Haulla löytyi 8 tulosta


HHJ-tutkinnon hyväksytysti suorittanut on oikeutettu käyttämään HHJ-nimikettä.

Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin maaliskuussa. Hämeen kauppakamarin HHJ-kurssin käyneistä 37 henkilöä suoritti tutkinnon hyväksytysti. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”On hienoa, että saimme tällä kertaa ennätyksellisen määrän uusia hallitusammattilaisia Hämeen alueelle. Tutkinto antaa erinomaiset lähtökohdat hyvään hallitustyöhön ja hallitusammattilaisuuteen”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Lue lisää

Hämeen kauppakamarin puheenjohtajana jatkaa Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto.

Hämeen kauppakamarin syyskokous valitsi hallituksen jäsenet

Hämeen kauppakamarin syyskokouksessa 9.11. valittiin Vaalivaliokunnan esityksestä puheenjohtajisto ja hallituksen jäsenet. Puheenjohtajana jatkaa Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto. Varapuheenjohtajina jatkavat Etelä-Hämeen Osuuspankin toimitusjohtaja Mika Helin, DA-Groupin toimitusjohtaja Sami Kotiniemi ja Wipak Oy:n toimitusjohtaja Tuija Suur-Hamari. Erovuoroisten tai eroa pyytäneiden tilalle valittiin seitsemän uutta hallituksen jäsentä.

Lue lisää

Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n toimitusjohtaja Tomi Tura

Tomi Tura Hämeen kauppakamarin hallitukseen

Hämeen kauppakamarin syyskokouksessa 17.11. valittiin Vaalivaliokunnan esityksestä uudeksi hallituksen jäseneksi Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n toimitusjohtaja Tomi Tura. Hämeen kauppakamarin puheenjohtajana jatkaa Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto. Varapuheenjohtajina jatkavat Etelä-Hämeen Osuuspankin toimitusjohtaja Mika Helin, DA-Groupin toimitusjohtaja Sami Kotiniemi ja Wipak Oy:n toimitusjohtaja Tuija Suur-Hamari.

Lue lisää

Kuvassa näkyy ensimmäinen fossiiliton teräserä. (Kuva: SSAB)

Ruotsi on kärjessä fossiilittoman teräksen tuotannossa

Ruotsissa on käynnissä miljardihankkeita fossiilittoman teräksen kehittämiseksi. Työvoimapula voi pahimmillaan uhata näiden hankkeiden toteutumista. Töitä ja urakoita on tarjolla myös suomalaisille yrityksille.

Lue lisää

Hämeen kauppakamarin syyskokous valitsi uudeksi puheenjohtajaksi Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormiston.

Hämeen kauppakamarin puheenjohtajaksi Olli Vormisto

Hämeen kauppakamarin syyskokous valitsi uudeksi puheenjohtajaksi Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormiston. Uusiksi varapuheenjohtajiksi valittiin Etelä-Hämeen Osuuspankin toimitusjohtaja Mika Helin ja Wipak Oy:n toimitusjohtaja Tuija Suur-Hamari. Lisäksi DA-Groupin toimitusjohtaja Sami Kotiniemi valittiin jatkamaan kolmantena varapuheenjohtajana.

Lue lisää

Pohjois-Ruotsin Norrbotnia-rataa laajennetaan kuljetusyhteyksien parantamiseksi. Ruotsi sai heinäkuussa 2021 vihreää valoa EU-rahoitukselle ratahanketta varten. (Kuva: Norrbotniabanan / Patrick Degerman)

Ruotsi vauhdittaa liikenneinvestointeja

Ruotsi panostaa merkittäviä summia tie- ja rataverkoston kehittämiseen. Investoinneissa painotetaan elinkeinoelämän tarpeita ja ilmastotavoitteita. Tavoitteena on päästöjen alentaminen ja kuljetusten tehostaminen eri alueiden välillä.

Lue lisää

Keskon aluejohtaja Palomäki ja Heinolan kaupunginjohtaja Teittinen Hämeen kauppakamarin hallitukseen


Hämeen kauppakamarin syyskokouksessa 24.11. valittiin Vaalivaliokunnan esityksestä uusiksi hallituksen jäseniksi Kesko Oyj:n aluejohtaja Antti Palomäki ja Heinolan kaupunginjohtaja Jussi Teittinen. Hämeen kauppakamarin puheenjohtajana jatkaa Raute Oyj:n toimitusjohtaja Tapani Kiiski. Varapuheenjohtajina jatkavat DA-Design Oy:n toimitusjohtaja Sami Kotiniemi, Dieffenbacher Panelboard Oy:n toimitusjohtaja Kari Simolin ja Voglia Oy:n toimitusjohtaja Markku Virtanen. ​​​​​​​

Lue lisää