Lahden eteläinen kehätie – Etelä-Suomen uusi logistinen vyöhyke

Vuoden lopussa valmistuva VT12 eteläinen kehätie on logistiikkaa tarvitseville yrityksille todellinen mansikkapaikka. Suomen suurin käynnissä oleva tieliikennehanke synnyttää Lahden seudulle uuden logistisen vyöhykkeen, josta on alle tunnin ajomatka Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja Vuosaaren satamaan sekä aiempaa sujuvammat liikenneyhteydet kaikkialle maahan.

Yhteensä 275 miljoonan euron suuruinen tiehanke parantaa erityisen merkittävästi Suomen poikittaisliikennettä ja kiinnittää Lahden seudun entistä tiiviimmin pääkaupunkiseutuun. VT12 eteläisen kehätien valmistumisen myötä syntyy 13 kilometriä uutta valtatietä, jonka varrella on kaksi maantietunnelia, peräti 32 uutta siltaa ja kuusi eritasoliittymää. Kehätien varrella sijaitsevien yritysalueiden kokonaisuus on 570 hehtaaria, mikä tekee siitä yhden Suomen merkittävimmistä logistiikkavyöhykkeistä.

Kehätien läheisyydessä sijaitsevat Lahti, Hollola ja Orimattila odottavat innolla sen valmistumista.

“Hollolan Hopeakallion ja Paassillan yritysalueet houkuttelevat erityisesti sujuvia tieliikenneyhteyksiä arvostavia yrityksiä”, kunnan elinkeinopäällikkö Sari-Anna Vilander kertoo.

Uusi kehätien linjaus mahdollistaa myös Nostavan logistiikka-alueen kehittämisen. 135 hehtaarin Nostavan alueelle on kaavoitettu noin 70 hehtaarin yritysalue.

Vähemmän ruuhkia, vähemmän ympäristöriskejä

Lahden kaupungin elinkeinopäällikkö Miikka Venäläinen kertoo kaupungin kaavoittavan eteläisen kehätien varrelle lähes 100 hehtaaria uusia liiketoiminta-alueita.

Venäläisen mukaan eteläinen kehätie poistaa Lahden läpi kulkeneesta raskaasta liikenteestä tulpan ja parantaa sekä kaupunkilaisten turvallisuutta että asumisen viihtyvyyttä.

“Liikenneruuhkat, pakokaasupäästöt ja melu vähenevät merkittävästi nykyisen valtatie 12:n ympäristössä. Uusi kehätie pienentää myös pohjaveden pilaantumisriskiä erittäin tärkeällä Salpausselän pohjavesialueella”, Miikka Venäläinen kertoo.

Tuuliharjasta 40 minuutissa Helsinkiin

Lahden eteläinen kehätie nostaa entisestään myös Orimattilassa, Helsingin moottoritien ja kehätien läheisyydessä sijaitsevan Pennalan logistiikka- ja yritysalueen kiinnostusta ja arvoa.

“Kehätien myötä logistiikkavirtojen liikuttelu Pennalan ja Helsingin sekä muun Suomen välillä lyhenee ja sujuvoituu entisestään. Myös synergiaedut alueella toimivan Postin logistiikkakeskuksen kanssa ovat osalle yrityksistä kiinnostava lisäarvo”, Orimattilan elinvoima- ja maankäyttöpalveluiden kehittämispäällikkö Jenni Tolvanen sanoo.

Tolvasen mukaan Orimattila on kaavoittamassa lähivuosina uutta logistiikkatoimintaan sopivaa yritysaluetta Tuuliharjan alueella, josta Helsinkiin on vain 40 minuutin ajomatka.

“Alue on vasta suunnitteilla, mutta sen kehittymistä kannattaa seurata ja olla yhteyksissä, kun päästään tonttien kaavoittamisvaiheeseen”, Tolvanen kehottaa.

Kuvassa: Elinkeinopäällikkö Sari-Anna Vilander Hollolasta, kehittämispäällikkö Jenni Tolvanen Orimattilasta ja elinkeinopäällikkö Miikka Venäläinen Lahdesta odottavat innolla VT12 Lahden eteläisen kehätien valmistumista.

Tulossa syksyllä – Save the Date:

Kestävä ja vastuullinen logistiikka
LOGISTICS SUMMIT 2020
5.11.2020 Sibeliustalo, Lahti

Kirjoittaja: Taru Schroderus Kuva:​​​​​​​ Promedia, Jani Wallenius