08.04.2025 07:00
Kunnissa päätetään monista yritysten toimintaa ja alueen elinvoimaa mahdollistavista asioista, kuten esimerkiksi paikallisesta liikenneinfrasta. Saavutettavuus on kasvavan, elinvoimaisen ja kilpailukykyisen kunnan edellytys. ”Hämeessä alueen saavutettavuuden osalta nousee esiin kolme keskeistä tavoitetta elinkeinoelämän näkökulmasta. Ensimmäinen on poikittaisten liikenneyhteyksien parantaminen, toinen on junayhteyksien kehittäminen ja kolmas on työssäkäyntialueiden nykyistä parempi saavutettavuus erityisesti alueemme teollisuusyritysten näkökulmasta”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeen kauppakamari korostaa toiminta-alueensa tieliikenteen poikittaisen liikenneinfran kehittämisen tärkeyttä niin elinkeinoelämän kuljetusreittien kuin ihmisten liikkuvuuden kannalta. Liikenneinfraan panostamisessa on kyse tulevaisuuden investoinneista, jotka vahvistavat alueen kilpailukykyä, saavutettavuutta ja hyvinvointia. ”Yritysten luottamus investoida kasvuun syntyy ennakoitavasta toimintaympäristöstä ja siitä, että alueet ovat hyvin saavutettavissa niin yritysten kuljetusten kuin työmatka- ja asiointiliikenteen näkökulmasta”, Vanhala sanoo.
Lisäksi esimerkiksi pääradan ja valtatie 4:n kehittäminen ovat avainasemassa yhtenäisten työssäkäyntialueiden saavuttamiseksi ja toteuttamiseksi Hämeen alueen kunnissa. Pääradan lisäksi on tärkeää tukea Lentoradan toteuttamista 2030-luvulla. Toteutuessaan Lentorata parantaa alueemme kansainvälistä saavutettavuutta ja tukee samalla alueemme kilpailukykyä luomalla sujuvat yhteydet maailmalle ja maailmalta Hämeen alueelle.
Liikenneyhteyksien ja saavutettavuuden merkitys elinkeinoelämälle on olennaisen tärkeä myös kansainvälisen kaupan, matkailun, logistiikan sekä työmatka- ja asiakasliikenteenkin näkökulmista. Palvelutasoltaan korkea liikenneinfrastruktuuri ja toimiva väyläverkosto ovat edellytyksiä, jotka vaikuttavat yritysten sijoittumiseen, alueellisiin toimintaedellytyksiin ja muun muassa työssäkäyntialueiden laajentumiseen.
Liikennejärjestelmäsuunnittelu kytkeytyy saumattomasti kuntien maankäytön suunnitteluun ja kaavoitukseen. Kaikissa liikenteeseen liittyvässä suunnittelussa on tärkeää ottaa huomioon sen vaikutukset yritysten kilpailukyvylle. Kuntien välinen yhteistyö ja yhteiset investoinnit ovat tärkeitä liikenneyhteyksien kehittämisessä ja liikennepalvelujen järjestämisessä. Muun muassa liityntäpysäköintijärjestelyt sekä raskaan liikenteen taukopaikkojen rakentaminen on luontevaa toteuttaa seudullisena yhteistyönä.
Eri puolilla Suomea on tällä hetkellä mittava potentiaali puhtaan siirtymän investoinneille. Investointien etenemisellä olisi merkittäviä, positiivisia vaikutuksia niin alueiden kuin koko Suomen talouteen. Investointien kotiuttaminen vaatii, että liikenneyhteydet ovat kansainvälisesti kilpailukykyiset. Kunnilla on merkittävä rooli investointien edistämisessä liikenneinfran ja muun infran avulla.
Kauppakamarien kuntavaaliohjelma Kasvua rakentamassa esittää kuusi keinoa kunnan kasvun ja elinvoiman turvaamiseksi. Kuntavaaliohjelman voit lukea tästä linkistä >>>
Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kuhmoinen sekä Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat.
Hämeen kauppakamari: Laatua ja tehokkuutta julkisen ja yksityisen sektorin dynaamisella yhteistyöllä
Uutinen | 04.04.2025 07:00
Aluevaaleissa valitaan päättäjät aluevaltuustoihin, jotka vastaavat hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisestä. ”Hyvinvointialue järjestää palvelut, mutta tuottajaksi on valittava kustannustehokkain taho. Kustannusten kasvun hillitsemiseksi palveluiden tuottamiseen on hyvä etsiä uudenlaisia, innovatiivisia ratkaisuja yhdessä yritysten kanssa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Uutinen | 02.04.2025 07:00
Tarvitsemme yrityksiä, investointeja ja talouskasvua hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseksi. Terveydenhoitoon, koulutukseen ja liikenneinfraan muun ohella tarvitaan veroeuroja elintärkeiden palveluiden ylläpitämiseksi. ”Yritystoiminnalla ja talouskasvulla varmistetaan julkisten palveluiden saatavuus ja parannetaan julkisen talouden kestävyyttä. Talouskasvu on julkiselle taloudelle elinehto”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Uutinen | 21.03.2025 07:00
Kuntien elinvoima, taloudellinen kilpailukyky ja hyvinvointi vahvistuvat, kun osaavan työvoiman saatavuus varmistetaan yhteistyöllä kuntien, yritysten ja oppilaitosten kanssa. ”Kuntien on tunnettava alueensa yritykset ja haettava elinvoiman vahvistamista myös kuntarajojen yli. Lisäksi kansainvälisten osaajien houkutteleminen alueelle on elinehto niin väestönkehityksen kuin yritysten kasvun ja kehittymisenkin näkökulmasta”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Uutinen | 12.02.2025 07:00
Yritysten merkitys kuntien ja alueiden elinvoiman kehityksessä on keskeistä. “Yhteistyön kuntien ja yritysten välillä tulee olla tiivistä ja vuoropuhelun jatkuvaa. Tarvitsemme rakenteellisia uudistuksia, jotka mahdollistavat kestävän kuntatalouden ja vahvistavat kuntien elinvoimaa nyt ja tulevaisuudessa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.