydessä Somervaara harkitsee ilmoittavansa myös mahdollisuudesta työllistyä kesätyösetelillä. Hän näkee hyvänä asiana, että Hämeen kauppakamari haluaa varmistaa osaavan työvoiman saatavuuden alueellaan.

Viimeisen vuoden kestoaihe on ollut vahvasti kasvava verkkokauppa, jota myös kauppias pyrkii lisäämään. Lisäksi kotiinkuljetus ja noutopalvelu ovat kasvussa, joten niiden kehittäminen on jatkuvaa. Edelleen alueen ravintolat, kuten Roux ja Mamma Maria toimittavat ravintola-annoksia kaupan tarjontaan.

Somervaara pitää tärkeänä, että Lahtea ja sen keskustaa kehitetään aktiivisesti. Tämä näkyy alueen positiivisena vireenä. ”Kaupungin kehittäminen lisää alueen vetovoimaisuutta. Olen huomannut, että Lahdessa on tekemisen meininki. Kehityshankkeista on hyvä myös tiedottaa aktiivisesti, kuten tammikuussa Lahden kaupunginvaltuuston hyväksymä suunnitelma kymmenen uuden asuinkerrostalon rakentamisesta Paavolaan Iskun kortteliin. Lahden seudun yrityksillä on vahva halu viedä asioita eteenpäin.”

Kesko ja K-kauppiaat muodostavat K-ryhmän, joka työllistää noin 39 000 henkeä.


Teksti: Päivi Pulkki

Jäsentarina on julkaistu aiemmin Hämeen kauppakamarin painetussa lehdessä 1/2022.


Kesko

100
Kesko valittu maailman 100 vastuullisimman yrityksen listalle joka vuosi vuodesta 2005 alkaen.

7 000
Maailman 100 vastuullisinta yritystä valittiin Global 100 -listalle lähes 7 000 yritystä koskevan vastuullisuusarvioinnin perusteella.

23
Yritysten vastuullista toimintaa arvioitiin 23 erilaisella ympäristövastuun, sosiaalisen vastuun ja hyvän hallinnon mittarilla.

69
Kesko nousi edellisestä vuodesta 18 sijaa ja on listalla sijalla 69. Suomesta Global 100 -listalle valittiin tänä vuonna Keskon lisäksi Neste, Metso Outotec ja Nordea.

(Lähde: Kesko)