Yritysten energiansäästöteot ovat ratkaisevassa roolissa

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (Kuva: Valtioneuvoston kuvapankki)

Haastavan energiatilanteen vaikutukset tuntuvat laajasti koko Euroopassa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja Putinin hinnat heijastuvat voimakkaasti suomalaisyritysten toimintaan kotitalouksien ja julkisen sektorin lisäksi.

Vaikea tilanne vaatii yhteisiä ratkaisuja. Vastuullinen ja nopein keinomme energiakriisin hillitsemiseen on energiansäästö. Se on jokaisen yrityksen ulottuvilla ja sillä saavutettavat hyödyt ovat kiistattomat.

Energiansäästötoimet ja investoinnit energiatehokkuuteen lisäävät yritysten kustannustehokkuutta, niin lyhyellä kuin pitkällä tähtäimellä. Joka tapauksessa hyödyt palvelevat koko yhteiskuntaa tulevan talven aikana. Energiankulutuksen vähentäminen hillitsee energian hintojen nousua, turvaa energian riittävyyttä ja ylläpitää sähköjärjestelmien vakautta.

Ilokseni olen saanut jo huomata, että yritykset ovat toimineet aktiivisesti energiansäätämisessä. Iso kiitos siitä. Energiateollisuuden mukaan säästöä on tapahtunut noin 10 prosenttia viime vuoden tilanteeseen verrattuna. Astetta alemmas -energiansäästökampanja on osoittanut vaikutuksensa. Lähes 700 yritystä ja työyhteisöä on virallisesti mukana. Uusista energiansäästöideoista saakin kuulla päivittäin.

Investoinnit uuteen energiateknologiaan ovat myös olennaisia. Ne auttavat vaikeassa energiatilanteessa, mutta ennen kaikkea ne vahvistavat energiaomavaraisuutta ja teknologista muutosta, jota myös vihreäksi siirtymäksi kutsutaan. Yritysten rooli myös tässä positiivisessa murroksessa on ratkaiseva.

Kirjoittaja on elinkeinoministeri Mika Lintilä.


Vinkkejä

Astetta kannattavampi pk-teollisuus:

Tehtaissa kannattaa tehdä kaikki käyttötekniset toimet energian säästämiseksi. Säätöjen ja asetusten muuttaminen energiatehokkaimmiksi ei edellytä investointeja, mutta vaatii osaamista. Ota avuksi energia-ammattilainen.

Astetta energiatehokkaampi palvelukiinteistö:

Isojen kiinteistöjen energiankulutusta on mahdollista vähentää oikeilla säädöillä ja asetuksilla. Avainasemassa ovat tarpeenmukainen ja oikein säädetty lämmitys, ilmanvaihto, valaistus, vedenkäyttö, jäähdytys ja sähkölämmitykset. Opasta, kannusta ja osallista kiinteistön käyttäjiä energiansäästöön.

Vinkit löytyvät Astetta alemmas -energiansäästökampanjan nettisivuilta osoitteesta astettaalemmas.fi