Yhden tilauksen taktiikalla

Lahtelainen talotekniikan alalla toimivan Marmakon tarina sai alkunsa yhdestä miehestä ja pakettiautosta lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Vuosien aikana yhden miehen yritys on mukautunut markkinatilanteen mukaan välillä isommaksi ja välillä pienemmäksi. Tällä hetkellä yrityksen henkilökuntaan kuuluu kaikkiaan kahdeksan henkilöä.

Marmakon nimi on muunnos yrityksen toimitusjohtajan nimestä. ”Yrityksen nimi on muodostunut oman nimeni muunnoksesta ja se tuntui tuolloin 18 vuotta sitten hyvältä vaihtoehdolta, mutta nykyään valitsisin toisin ja miettisin ehkä nimen, joka kertoo enemmän yrityksen toiminnasta”, toimitusjohtaja Marko Halme naurahtaa.

Halme kertoo yrittäjyyden vuosien olleen työntäyteisiä, antoisia ja täynnä erilaisia tilanteita sekä muistoja. ”Yhtä ja ainutta kohokohtaa vuosien varrelta on vaikea nimetä, mutta kohokohtia yrittäjyydessä ovat tyytyväiset ja onnistuneet asiakkuudet sekä yhteistyökuviot.” Viimeisimmät vuodet ovat kuitenkin jääneet häneen mieleensä vaikeimpina johtuen koronan ja energiakriisin sekä suhdanteiden tuomista vaihteluista. Eli epävarmuustekijöistä, joihin hän ei itse juurikaan ole pystynyt vaikuttamaan.

Yritys tarjoaa talotekniikan kokonaispalveluja, johon sisältyy lämpö-, vesi-, ilmanvaihto-, automaatio- ja sähkötekniikan työt. Yrityksen mottona onkin tarjota talotekniikan LVISA-palveluja ja niihin liittyviä sivupalveluita ns. yhden puhelinnumeron palveluna. ”Haluamme ratkaista asiakkaan tekemän tilauksen tai ongelman kokonaispalveluna yhden tilauksen periaatteella. Ajatuksena on helpottaa erityisesti asiakkaan työtä”, toteaa Halme.

”Hämeen kauppakamarin jäsenyydeltä odotamme lisää näkyvyyttä sekä uusia verkostoja”, hän kertoo.


Teksti: Päivi Pulkki