Yritysten on aktivoiduttava etsimään osaavaa nuorta työvoimaa

Hämeessä yritykset ovat kiinnostuneet tarjoamaan alueen opiskelijoille lopputyömahdollisuutta, selviää Hämeen kauppakamarin maaliskuussa tekemästä oppilaitosyhteistyö- ja kesätyöpaikkakyselystä. Myös projektiyhteistyöstä Hämeen alueella toimivien oppilaitosten kanssa on kiinnostunut 70 % kyselyyn vastanneista. ”Jotta varmistamme osaavan työvoiman saatavuuden Hämeessä, pitää yritysten aktiivisesti etsiä hyviä työntekijöitä alueemme oppilaitoksista”, korostaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. ​​​​​​​

Yrityksistä 57 % on kiinnostunut tarjoamaan opiskelijoille lopputyömahdollisuutta. Vastanneista 64 % on kiinnostunut tarjoamaan lopputyön tekemistä Lahden ammattikorkeakoulun (LAMK), 48 % Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston (LUT) ja 44 % Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) opiskelijoille. (Huomioiden alueiden vastaajamäärät ammattikorkeakoulujen välillä ei ole merkittävää eroa.) Lisäksi neljännes tarjoaisi lopputyönmahdollisuutta Aalto-yliopiston ja viidennes Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) opiskelijoille.

”Yllättävän paljon yritykset haluavat lopputyöntekijöitä ja myös kesätyöpaikkojen määrä on kasvussa viime vuodesta”, Eerikäinen toteaa.

Sopivia kesätyöntekijöitä ei ole saatavilla

Vastanneista yrityksistä 16 % ilmoittaa palkkaavansa enemmän, 77 % yhtä paljon ja 7 % vähemmän kesätyöntekijöitä kuin viime vuonna. Viidennes yrityksistä ei ollut vielä päättänyt kesätyöntekijöiden palkkaamisesta.

Yritykset tarjoavat kesätöitä erityisesti ammattikorkeakouluopiskelijoille, ammatillisessa oppilaitoksessa opiskeleville tai yliopistossa tekniikkaa opiskeleville. Noin puolet vastanneista ei palkkaa alle 18-vuotiaita.

Vastanneista 34 % kertoo, että yrityksen tarpeisiin sopivia kesätyöntekijöitä ei ole saatavilla. Muita esteitä ovat, että yrityksessä ei ole aikaa rekrytointiin ja perehdyttämiseen sekä palkkakustannukset.

”Nuoren sosiaaliset taidot korostuvat ammatillisen osaamisen ja henkilökohtaisten ominaisuuksien lisäksi kesätyöntekijää valittaessa”, kertoo Eerikäinen.

”Pääkaupunkiseudulla, Turun seudulla ja Tampereella on myös pulaa osaavasta työvoimasta ja näiden alueiden yritykset houkuttelevat tehokkaasti työntekijöitä. Yritysten on syytä toimia nopeasti ja aktiivisesti, jotta varmistamme, että opintojen päätyttyä nuoret integroituvat alueellemme ja saamme osaavia nuoria töihin tulevaisuudessa”, kehottaa Eerikäinen.

Lisätietoja: Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303


Hämeen kauppakamarin 12.-20.3.2018 tekemään kyselyyn vastasi 163 jäsenyritystä ja vastausprosentti on 20 %.

Katso kyselyn tulokset koko Hämeen kauppakamarin alueen osalta.

Seutukohtaiset vastaukset:

Katso Forssan seudun vastaukset.

Katso Hämeenlinnan seudun vastaukset.

Katso Lahden seudun vastaukset.

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.


(Kuva Tarmo Valmela / Photodance Valmela)