04.02.2026 10:23
Hämäläisyritysten suhdannenäkymät ovat alkuvuonna vaihdelleet hyvin lyhyellä aikavälillä, selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n tammikuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. Vielä edellisellä viikolla julkaistu kauppakamarin talouskysely antoi alueen yritysten näkymistä positiivisemman kuvan, kun taas EK:n suhdannebarometrikyselyn tuloksissa odotukset ovat varovaisempia. ”Uusimman Suhdannebarometrin mukaan lähikuukausien odotukset ovat aavistuksen vaimeat, ja alueemme yritykset suhtautuvat tulevaan hieman varovaisemmin kuin koko maassa keskimäärin. Nopeasti vaihtelevat näkymät kertovat siitä, että talouden kehityssuunta on tällä hetkellä vaikeasti ennustettavissa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Suhdannebarometrin mukaan hämäläisyritysten lähikuukausien suhdannenäkymien kausitasoitettu saldoluku on -2, kun lokakuussa vastaava luku oli +2. Yritysten tulevaisuuden näkymät vaihtelevat nopeasti lyhyellä aikavälillä ja ovat hieman koko maan keskiarvoa varovaisemmat. Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna vaihtelu on kuitenkin maltillista. Suhdannenäkymät ovat toiseksi parhaimmalla tasolla sitten tammikuun 2024.
Hämeessä vastanneiden yritysten arviot nykyisestä suhdannetilanteesta ovat heikentyneet jonkin verran: kausitasoitettu saldoluku on tammikuussa -41, kun lokakuussa vastaava luku oli -33. Tuotanto- ja myyntimäärät ovat kuitenkin pysyneet lähes ennallaan loka–joulukuussa, ja tuotannon odotetaan kasvavan maltillisesti lähikuukausina. Edelleen riittämätön kysyntä nousee barometrissa suurimmaksi kasvun esteeksi 64 prosentin osuudella.
”Yritysten odotukset vaihtelevat nyt hyvin nopeasti, mikä on ekonomistien arvioiden mukaan tyypillistä suhdannekäänteessä parempaan suuntaan. Hämeen alueella on viime aikoina kuultu useista eri kokoluokan investoinneista ja tilauksista, jotka vahvistavat näkemystä siitä, että taloudessa on tulossa käänne parempaan”, Vanhala toteaa.
| Suhdannebarometrin aluekatsaukset >>> |
| Yleiset suhdannenäkymät alueittain >>> |
| EK:n Suhdannebarometriaineisto tammikuu 2026 >>> |
EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Se on osa EU:n harmonisoitua suhdannekyselyjärjestelmää. Tuloksissa on laskettu yhteen teollisuus, rakentaminen ja palvelut. Aluekatsauksen tuloksia ei ole koko maan Suhdannebarometrituloksista poiketen painotettu, eli kaikki yritykset saavat yhtä suuren painoarvon. Kysely tehtiin tammikuussa Hämeen kauppakamarin ja EK:n jäsenyrityksille. Vastaajayrityksiä oli Hämeestä 87 ja ne työllistävät yhteensä 16 300 työntekijää.