10.04.2026 09:56
Hämeen kauppakamari on lanseerannut tälle vuodelle uuden Vuoden Kasvuteko -palkin-non. ”Tarkoituksena on tehdä näkyväksi Hämeen alueen merkittäviä kasvutekoja ja samalla nostaa esille paikallista osaamista ja innovatiivisia yrityksiä. Luottamushen-
kilömme valitsevat kuukausittain kasvuteon ja vuoden loppupuolella yleisö äänestää Vuoden Kasvuteko -palkinnon voittajan”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeen kauppakamari kannustaa elinkeinoelämän toimijoita ja yrityksiä kertomaan kasvu-uutisista, jotta alueen positiiviset näkymät tulevat myös laajemmin tunnetuksi ja samalla luodaan luottamusta tulevaisuuteen myös epävarmoina aikoina. ”On tärkeää muistaa, että jokainen uutinen kasvusta ja onnistumisesta toimii innostavana esimerkkinä muille – yhdessä voimme vahvistaa Hämeen mainetta elinvoimaisena yritysalueena. Onnistumisten jakaminen synnyttää positiivisen kierteen, joka ruokkii uusia innovaatioita ja vahvistaa yhteisöllisyyttä”, Vanhala korostaa.
Hämeen kauppakamarin uusi Kasvu- ja kansainvälistymisvaliokunta on ollut tärkeässä roolissa palkinnon käynnistämisessä, ja valiokunta on valinnut kolme ensimmäistä kasvutekoa. Huhtikuusta alkaen kaikki kauppakamarin valiokunnat osallistuvat valintaan. Valiokuntien jäsenet edustavat laajasti eri toimialoja, yrityskokoja ja keskeisiä sidosryhmiä, mikä takaa monipuolisen näkökulman alueen kasvuun. Vuoden lopussa yleisö äänestää Vuoden Kasvuteon ja voittaja julkistetaan joulukuussa.
Alkuvuoden kasvuteot
• FinnSonicin miljoonakaupat Yhdysvaltain armeijan kanssa
• Luhta Sportswear Companyn voitto Urheilugaalassa Suomen aktiivisimpana työpaikkana
• CPE Production Oy osti Touchpointin ja täydentää osaamistaan vaativissa työvaatteissa
Hämeen kauppakamari onnittelee tähän mennessä valittuja kasvutekoja!
Kuukauden kasvuteko julkaistaan Hämeen kauppakamarin uutiskirjeessä, jonka tilaamalla pysyt ajan tasalla alueen menestystarinoista ja kasvu-uutisista.
| Tilaa uutiskirje tästä linkistä >>> |