Hämeen kauppakamari lahjoitti kirjoja lapsipotilaille

Toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen

Hämeen kauppakamari hankki 80 lastenkirjaa lapsipotilaita varten pieneltä paikalliselta kustantamolta. ”Halusimme 80-vuotisjuhlavuotemme kunniaksi muistaa Kanta-Hämeen keskussairaalan ja Päijät-Hämeen keskussairaalan lapsipotilaita, ja päätimme lahjoittaa molemmille sairaaloille 40 lastenkirjaa luettavaksi lasten kanssa hoitojakson aikana. Hoitaja voi myös luovuttaa kirjan lapselle kotiutumispäivän iloksi”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Hämeen kauppakamarin lahjoittamat kirjat on luovutettu Kanta-Hämeen keskussairaalalle marraskuun lopulla ja Päijät-Hämeen keskussairaalalle 16.12. Lastenkirjan tekijät ovat Merkityskirjat Oy:n Terhi Kangas ja Anna Aalto. Hauskat, mutta kasvatuksellisesti tärkeät lastenkirjat ilahduttavat toivottavasti saajiaan.

Kangas ja Aalto ovat tehneet jo kokonaisen trilogian lastenkirjoja, joten sairaaloille lahjoitetuissa kirjoissa on kaikkiaan kolme erilaista kirjaa. Kirjoilla tuetaan muun muassa Pelastakaa Lapset ry:n Eväitä Elämälle -ohjelmaa.

Hämeen kauppakamarin lahjoittamat kirjat luovutettiin Päijät-Hämeen keskussairaalalle keskiviikkona 16.12. Kuvassa vasemmalta vs. osastonhoitaja (lastenosasto 12) Sari Nurminen, kuvittaja Anna Aalto ja Terhi Kangas.