HAMK tehostaa yrityspalveluita koronan aikana

Hämeen ammattikorkeakoulu on avannut uuden palvelunumeron alueen yrityksille. Yhden numeron kautta pyritään helpottamaan yritysten yhteydenottoja, etsimään uusia ratkaisuja uudessa tilanteessa ja myös keräämään tietoa yritysten tarpeista poikkeustilanteen aikana. Puhelinpalvelu välittää yritysten kysymyksiä HAMKin asiantuntijoille.

”Haluamme olla läsnä yritysten arjessa myös tässä uudessa, vaikeassa tilanteessa”, sanoo HAMKin aluevaikutuksesta vastaava johtaja, vararehtori Janne Salminen.

HAMKin tutkimusyksiköt ovat olleet yritysten apuna koronakriisin alusta saakka. Ne ovat auttaneet yrityksiä mm. Business Finlandin ja ELY-keskuksen häiriörahoitusten hakemisessa. Nyt avattavalla puhelinpalvelulla tarjotaan apua myös olemassa olevia kumppanuuksia ja asiakkuuksia laajemmalle.

”Haastavassa tilanteessa kysymyksiä on varmasti enemmän kuin vastauksia. Emme voi luvata ratkaisuja yritysten kaikkiin ongelmiin, mutta lupaamme kuunnella ja vastata parhaamme mukaan”, Salminen sanoo.

HAMKin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan peruspalvelut, kuten yritysten tutkimustoiminnan edistäminen, testauspalveluiden tarjoaminen ja kehitysprojektien ideoiminen, ovat olleet käynnissä normaalilla tavalla myös poikkeusaikana.

Puhelinpalvelu toimii numerossa (03) 646 2222 maanantaista perjantaihin klo 9–12. Palvelu on käytössä tällä erää ainakin toukokuun loppuun saakka. Puhelinpalvelun rinnalla on käytössä sähköposti palvelut@hamk.fi, johon vastataan virka-aikana.

Kirjoittaja: HAMK Kuva:William Iven, Pixabay