Toimii taustalla "kuin itsestään"

Torvinen Showtekniikka on Hattulan Katinalassa toimiva AV- ja tapahtumatekniikkayritys. Sen paikoitellen hieman epätavallistakin kehitystä on aina ohjannut halu kehittää tapahtumateknisiä palveluita soveltumaan alan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin.

Vuonna 2017 vanhan toiminimipohjaisen yrityksen liiketoiminta jaettiin kahteen osakeyhtiöön liiketoiminnan nopean kasvun seurauksena. Toisen yrityksen liiketoimintaa ovat keikat, tapahtumat sekä laitevuokraus ja toisen AV-asennukset. Samalla yrityksen perustanut yrittäjä Sami Torvinen jakoi vastuun kahdelle pitkäaikaiselle työntekijälleen. Panu Koskinen vastaa osakkaana ja toimitusjohtajana kaikista keikkoihin liittyvistä asioista ja Tommi Tjukanov asennuksista.

”Melkein jo vuoden kestäneet muutokset yleisötilaisuuksien järjestämisessä ovat muokanneet markkinaamme, kun etupäässä vain virtuaalitapahtumat ja laajat ulkoilmatapahtumat ovat mahdollisia”, kertoo Koskinen. Yritys kasvatti heti valmiuksiaan tapahtumapalvelujen kehittämisessä ja toimii nyt laaja-alaisesti virtuaalitapahtumakentällä . ”Olemme olleet jo vuosien ajan vahva toimija julkisivuvalaisuprojekteissa ja erilaisissa valaisutapahtumissa. Tämä toiminta on myös kasvanut räjähdysmäisesti vallitsevana aikana”, Koskinen toteaa ja jatkaa ”olemme etupäässä nopeaan reagointiin ja palvelukokonaisuuteen keskittynyt asiantuntijaorganisaatio, jonka päätehtävä on toimia taustalla "kuin itsestään" ja mahdollistaa asiakkaiden luovat sekä markkinoinnilliset päämäärät ".

”Ideologiaamme kuuluu, ettemme toimita pelkkiä laitteistoja ja teknistä henkilökuntaa, vaan tarjoamme niiden lisäksi myös konsultointia ja kokonaisuuden huomioivaa kehittämistyötä. Siksi haluamme osallistua ja olla mukana kauppakamarin toiminnassa avustamassa yrityksiä, yhteisöjä ja palveluntuottajia onnistumaan tehtävissään”, hän kertoo.

1999
Perustettu ensin yhden miehen DJ-firmaksi.

2000-luvulla
Laajeni DJ-toimistoksi ja tarjosi myös AV-laitteistoja sekä ääni- ja valoteknisiä palveluita.

2008
Siirtyi kokonaan vain AV- ja tapahtumatekniikkatoimijaksi.

2017
Liiketoiminta jaettiin kahteen osakeyhtiöön.