Maakuntakaavan on tuettava yritysten sijoittumista, kasvua ja uudistumista

Kanta-Hämeen 1. vaihemaakuntakaavan luonnos luo hyviä lähtökohtia maakunnan kehittämiselle, erityisesti puhtaan siirtymän ja energiainfrastruktuurin kannalta. Jotta alueen investointipotentiaali ja pitkän aikavälin kilpailukyky voidaan täysimääräisesti hyödyntää, kaavassa on kuitenkin tarpeen vahvistaa elinkeinoelämän näkökulmaa – erityisesti energian saatavuuden, liikenne- ja logistiikkainfran sekä huoltovarmuuden osalta.

Hämeen kauppakamarin lausunto Kanta-Hämeen maakuntakaava 2040 – 1. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta

Hämeen kauppakamari kiittää mahdollisuudesta lausua Kanta-Hämeen maakuntakaava 2040, 1. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta.

Yleistä

Hämeen kauppakamari pitää Kanta Hämeen 1. vaihemaakuntakaavan lähtökohtia pääosin hyvinä ja ajankohtaisina. Kaava tunnistaa maakunnan tulevaisuuden kannalta keskeiset teemat, erityisesti puhtaan siirtymän, energiainfrastruktuurin sekä liikenne ja logistiikkajärjestelmän kehittämisen, jotka ovat ratkaisevia elinkeinoelämän kilpailukyvylle, investointihalukkuudelle ja työllisyydelle. Pidämme myönteisenä, että vaihemaakuntakaava täydentää voimassa olevaa maakuntakaavaa kohdistamalla huomion nimenomaan niihin rakenteellisiin kysymyksiin, joilla on pitkän aikavälin vaikutuksia yritysten toimintaedellytyksiin. Elinkeinoelämän hyvät ja kasvun mahdollistavat toimintaedellytykset tulee taata maakuntakaavassa, koska maakunnan elinvoima ja tulevaisuus on näistä keskeisesti riippuvainen.

Elinkeinoelämän ja yritystoiminnan toimintaedellytykset

Kaavassa elinkeinoelämän näkökulma näyttäytyy ennen kaikkea infrastruktuurin ja toimintavarmuuden kautta. Tämä on perusteltu lähestymistapa maakuntakaavatasolla. Hämeen kauppakamari kuitenkin korostaa, että elinkeinoelämän roolia ja tavoitteita olisi syytä tuoda selkeämmin esiin myös kaavaselostuksen strategisella tasolla. Vertailussa muihin maakuntiin (esim. Päijät Häme ja Pirkanmaa) Kanta Hämeen kaava jää elinkeinoelämän osalta enemmän implisiittiseksi.

Yritystoiminnan kasvu, investointien houkuttelu ja työpaikka alueiden kehittyminen tulisi tunnistaa nykyistä näkyvämmin kaavan tavoitteissa ja vaikutusten arvioinnissa. Kaavaratkaisut eivät saa heikentää olemassa olevien yritysalueiden kehittämismahdollisuuksia tai rajoittaa tulevaa kasvua. Maakuntakaavan tulee tarjota riittävät ja ennakoitavat edellytykset elinkeinoelämän laajentumiselle myös pitkällä aikavälillä. Maakunnallisessa lähestymistavassa tulee huomioida Kanta-Hämeen potentiaali turvallisuuden, puolustusteollisuuden ja puhtaan teollisuuden tuotantoalustana.

Hämeen kauppakamari esittää, että kaavaselostukseen:

• täsmennetään, miten kaavan ratkaisut tukevat yritysten sijoittumista, kasvua ja uudistumista
• tunnistetaan selkeämmin maakunnan rooli osana laajempaa Etelä Suomen ja Helsingin seudun työssäkäynti ja talousaluetta
• tunnistetaan maakunnan rooli turvallisuuden ja puhtaan teollisuuden tuotantoalustana

Energia ja puhdas siirtymä

Puhdas siirtymä ja energiainfrastruktuurin kehittäminen ovat alueen tulevaisuuden kannalta strategisia kysymyksiä. Teollisen mittakaavan uusiutuvan energian tuotanto, vetyhankkeet ja sähkönsiirron vahvistaminen edellyttävät selkeitä ja ennakoitavia maankäytöllisiä ratkaisuja. Sähkön saatavuus ja siirtoverkon kapasiteetti ovat keskeisiä investointien sijoittumispäätöksiin vaikuttavia tekijöitä. Maakuntakaavan tulee mahdollistaa energiainfrastruktuurin kehittäminen siten, että se tukee alueen teollista ja teknologista uudistumista. Hämeen kauppakamari pitää erittäin myönteisenä, että kaavassa tarkastellaan monipuolisesti:

• uusiutuvaa energiaa (tuuli, aurinko, bioenergia)
• vetytalouden mahdollisuuksia
• energian siirtoverkostoja
• sekä pienydinvoiman mahdollisuuksia

Energia- ja liikenneinfrastruktuuri luo merkittävää potentiaalia energiaintensiiviselle teollisuudelle, uusille investoinneille sekä puhtaan siirtymän liiketoiminnoille. Energiainfrastruktuurin osalta huomioitava keskeisesti huoltovarmuus.

Hämeen kauppakamari korostaa, että jatkovalmistelussa:

• energian saatavuus, siirtokapasiteetti ja investointien aikataulullinen ennakoitavuus on nähtävä keskeisenä kilpailutekijänä
• energiaratkaisujen kytkentä teollisiin ja logistisiin toimintoihin ja huoltovarmuus on syytä kuvata nykyistä konkreettisemmin
• maakuntakaavaan tulee osoittaa yleispiirteinen vety- tai monikaasuputken yhteystarvemerkintä Hämeenlinnan suuntaan.

Liikenneinfra ja logistiikka

Kanta Hämeen sijainti valtakunnallisten liikennekäytävien varrella on keskeinen kilpailuetu, jota maakuntakaavalla tulee johdonmukaisesti vahvistaa. Maakuntakaavassa on kestävän liikkumisen ohella turvattava elinkeinoelämän kuljetusten sujuvuus, kapasiteetti ja toimintavarmuus. Raideliikenteen kehittäminen, päätieverkoston toimivuus sekä raskaan liikenteen palvelutaso ovat yritysten kilpailukyvyn kannalta kriittisiä tekijöitä. Maakuntakaavan tulee mahdollistaa riittävät aluevaraukset logistiikka- ja terminaalitoiminnoille sekä tukea niiden pitkäjänteistä kehittämistä.

Liikenneinfrastruktuuri on yrityksille paitsi kustannus myös toimintavarmuuskysymys. Liikennejärjestelmää koskevat linjaukset tukevat pääosin elinkeinoelämän tarpeita. Erityisen tärkeänä kauppakamari pitää:

• raideliikenteen kapasiteetin kehittämistä nykyisissä käytävissä
• logistiikan solmupisteiden tunnistamista ja vahvistamista mahdollistaen myös uudet investoinnit
• valtateiden ja pääväylien toimivuuden turvaamista yritysten kuljetusten näkökulmasta, huomioiden keskeisesti myös poikittaiset väylät kuten VT12, VT10 ja KT54

Hämeen kauppakamari esittää, että kaavan jatkotyössä:

• elinkeinoelämän kuljetustarpeet huomioidaan selkeämmin omana tarkastelukokonaisuutenaan
• liikenne ja logistiikkaratkaisujen kytkentä yritys ja teollisuusalueisiin tehdään näkyvämmäksi
• arvioidaan huolellisesti poistuvien varausten vaikutukset yritystoiminnan sijoittumismahdollisuuksiin ja alueelliseen kilpailukykyyn.

Yhteenveto ja kehittämisehdotukset

Hämeen kauppakamari pitää vaihemaakuntakaavaa hyvänä ja tarpeellisena kokonaisuutena, joka luo edellytyksiä Kanta Hämeen elinvoimalle. Kaavan vaikuttavuutta elinkeinoelämän näkökulmasta voidaan kuitenkin vahvistaa:

• Sanoittamalla elinkeinoelämän rooli ja tavoitteet nykyistä selkeämmin
• Kytkemällä energia ja liikenneinfra vahvemmin yritystoiminnan ja investointien näkökulmaan
• Korostamalla Kanta Hämeen asemaa osana laajempaa Etelä Suomen talousaluetta ja tärkeänä alueena turvallisuuden ja puhtaan teollisuuden tuotantoalustana.

Näillä täydennyksillä maakuntakaava tukee entistä paremmin yritysten kasvua, investointeja ja työllisyyttä sekä vahvistaa Kanta Hämeen kilpailukykyä pitkälle tulevaisuuteen.

Hämeen kauppakamari toivoo jatkuvaa vuoropuhelua kaavan jatkovalmistelussa ja tuo valmisteluun alueen elinkeinoelämän näkemyksiä erityisesti kilpailukyvyn ja kasvua mahdollistavien investointien ja infrastruktuurin jatkuvasta kehittämisestä.

Lahdessa 1. päivänä maaliskuuta 2026

Hämeen kauppakamari
Anne Vanhala
toimitusjohtaja