Hämäläisyritykset odottavat verotuksen rakenteen uudistamista kasvuhakuisemmaksi

(Kuva: Pixabay)

Hämäläisyritykset odottavat hallitukselta huhtikuun puoliväliriihessä uusia kasvua vauhdittavia päätöksiä, selviää Hämeen kauppakamarin tuoreimmasta talouskyselystä.
”Kyselyyn vastanneet alueemme yritykset pitivät erityisen tärkeänä verotuksen rakenteen uudistamista kasvuhakuisemmaksi. Lisäksi tärkeiksi tekijöiksi nousivat muun muassa työmarkkinoiden vapauttamisen jatkaminen ja osaavan työvoiman saatavuuden varmistaminen”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Hämeessä vastanneista yrityksistä yli 81 prosenttia piti erityisen tärkeänä sitä, että verotuksen rakennetta uudistetaan kasvuhakuisemmaksi, kun vastaava osuus koko Suomessa oli 79 prosenttia. ”Työn verotusta pitäisi keventää ja marginaaliverokantoja alentaa. Samalla osinkoverojärjestelmää tulisi uudistaa ja yritysten verotusta tulisi pienentää laskemalla yhteisöverokantaa Pohjoismaiden alhaisimmaksi”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Romakkaniemi muistuttaa, että yhteisöverokannan tasoa pidetään monissa verotusta koskevissa kilpailukykyvertailuissa keskeisenä ja helposti vertailtavana tekijänä. ”Vaikka yhteisöveron alentamisen vaikutuksista esimerkiksi investointeihin voidaan esittää erilaisia arvioita, on selvää, että sillä on merkittävä vaikutus Suomen kilpailukykyyn yritysten ja konsernien sijaintipaikkana. Siitä syystä Suomen yhteisöverokannan tavoitetaso tulisi asettaa Pohjoismaiden alimmaksi”, sanoo Romakkaniemi.

Vastanneet hämäläisyritykset pitivät myös tärkeinä muun muassa työmarkkinoiden vapauttamista ja osaavan työvoiman saatavuuden varmistamista. ”On varmistettava, ettei osaajapula muodostu yritysten kasvun esteeksi talouden nousuvaiheessa”, Vanhala toteaa.

Katso kyselyn tulokset >>>


​​​​​​​Kauppakamarien talouskysely tehtiin 8-10.1.2025 ja siihen vastasi 1645 eri kokoista yritystä eri toimialoilta ympäri Suomen. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä ja siihen on voinut vastata vain yhden kerran jäsenyritystä kohden. Hämeen kauppakamarin alueelta vastanneita yrityksiä oli 104, joista lähes 31 prosenttia on palvelualan yrityksiä ja 25 prosenttia on teollisuusyrityksiä. Kyselyyn vastanneet kattavat laajasti koko Hämeen kauppakamarin alueen toimialat. Vastanneista yrityksistä 89 prosenttia työllistää alle 50 henkilöä.

​​​​​​​Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kuhmoinen sekä Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat.