Miseva käynnistyi Ähtärin Automuseosta

Misevan toimitusjohtaja Miko Vatanen uuden toimipisteen työmaalla.

Turengissa nykyisin kotipaikkaansa pitävä Miseva Oy myy, ostaa ja vaihtaa hyväkuntoisia asuntoautoja ja -vaunuja. Yrityksen visiona on olla johtava käytettyjen matkailuautojen ja -vaunujen myyjä sekä ostaja Suomessa.

Yli kymmenen vuotta sitten nykyinen toimitusjohtaja Miko Vatanen aloitti työnsä Misevassa. Vuotta myöhemmin hän osti yrityksen liiketoiminnan isältään Seppo Vataselta, joka oli perustanut yrityksen Ähtärin Automuseossa. Yritys on kahdeksassa vuodessa kasvanut yhden miehen yrityksestä yli 20 henkilön työnantajaksi.

Misevalla on Turengin lisäksi toimipisteet Turussa ja Vantaalla. ”Uusien toimipisteiden avaaminen ja hyvien työntekijöiden löytäminen ovat aina kasvavan toiminnan kohokohtia. Tänä vuonna avasimme kolmannen toimipisteemme elokuussa Vantaalle ja olemme alkuvuoden aikana löytäneet paljon uusia misevalaisia loistavaan tiimiimme”, kertoo Vatanen.

Vatanen pitää liiketoiminnassa tärkeimpinä luotettavuutta, rehellisyyttä ja mutkatonta asiakaspalvelua. ”Tavoitteenamme on varmistaa toimintaketjumme alusta loppuun niin, että asiakkaat palaavat uudelleen, kun on aika vaihtaa ajoneuvoa”, hän korostaa.

Vatasen mielestä kauppakamarin tarjoamat koulutukset tukevat ja auttavat toiminnan kehittämisessä. Hän on muun muassa ilmoittautunut Hämeen kauppakamarin järjestämälle syksyn HHJ-kurssille.


1993
Seppo Vatanen perusti Miseva Oy:n Ähtärin automuseossa.

2010
Miko Vatanen aloitti työt Misevalla ja yrityksen Turengin toimipiste perustettiin.

2016
Turun toimipiste avattiin.

2021
Elokuussa avattiin Vantaan toimipiste.