13.11.2025 14:42
Opiskelijatiimin perustama insinööritoimisto on kasvanut 30 vuodessa kansainväliseksi teknologiakonserniksi. DA-Groupin perustaja ja Hämeen kauppakamarin hallituksen tuleva puheenjohtajana Sami Kotiniemi uskoo, että todellinen kasvu syntyy rohkeudesta kehittää uutta – ja kyvystä oppia jokaisesta haasteesta.
Kerro omasta työurastasi?
Työurani on joko todella tylsä tai erittäin mielenkiintoinen, riippuen hieman katsantokannasta. Varsinainen ja nykyinen työurani alkoi toukokuussa vuonna 1995, kun perustin muutaman opiskelijakaverin kanssa suunnittelutoimiston nimeltä DA-Design Oy. Yhtiön nimessä oleva DA tuli sanoista Digital & Analog, joiden mukaisesti aloimme tarjota asiakkaille digitaali- ja analogiaelektroniikan suunnittelua. Tarkoituksemme oli työllistää itsemme opiskeluiden ohessa ja mennä oikeisiin töihin, kun valmistumme.
Yrittäjyys lähti liikkeelle opiskelun rinnalla vauhdilla ja olimmekin onnistuneet saamaan jo muutamia merkittäviä asiakkaita sekä projekteja, kun valmistumisen aika koitti vuonna 1997. Käytännössä kaikki osaajat ja varsinkin insinöörit vietiin käsistä 1990-luvun lopulla, joten yrittäjyyden jatkaminen oli iso päätös valmistumisen aikoihin. Päätimme kuitenkin hoitaa ainakin keskeneräiset projektit loppuun ja sillä tiellä olemme edelleen.
Tuosta muutaman hengen insinööritoimistosta on 30 vuodessa kasvanut 140 hengen kansainvälisille asiakkaille korkean teknologian tuotteita sekä palveluita tarjoava DA-Group konserni. Olen ollut onnekas ja saanut yrittäjäurallani tehdä käytännössä kaikkia töitä, mitä teknologiayrityksen arjen pyörittämiseen vaaditaan. Työtehtävät ovat vaihdelleet aina tuotannosta, elektroniikka- ja ohjelmistosuunnitteluun sekä projektijohtamisen kautta myyntiin, markkinointiin ja liiketoiminnankehittämiseen sekä taloushallintoon, rahoitukseen ja strategiaan jne. Kun yrittäjän päässä vaihtuu kymmeniä eri hattuja vähän päivän mukaan, niin ainakaan tylsistymistä ei arjessa pääse tapahtumaan.
Miten arjen elämä sujuu haastavassa työelämässä?
Nykyisin arki sujuu jo helposti, kun kaksi poikaani ovat täysi-ikäistä ja vanhempi opiskelee jo toisella paikkakunnalla. Kun lapset olivat pienempiä, niin myönnän, että hektinen yrittäjyys oli haasteellista sovittaa perheen arkeen sekä lasten tarpeisiin. Pahimpina ruuhkavuosina olin lisäksi aktiivinen nuorkauppakamarilainen sekä harrastin kestävyysurheilua maratonjuoksujen muodossa, joten kaiken tämän mukauttaminen arkeen vaati melkoista sovittelua kalenterin ja perheen kanssa. Nykyään tilanne on jo helpottanut, joten uusille harrastuksille sekä aluevaltauksille on taas aikaa.
Mistä saat vaikutteita ja motivaatiota työhösi?
Suurimman motivaation saan siitä, kun pääsen tekemään ja kehittämään jotain täysin uutta. Jotain sellaista, jota ei vielä ole olemassa ja parhaimmillaan sellaista, jonka moni muu sanoo tai ainakin ajattelee olevan mahdotonta.
Mitä odotat Hämeen kauppakamarin toiminnalta ja mikä on sinun oma panoksesi?
Olen ollut jo pitkään mukana Hämeen kauppakamarin toiminnassa sekä hallitustyöskentelyssä. Hämeen kauppakamarilla on erittäin hyvä ja sitoutunut henkilöstö, jota haluan hallituksen puheenjohtajana tukea sekä kannustaa päivittäisessä työssään, koska heidän toimestansa se arjessa näkyvä työ tehdään. Hallituksen puheenjohtajana haluan lisäksi osaltani edistää Hämeen – ja sitä kautta koko Suomen – elinkeinoelämän menestystä ja siihen Hämeen kauppakamarin aktiivinen toiminta tarjoaa erinomaisen sekä vaikuttavan kanavan.
KOULUTUS
Insinööri AMK, Tietotekniikka, Sulautetut järjestelmät, Hämeen ammattikorkeakoulu, Forssa 1997
ENSIMMÄINEN TYÖPAIKKA
Ensimmäinen varsinainen (kesä)työpaikka oli Forssan Liha ja Säilyke Oy:llä eli Rokkasen elintarviketehtaassa joskus 80-luvun lopulla.
MERKITTÄVIN ASKEL URALLA
Merkittävin askel tai käänne DA-Groupin osalta ja sitä kautta yrittäjän uralla tapahtui vuosien 2003–2004 paikkeilla, kun IT-kupla puhkesi ja silloiset liiketoimintamme käytännössä romahtivat alta. Lähdimme luomaan uutta korkeanteknologian tuotteisiin, palveluihin ja omavaraisuuteen perustuvaa strategiaa, joka nyt 20 vuotta myöhemmin on osoittautunut olleen oikea valinta.
MOTTO
En koskaan epäonnistu, joko onnistun tai opin ja parhaimmillaan molempia.