Videomakers tekee työkseen pieniä ihmeitä

Videomakersin Hannu Niikko ja Jere Piirainen miksaamassa Marina Congress Centerissä Katajanokalla.

Video-, mainos- ja TV-tuotantoon erikoistuneen Videomakers Oy:n pääkonttori ja noin 700 neliön loft-studio sijaitsevat Lahdessa. ”Lahdesta on hyvät kulkuyhteydet esimerkiksi pääkaupunkiseudulle ja Tampereelle. Olemme huomanneet, että Lahden sijainti keskellä Etelä-Suomea on hyvä paikka toimia”, kertoo Videomakers Oy:n toimitusjohtaja Hannu Niikko.

Pitkäjänteinen yhteistyö TV-yhtiöiden kanssa on tärkeä osa yrityksen tuotantoa. TV-ohjelmat, ajankohtaisohjelmat, uutis- ja urheilutuotannot sekä dokumentit ovatkin sen ydinosaamista.

Yritys on erikoistunut monikamerataltiointeihin ja livestreamaukseen. ”Kun osallistujamääriä on koronan takia rajoitettu, ovat streamaukset lisääntyneet. Olemme pikaisella aikataululla ratkaisseet myös ison tapahtuman yhdistämisen streamauksella kahdesta eri paikasta”, Niikko toteaa.

Tapahtumajärjestäjät hyödyntävät myös Videomakersin virtuaalistudiota enemmän kuin aikaisemmin. Virtuaalistudio mahdollistaa uudenlaisen ja kustannustehokkaan tavan tuottaa monimediasisältöä TV-yhtiöiden tapaan. Sen myötä jokaiselle asiakkaalle luodaan tarpeeseen sopiva studiomiljöö tai virtuaaliympäristö. ”Hämeen kauppakamarille loimme virtuaalistudion jo keväällä, kun heidän kevätkokouksensa jouduttiin koronan takia järjestämään virtuaalisesti. Myös kauppakamarin hallituksen kokous järjestettiin suoraan lähetysautostamme”, kertoo Niikko.

”Viime vuoden vaihteessa liityimme Hämeen kauppakamarin jäseneksi ja saimme erittäin hyvää sekä asiantuntevaa palvelua erään Venäjän projektin yhteydessä”, Niikko toteaa. Hän odottaa jäsenyydeltä asiantuntevien neuvojen lisäksi verkostoitumista ja lisää kontakteja koko kauppakamarin alueelta.