Suhdannearviot edelleen laskusuunnassa Hämeessä

ToimitusjohtajaJussi Eerikäinen

Hämeen teollisuuden, rakentamisen ja palvelualojen yritysten suhdannenäkymät toipuivat hieman kesällä, mutta syksyllä odotukset heikkenivät uudelleen. Tieto selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Alueemme yritysten lähikuukausien suhdannenäkymät ovat notkahtaneet syksyn aikana ja suhdannearviot kääntyivät laskuun voimistuneen koronan myötä. Toisaalta Hämeen yritysten arviot vastaavat hyvin koko maan keskiarvoa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Heinä-syyskuussa Hämeessä vastanneista yrityksistä puolet arvioi suhdanteiden pysyvän ennallaan ja vain viisi prosenttia ennakoi kohentumista lähitulevaisuudessa.

Tuotanto- ja myyntimäärät supistuivat syksyllä, vaikka hieman vähemmän kuin kevätkesällä. Tuotannon ennakoidaan laskevan myös loppuvuoden aikana. ”Vastanneista jopa 43 prosenttia arvioi tuotannon määrän pienenevän seuraavan kolmen kuukauden aikana, kun heinäkuussa osuus oli 25 prosenttia”, Eerikäinen kertoo.

Riittämätön kysyntä estää kasvun

Hämeessä henkilökunnan määrä pienentyi hieman heinä-syyskuussa ja samansuuntainen kehitys jatkunee loppuvuoden aikana.

”Vastanneista 34 prosenttia arvioi henkilökunnan määrän olevan seuraavan kolmen kuukauden aikana pienempi, kun heinä-syyskuussa osuus oli 21 prosenttia”, Eerikäinen sanoo.

Heinä-syyskuussa yritysten tuotannon kasvun suurimmaksi esteeksi nousi jälleen riittämätön kysyntä. ”Vastanneista yrityksistä 60 prosenttia kertoo tuotannon kasvun esteeksi vaimean kysynnän. Arvio kysynnän heikentymisestä on lähes samalla tasolla kuin kesällä, jolloin osuus oli 58 prosenttia”, toteaa Eerikäinen.


Lisätietoja: Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303


EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Se on osa EU:n harmonisoitua suhdannekyselyjärjestelmää. Tuloksissa on laskettu yhteen teollisuus, rakentaminen ja palvelut. Aluekatsauksen tuloksia ei ole koko maan Suhdannebarometrituloksista poiketen painotettu, eli kaikki yritykset saavat yhtä suuren painoarvon. Kysely tehtiin heinä-syyskuussa Hämeen kauppakamarin ja EK:n jäsenyrityksille. Vastaajayrityksiä oli Hämeestä 116, jotka työllistävät yli 18 700 henkilöä.


Alueellisten barometrien grafiikka >>>



​​​​​​​EK:n Suhdannebarometriaineisto lokakuu 2020 >>>

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.